Paniikkireaktiosta etenemiseen

Paniikkireaktiosta etenemiseen

Miten reagoit vastoinkäymisiin?

Siinäpä kysymys. Jokaisella meillä on oma tapamme. Jotkut näyttävät reagoivan toisia enemmän intuitiollaan, toisten päätökset ovat järkiperäisempiä; jotkut löytävät rakaisun nopeasti, toisilla menee enemmän aikaa; jotkut menevät täysin lukkoon uudessa tilanteessa, toiset pysyvät kylmäpäisempinä… jne. Variaatioita ja sovelluksia on varmasti monia.

Reaktioita Raamatusta

Esimerkiksi Elian reaktio Iisebelin uhan edessä tai Israelin kansan reaktio sen kohtaamissa vaikeuksissa.

Elia pakeni, Israel nurisi. Opetuslapset panikoivat myrskyn tultua: ”Mitä me teemme?” Pietari piti omaa nahkaansa Mestariaan kalliimpana: ”En tunne sitä miestä.” Pietarin tuntiessa itsensä uhatuksi, yksi mies oli sivalluksen jäljiltä korvaa ”köyhempi”…

Nurina, marmatus ja voivottelu – á la Israel

Keskityn seuraavassa israelilaisten reaktioihin. Heidän tapansa oli nurista, marmattaa, voivotella edessään olevien esteiden tullen. Nurina, marmatus ja voivottelu peittivät heiltä sekä ratkaisun että Jumalan yliluonnollisen pelastuksen näkökulman.

Osa nurinasta, marmatuksesta ja voivottelusta purkautui rukouksena – ja kerrotaan, että Herra kuuli heidän ´huutonsa ja turhautumisensa´ (צעקה, [tsa´akaw]) ´näki heidän tuskansa, piinansa, puutteensa, vaivansa, köyhyytensä´ (עני, [´oniy]).  Herra ilmaisi tietävänsä sen, miltä kansasta tuntuu, mitä on kansan ´fyysinen ja henkinen kipu/tuska´ (צעקה, [ma´kob]). Herra kutsui Mooseksen johtamaan kansansa vapauteen. (2 Moos. 3)

Tosiaankin. Herra osoitti ihmeellisen voimansa niin, että israelilaiset pääsivät lopulta rauhassa lähtemään. Tiedämme kertomuksen vastahakoisesta faaraosta, joka vuoroin lupasi, vuoroin epäsi israelilaisten lähdön, sillä kohtalokkaalla seurauksella, että toinen toistaan kovemmat onnettomuudet seurasivat. Eikä siinä kaikki: Faaraon kunnia oli näyttää myös, että hänen ”jumalansa” (monikossa) ja niitä esiin kutsuvat loitsijat olivat yhtä voimakkaat (tai voimakkaammat) kuin israelilaisten palvelema Jumala sillä seurauksella, että loitsijat pyrkivät näyttämään voimansa – heidän oman kansansa tuhoksi – kunnes tuli se raja, etteivät he enää pystyneet; israelilaisten Jumalalla oli viimeinen sana tuossa taistelussa. Eittämättömistä voiman osoituksista sekä neuvonantajiensa ja kansansa aneluista huolimatta faarao jatkoi soutamistaan ja huopaamistaan: milloin lupasi, milloin epäsi.

Eittämättömän edessä

Israelilaisten kertomus on oikea tyyppikuva siitä, millaisia me ihmisinä olemme. Voimme nähdä eittämättömiä ihmeitä. Jumala voi vakuuttaa meidät huolenpidollaan ja valtasuuruudellan. Seuraavassa mutkassa olemme asian ikään kuin unohtaneet. Panikoimme ja vaikerramme.

Israelilaiset näkivät Jumalan vapauttavan teon – ja olivat hyvin pian valmiit palaamaan takaisin Egyptiin ja syyttivät samalla Moosesta ”joukkotuhostaan”, koska heidän mielestään he olivat varma saalis faaraoin lähestyville joukoille.  He unohtivat tyystin Jumalan lupauksen siitä, että he tulisivat menemään omaan maahansa ja myös siitä, että Jumala osoittaisi voimansa faaraon hyökätessä. He unohtivat yhtä lailla Jumalan suuruuden lähtöä edeltävältä ajalta.

Toisessa Mooseksen kirjassa luettavassa kertomuksessa voimme lukea Jumalan tarkan – jopa armollisen johdatuksen. Jumala ajatteli kansansa parasta – jopa siinä, kun Hän johti heidät pidemmälle – mutta vähemmän konlikteja sisältävälle – tielle. (2 Moos 13: 17-)

Kansa panikoi. Oli valmis menemään Egyptiin takaisin. Jne. Kun he näkivät faaraon joukkojen lähestyvän. Näin siitä huolimatta, että Jumala oli puhunut Mooseksen kautta, että Hän paaduttaa faaraon sydämen ja että nimenomaan tuossa tilanteessa Jumala osoittaa kirkkautensa kansansa kohdalla.

Mooses kuuli Jumalan puheen ja hänellä oli kansalle rauhoittava viesti:

”Älkää pelätkö, vaan pysykää aloillanne, niin saatte nähdä, kuinka Herra pelastaa teidät. Sellaista, mitä te tänään näette tapahtuvan egyptiläisille, ette enää milloinkaan saa nähdä. Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa!”

