Voitelu vai luonne?

Voitelu vai luonne?

Seuraavista ajatuksista kiitos kuuluu erityisesti ”taustapeililleni” – erityisesti niille ihmisille ja olosuhteille, jotka ovat haastaneet minut ja uskon elämässäni.

Nimenomaan he ja ne ovat teroittaneet ”miekkani” ja muokanneet minusta sen ihmisen, joka nyt olen.

En tarkoita tässä nyt pelkästään nk. ”mukavia” ihmisiä, heitä, jotka ovat olleet kanssani samaa mieltä ja silittäneet myötäkarvaan. Heitäkin kyllä kiitän – vilpittömästi – tuesta ja rohkaisusta. Tarkoitan haastaneilla ihmisiä ja olosuhteita, jotka ovat tehneet oloni tukalaksi, epämukavaksi – jopa kestämättömäksi. He/ne ovat pakottaneet minut porautumaan Sanaan ja turvautumaan Kristukseen löytääkseni kestävän perustan elämälleni.

Paljon ”roinaa” on mennyt. ”On joutanutkin”, olen todennut – ihanpa vielä tosissani. Uskoisin, että se mitä on jäänyt, on ollut myrskyn kestävää sorttia, jopa sellaista, joka on joitain ihmisiä ympärilläni vakuuttanut: ”Jos Kristus on todellinen tuossa tilanteessa, hän voi olla sitä myös minun tilanteessani.”

Seuraavassa yksi haastavista kysymyksistä, joka on tullut eteeni.

Muutama viikko sitten minulta kysyttiin mielipidettä siitä, kumpi on mielestäni tärkeämpi, luonne vai voitelu.

Aikamme karismaattisuudessa korostetaan – usein jopa varsin yksipuolisesti  -voitelua.

Kuten hämmästyksekseni olen huomannut, ”voiteluita” voi  jonkin opetuksen mukaan olla peräti monenlaisia tai monentasoisia. Kirjoitin jokin aika sitten erään amerikkalaisen julistajan versiosta, jossa alimmalla tasolla oli ”leprasairaan voitelu” (pelastuneen voitelu), toisella palvelutehtävän voitelu ja ylimmällä kuninkaallinen voitelu.

Ydin on kuitenkin voitelun – mieluummin sen korkeimman asteen – tavoittelu.

Kysymys nk. voitelusta ei ole aivan yksioikoinen.

Meidän on muistettava Raamatun puhuvan asioista kielikuvin. Liian mielikuvituksellinen kielikuvien tulkinta voi saada meidät päätymään varsin mielikuvitukselliseen lopputulokseen.

Kun aikanaan tutustuin hengelliseen kenttään, suhtauduin hyvin varauksellisesti kaikkeen tunteeseen vetoavaan tai yliluonnolliseen (lue: sellaiseen, jota pidin omituisena tai ylilyöntinä). Käsien kohottaminen tai kielilläpuhuminen sai villani pystyyn. Sanoisin, että Jumalalla näyttää olevan konstinsa vakuuttaa epäilijä. Minun kohdallani kävi niin, että tapahtui muutamia asioita, joita en kyennyt järjellä selittämään: Kuulin nk. kielilläpuhumista, henkilön, joka ei puhunut venäjää sanaakaan, puhuvan kielillä venäjää kuin ”aitoperäinen”.  Itse sain samassa tilaisuudessa rohkeuden puhua toisille uskosta ja myöhemmin aloin itsekin nk. puhua kielillä (enkä edes missään tunnetta nostattavassa tilaisuudessa, vaan säilörehua ajaessani). Muutamaan kertaan olen parantunut todellisista ja todennetuista sairauksista (alaselän nikamavaiva ja kasvain). Jne.

Näille asioille minulla ei ole ollut muuta selitystä kuin se, minkä Raamatusta löydän. Elävä Jumala toimii seurakunnassaan (seurakunnissaan). Ajan myötä minulle on vahvistunut käsitys siitä, että seurakunta (maailmanlaajuisesti tai paikallisesti) rakentuu kokonaisuutena erilaisten ihmisten ja lahjojen kautta. Yhden voimakkaan ”voidellu” keulahahmon ympärille muotoutunut ja tästä voidellusta riippuvainen yhteisö kasvaa väkisinkin yksipuolisesti ”voidellun” nk. armoituksen ohjaamaan suuntaan. Esimerkiksi ihmisten tavoittaminen on hyvä asia – mutta jos pelkästään tavoitetaan ihmisiä ja entiset jäävät oman onnensa nojaan seurakunta ei täytä tehtäväänsä; jos korostus on voimakkaasti profeetallinen, opillisen vinksahtamisen vaara on melkoisen suuri jos vastapainona ei ole vanhaa kunnon Raamatun opetusta; parantamiset ja ihmeet voivat peittää alleen kaiken muun seurakunnalle elintärkeänkin toiminnan ja/tai saada tavoittelemaan pelkästään ”voimallisia asioita” muiden kustannuksella.

