Mitä ja miten markkinoit?

Olen muutamassa kirjoituksessani viitannut syvältäkäyvään kriisiin, johon jouduin tajuttuani, että hengellisessä kentässä(kään) eivät asiat aina ole sitä, miltä näyttävät – vaikka ideaalisti näin pitäisi olla!

Perusolettamus on (ja tulisi olla), että ihmisiin – etenkin uskoviin – tulisi voida luottaa.

Entä sitten siinä tapauksessa, jossa usko markkinoidaan voitosta voittoon kulkemisena? Elämänä jossa minulta ei puutu mitään. Minulla on autoja, asuntoja, rahaa yltä kyllin. Saan mitä tilaan. Tapahtuu valtavia ihmeitä. Jumala puolustaa minua niin, että on valmis näyttämään voimansa, kun joku käy haastamaan minua.

Entä jos huomaan, että markkinointi on ollut siinä mielessä harhaanjohtavaa, että nuo asiat eivät ole ”markkinoijankaan” elämässä aivan niin kuin hän on sanonut? Entä jos huomaan, että kulisseihin kätkeytyy asioita, joihin en voi sitoutua tai toimintatavat ylittävät hyvän maun ja/tai korrektin käytöksen rajat?

Homma ei toimi omassa elämässäkään kunnolla – ja sitä sitten markkinoidaan ”ylitoimivana” supertuotteena, joka ratkaisee kaikki ongelmat maan ja taivaan välillä yhdessä silmänräpäyksessä.

Valitettavasti olen joutunut muutamaan otteeseen törmäämään tällaiseen harhaanjohtavaan markkinointiin – ja ihmetellyt ihmettelemästä päästyäni, miten tuollainen on rehellisyyttä, uskottavuutta ja aitoutta vakuuttavassa, pyhyyttä korostavassa, hengellisessä kentässä mahdollista! Miten kantti kestää? Miten ei tule mieleenkään, että valheen (vaikka puolittaisen totuudenkin) jäljet yleensä päättyvät ja totuus paljastuu – ennemmin tai myöhemmin.

Kuka uskaltaisi tunnustaa, että oma usko on kamppailua ja että siihen ajoittain voi kuulua epäilyksiä ja laaksokokemuksia? Kuka uskaltaisi tunnustaa, että uskon löytyminen on omassa elämässäkin ollut haparointia ”siihen suuntaan”, ei hetken rysäys (ainakaan useimmissa tapauksissa) – ja harvoin kaikki ongelmat ovat ratkenneet kerralla…

Miten sitten edellytämme tuollaista toisilta? Pahimmillaan oman inhimillisyyden ja kamppailun kieltäminen johtaa siihen, että alan elää kahta elämää. Pystytän kauniit kulissit, jotka esittelen muille, ja kulissien takana on todellinen elämäni ja minäni.

Ensinnäkin ihmiset – etenkään heidän alitajuntansa/ intuitionsa – eivät ole tyhmiä. Alitajuisesti he aistivat tuon kaksitahoisuuden – ja valitettavasti voivat alkaa elää kutsumme mukaan samanmoista elämää. He oppivat, mistä saa puhua ja mistä ei; mikä on sallittua ja mikä suotavaa.

Toiseksi oma elämämme kärsii tuosta kaksitahoisuudesta. Nakerramme omaa elämäämme sisältä päin ja kulutamme turhaa energiaa kulissien pystyssä pitämiseen ja todellisuuden piilottamiseen. Se mitä keinotekoisesti pidämme ”jubileeraamisena”, on omaa yritystämme. Emme yksinkertaisesti kykene aitoon iloon, koska kulissien pystyssäpitäminen vie energiamme.