Vieläpä niin, että Herra sanoi Moosekselle:

Miksi sinä huudat minua avuksi? Käske israelilaisten lähteä liikkeelleKohota sauvasi, ojenna kätesi merta kohti ja halkaise sen vedet, niin israelilaiset voivat kulkea meren poikki kuivaa maata pitkin.

Israelilaiset olivat kadottaneet – taas kerran – näkökulman! Me näemme Raamatun lehdiltä ikään kuin ”lintuperspektiivistä” sen, mitä tapahtuu. Mooses kuuli saman Jumalan puheesta.

Entä sitten me – omissa mottitilanteissamme?

Vaikka välillä löydän itseni noista Raamatun panikoijista, yritän muistuttaa itseäni muutamasta asiasta mottitilanteessa:

1) Mistä Herra on aikaisemmin johtanut yli/ohi/ läpi. Monenmoista on tullut matkan varrella nähtyä. Värikkäitä ja jännittäviäkin tilanteita. Niistä on Herra johtanut eteen päin. Koskaan Hän ei ole jättänyt pulaan.

2) Sanasta. Jumalan Sana puhuu ajantasaisesti elämäämme. Monta kertaa olen kokenut sen, että jokin Raamatun kohta on noussut esille joko lukiessani Raamattua tai jälkikäteen ikään kuin muistutuksena siitä, mitä Sana sanoo. Voin turvallisesti Jumalan lapsena luottaa Sanaan.

3) Joskus Herra on nähnyt hyväksi lähettää rohkaisun jonkun ihmisen kautta. Usein niin, että tuo ihminen ei ole tiennyt asioista mitään. Esimerkkinä on klassinen karismaattisen tilaisuuden…:”Joukossamme on tänään…” Sana osuu ja uppoaa. Sen ymmärtää, että nyt puhuu Herra, ei vain ihminen. Aito profeetallinen sana viiltää veitsen terävästi. Se ei ole jotain ”sinne päin” (joku täällä tänään sairastaa, Jumala koskettaa sairauttasi – tyyliin. Uskon nimittäin, että jokaisessa tilaisuudessa on ainakin yksi, jolla on mieto nuha tai vastaavaa. Aito profeetallinen sana koskettaa paljon tarkemmin. Menee ytimeen – ja samalla vapauttaa.  Ihminen tietää, että sana on juuri hänelle.) Erään kerran taannoiselle työpaikalleni ilmaantui uskova mies kitaran kanssa ja lauloi laulun. Kokous yhdelle ihmiselle. Siinä täsmäjohdatusta, kun sitä satuin eniten tarvitsemaan.

4) Jumalan lupauksista. Matkan varrella rohkaisu on kantanut myös siinä mielessä, että saadut lupaukset ovat kantaneet vaikeimman yli. Eräänä keväänä sain luotettavan Herran lähettilään kautta sanan, että ennen kuin lumi on maassa, asiani ratkeavat. Arvatkaa vain, kuka odotti lunta kuin lapsi konsanaan. Mitähän Herralla on varattuna? En vain tiennyt, että ennen lumen tuloa maahan olisin tyhjän päällä taloudellisesti. Minulla ei ollut mitään tuloja! Paha tilanne perheelliselle. Uskon varaisesti vein teologian opintojani eteen päin. Roikuin tuossa Jumalan lupauksessa – ja odotin lunta kuin pelastusta! Täsmälleen samana päivänä, kun lumi tuli maahan, taloudellinen mottitilanne ratkesi.

5) Rukous/joissakin tilanteissa käsky. On ollut myös niitä tilanteita, joissa on tarvittu ajantasainen (ellen sanoisi profeetallinen) rukous. Toisessa taloudellisessa pulmatilanteessa kävi juuri noin. Olimme kyläilemässä tuttavaperheessä. Jaoimme rukousaiheeksi tuolloisen työtilanteen (tai pikemminkin sen, että työtä kaivattiin). Perheen emäntä sanoi yhtäkkiä: ”Ikään kuin jokin estäisi työn saannin.” Olin ollut ymmärtävinäni samaa ”jumittamista”. Nainen rukoili lyhyesti ja voimakkaasti (mikä on mieto sana kuvaamaan tuota rukousta!). Tuosta rukouksesta kolmen päivän kuluttua työtilanne korjaantui kertaheitolla. Olemme hämmästelleet sitä, miksi tarvittiin tuollainen rukous. Miksi ”tavalliset” rukoukset eivät tehonneet. Ehkä joskus tarvitaan ”sauvan ojennus”, jotta tietämme tukkiva meri astuu syrjään ja vihollinen ei tavoita. Tuossa tilanteessa ”sauvaa” käytti tuon talon emäntä.

Eteenpäin – ilman kompromisseja

Pääasia, että et tee kompromisseja! Paluu vanhaan ei ole ratkaisu. Uskosta luopuminen ei ole ratkaisu. Ratkaisu on siinä, että uskallat luottaa Herraasi, joka vapauttaa sinutkin.

Kuulin muutama aika sitten Ossi Könösen saarnan. Hän rohkaisi kuulijoitaan seuraavasti: ”Jumala ei viivytä lupaustaan.” ja jatkoi ajatuksella siitä, että viivyttäminen voi merkitä laajempaa Jumalan mahdollisuuden toteutumista kuin meidän pieni ajatuksemme siitä, miten Jumalan pitäisi meitä auttaa.

Vastaa