Pyhän Hengen ”unohtaminen” voi tehdä uskosta varsin teoreettisen ja mekaanisen. On muistettava, että Jumala ei ole kuollut. Eikä Hän halua esittää kuollutta, vaan Hän toimia dynaamisesti edelleen – jos tuon toiminnan sallimme.

Elämme tilanteessa, jossa tasapainoilemme näiden kahden ääripään välillä.

Tämän tasapainoilun lisäksi olen kohdannut myös painotuksen, jossa voitelu on kaiken ydin – ei oikein muulla väliä.

Vuosia sitten tartuin silloiseen seurakuntaani kutsutun julistajan kutsumisprosessiin sanoen: ”Olen sitä mieltä, että häntä ei pitäisi kutsua.” Olin sielunhoidossa törmännyt tämän julistajan ”hedelmään” . Jälki oli hämmentävää, osin jopa pöyristyttävää. Henkilö toiminnan jäljiltä oli täysin rikki ja hämmennyksissä, mihin enää uskoa. Julistajan sanat ja julkisivu eivät pitäneet yhtä käytännön toiminnan ja kulissien kanssa. Suurina kerrotut ihmeet osoittautuivat liioitelluiksi. Useille niistä oli kaikkea muuta kuin ”yliluonnollinen” selitys. Ongelma oli siinä, että kuulijat toisella puolella Suomea eivät tuota tienneet. Sain seurakunnassani vastaukseksi: ”Mistä hedelmästä puhut? – Onhan yksi tullut uskoon siellä xx:ssäkin…”

Tuossa episodissa huomasin kärjistyneesti sen, kuinka uskoontullut (huom! yksikössä!) oli tärkeämpi merkki kuin puhujan muu hedelmä! Tosiaankaan jonkun uskoontulo ei välttämättä ole merkki siitä, että henkilöllä itsellään on kaikki kunnossa. Takavuosina eräs jo edesmennyt alkoholin suurkuluttaja tuli uskoon saunan lauteilla, kun toinen saman tien kulkija sanoi: ”Kokeile Jeesusta.” Tämä Matti kokeili, ja elämä muuttui pysyvästi. Sen sijaan kokeiluun kehottanut saunoja ei tähän päivään saakka ole itse sanoja toteuttanut. Itse takavuosina parannuin henkilön kautta, jonka opetukseen en enää voisi millään muodoin yhtyä. Jne.

Olen jälkikäteen pohtinut sitä, että ”karismaattiseksi harharetkeksikin” nimittämäni koulu oli suoraa seurausta siitä, että olin liian hyväuskoinen. Uskoin, että kaikki mihin sisällytetään Jumala, on väkisinkin oikeaa. Sitten olin ymmälläni, kun kohtasin tämän Jumalan voitelun liepeillä ristiriitoja ja – jälkikäteen asioille nimiä saatuani – henkistä ja hengellistä väkivaltaa, joissain ihmissuhteissa myös fyysisen väkivallan uhkaa. Pahimmillaan profetioilla  tai saarnoilla ohjailua.