Torjunnan sijaan on paljon terveellisempää lyödä inhimillisyytemme, ihmisyytemme – jopa lihallisuutemme kanssa. Jeesus ei hengellistänyt asioita aikamme tapaan. Hän meni sinne, missä oli hätää, ahdistusta, sairautta. Raamatussa sanotaan vahvaksi, että he ei katsonut saaliikseen olla jumalan kaltainen, vaan otti orjan muodon, tuli ihmiseksi, lihaksi. Tässä ihmisenä, lihana, olevana Jumalan Poikana Hän sovitti syntimme. Hänestä sanotaan myös, että nimenomaan tämän tähden Hän on sellainen ylipappi, joka voi auttaa meitä meidän heikkoutemme kanssa. Hän on kaiken elämäämme tuhoavan – synnin, kuoleman, sielunvihollisen – voittaja. Hänellä on käskyvalta kaiken yli. Sen takia ne asiat ja olosuhteet, jotka ovat meille haastavimpia eivät ole enää ”herrojamme”, vaan herraus on Hänellä, ylösnousseella Kristuksella. Tämän takia meillä on pääsy vieläpä itsensä Jumalan luo, kaikkein pyhimpään Kristuksen kautta.

Tämän pitäisi olla riittävä vakuutus siitä, että uskallan avata elämäni Kristukselle, Hänen sovitukselleen, avulleen ja vapautukselleen. Hän on tullut juuri sitä varten, että minä (ja sinä) saisin (saisit) avun minun (sinun) elämääni (elämääsi).

Minkä ihmeen takia kantaisin (kantaisit) taakkaa, jonka Kristus haluaa ottaa kantaakseen? Miksi elää tukalassa olotilassa, kun on mahdollisuus päästä vapaaksi? Miksi yrittää pitää kulisseja yllä, kun Kristus tarjoaa aitoa ja kursailematonta elämää Hänessä ja Hänen voimassaan?

Nimenomaan tuo aitous – rujoudessaankin – vakuuttaa etsivän ihmisen: Jos kerran tuo on saanut avun elämäänsä, miksen minäkin? Ajattelepa samarialaista naista mennessään kotikaupunkiinsa. Hän oli yrittänyt kierrellä ihmissuhdesotkuaan – jopa profeetan (Jeesus) edessä – vaikka kaupungissa tapaus oli ilmeisen tunnettu. Kun totuus ja vapaus Kristuksessa kohtasi hänet, hän ei enää peitellyt, vaan todisti: ”Tämä mies on kertonut minulle kaiken, mitä olen tehnyt.”

Totuus tekee vapaaksi. Seuraus oli se, että muutkin kiinnostuivat Jeesuksesta. Mitä olisi tapahtunut, jos nainen olisi teeskennellyt ja kaunistellut elämäänsä? Olisivatko ihmiset uskoneet? Tuskinpa. Ja jos olisivatkin, totuus olisi paljastunut aikanaan. Miten olisi Kristuksen todistuksen käynyt? Tai jos Jeesuksen opetuslapset olisivat pistäneet todistukseen omiaan? Huomaamme pienellä järjen käytöllä, että bluffaaminen ei kannata. Päinvastoin.

Olen onnellinen, että tuo bluffimarkkinoiminen ei ole ainut kuvani uskosta ja elämästä. Olisin muuten kirjaimellisesti sanonut heipat koko jutulle. Onneksi olen nähnyt myös aitoa uskoa – myös aitoja ihmeitä. Jumala on vakuuttanut olemassaolollaan!

Joka tapauksessa kriisiin tuo markkinointi on johtanut: On ollut katsottava tarkkaan, mihin uskoo ja ketä uskoo. Toisaalta saan kiittää tuota markkinointia myös siitä, että olen perehtynyt myös muuhun kuin ”markkinoituun” tuotteeseen. Olen ottanut selvää ja verrannut. Ennen muuta olen kaivanut esiin Raamattuni ja katsonut, miltä uskon pitäisi näyttää. En usko enää markkinamainoksiin, vaan katson vastaako tuote sitä, mitä ”käsikirjassa” lukee, täyttääkö tuote laatuvaatimukset. Miksi ottaa rihkamaa, kun aitokin on olemassa?Ihmeet ovat mahtava juttu. Niitä tapahtuu Jumalan  kestää kriittisenkin tarkastelun – ja vakuuttaa aidosti, että on Jumala, joka rakastaa ja on kiinnostunut sinun ja minun elämästä henkilökohtaisesti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s