Jos tuo olisi jäänyt edes yhdeksi poikkeustapaukseksi, minun kokemuksekseni,… mutta ei. Olen törmännyt kohtalosiskoihin ja veljiin niin saman polun kulkijoiden kuin muidenkin yhteisöjen jäljiltä. Nk. voitelu – oli se miten kuninkaallinen tai ylemmille asteille nouseva tai sisempään esipihaan pyrkivä  – voi olla vain kalkki luita sisältävän haudan pinnalla. Esimerkiksi Hinnin kuninkaallinen voitelu näyttää sisältävän taloudellisten resurssien omaan piikkiin vetämistä, jopa väärinkäyttöä (Mitä sanotte kuulijoiden rahoilla hankitusta kuninkaallisesta sviitistä, miljoonatalosta tai yksityislentokoneesta  – tai siitä, että todellisuuden kaunistelun vuoksi, pahiten sairaiden puolesta ei edes rukoilla?) Tai siitä, että profetialla  pyritään ohjaamaan apua hakevan, omaisuutta omistavan päätöksiä niin, että oma putiikki hyötyy siitä…? Tai siitä, että omassa elämässä on peiteltävää (esimerkiksi seksuaaliset hairahdukset), jonka toisten elämässä tuomitsee mitä jyrkimmin… (ainakin siihen saakka, kun itse paljastuu) ts. oma elämä ei ole linjassa julistuksen kanssa (takavuosina kuulin pöyristyttävää julistusta TV7:lla, että työttömyys on aina synnin seurausta… Ongelma oli siinä, että tämä kyseinen julistaja oli työttömänä vuosia, kunnes ura urkeni hengellisellä rintamalla… Ero tuohon TV7:n julistukseen oli melkoinen; työttömyyden hän puki tuolloin muotoon: Jumala vapautti työhönsä…). Ongelma on usein, että ihmiset eivät toisella puolella Suomea tai maailmaa tiedä julistajien elämästä muuta kuin mitä nämä kertovat puheissaan… Ja vaikka tietäisivätkin, aina ei välitetä! Olen sielunhoidossa törmännyt hirvittäviin väärinkäytöksiin tällä saralla: Vai mitä sanotte siitä, että oma (uskovan) perheenjäsen katsoo vierestä oman lapsensa hyväksikäyttöä  – ja suojelee kulisseja? (Kyseessä ei ole edes yksittäistapaus!) Puhumattakaan siitä, miltä kaikelta muulta suljemme silmämme! 2)

Tosin kuin tuon taannoisen seurakuntani keulahahmo, Jeesus käski voitelun sijasta seurata hedelmää. Profetiat ja voimateot eivät olleet luotettava mittari. Oli myös väärää.

”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’

”Jumala tarkoittaa luonteen todelliseksi testiksemme. Puita ei pidä arvioida lehtien, rungon tai kukkien perusteella. Kukat voivat olla kauniita ja tuoksuvia, lehvästö vihreä ja reheä. Nämä ovat kuitenkin koristeita verrattuna hedelmiin. Hedelmät ovat puiden ”todellinen palvelus” meille. Muodostamme mielipiteemme puista nimenomaan hedelmien luonteen (maun) ja arvon mukaan. Tätä voidaan verrata niin käyttäytymiseemme kuin uskontoonkin. Palvelutehtävämme voi olla upea. Hedelmä kuitenkin ratkaisee.”

Barnesin huomioita Raamatusta mukaellen.

Paavalin kirjeessä Galatalaisille, 5:nnessä luvussa on tutut jakeet, joissa puhutaan Hengen hedelmästä. Pyhän Hengen työtä yhtä lailla kuin Hengen manifestaatiot erilaisina armoituksina tai ”voiteluna”.

Pyhän Hengen manifestaatio ei ole ilman tuota hedelmää: Siellä missä Pyhä Henki on siellä on Jumala. Toiminta on samanlaista kuin Jumalan. Voimmeko yhdistää Jumalan ihmisen henkiseen, hengelliseen, taloudelliseen tai fyysiseen raiskaukseen, hyväksikäyttöön tai pahoinpitelyyn? Emme – ei pitäisi voida yhdistää myöskään Pyhään Henkeen yhdistettyä toimintaa.

Ilmeisesti ensimmäisten kristittyjen keskellä painittiin samanmoisten ongelmien kanssa kuin me nyt, koska Paavali kerran kirjoittaa aiheesta. Hän antaa lääkkeeksi Hengellä täyttymisen ja Hengen johdatuksen. Seuraus Hengellä täyttymisestä ja Hengen johdatuksesta ovat mainitut Hengen hedelmät: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, hyvyys, itsensähillitseminen, usko, lempeys. (Vrt. Gal 5)

Kysymykseni on: Miltä nämä hedelmät minun (sinun) elämässäsi näyttävät?

1) Itse asiassa tuo oli vasta alkusoittoa sille sinfonialle, jota olin kohtaava…

2) En tuomitse tuollaisen tekijää. Uskoisin, että asialle on psykologinen selityskin. Nähty voi olla niin kamalaa, että emme yksinkertaisesti uskalla sitä katsoa. Kristus sen sijaan kutsuu torjunnasta todelliseen vapauteen, tunnustamaan pimeän olemassaolo. Näin pääsemme vapaaksi, todellisesti vapaiksi.

Vastaa