Minun vai Jumalan sanat?

Etsin – ja löydän

Evelyn Uyemum on kirjoittanut seuraavasti:

 ”Me emme lue kirjaa siten kuin se on, vaan siten kuin me olemme.”

Raamattu-uskollisina itseään pitävissä piireissä ajattelemme, että luemme Raamattua sellaisenaan, niin kuin on kirjoitettu. Se ei kuitenkaan pidä välttämättä paikkaansa. Väkisinkin tuomme lukemiseen ja tulkintaan oman elämämme, ympäristömme ja kulttuurimme historian ja nykyhetken. Tässä on eräs syy siihen, että Raamattu myös avautuu meille! Jos Raamattu ei koskettaisi elämäämme mitenkään, emme saisi siitä mitään itsellemme. Jumalan tarkoitus näyttää olevan se, että Hän puhuu eri aikoina ihmisille.

Samalla tässä on syy myös siihen, että emme lue Raamattu tyhjiöstä käsin. Ennakkoasenteemme, aikaisemmat kokemuksemme, tämänhetkinen mielialamme, jne. jne. vaikuttaa siihen, mitä Raamatusta ”löydämme”.

Tässä on myös vaaransa. Olen viime vuoden loppupuolen kirjoituksissa viitannut prosessiini irtaannuttuani karismaattissävytteisestä yhteisöstä, jonka opetukset keskittyivät varsin voimakkaasti ihmeisiin, merkkeihin, henkivaltoihin ja niistä vapautumiseen, profeetallisiin lahjoihin. Oli hämmästyttävää, miten irtaannuttuani luin ikään kuin toista Raamattua! Löysin Raamatusta asioita monipuolisemmin – ja hämmästyksekseni jopa kyseisen opetuksen painotuksia 1) kyseenalaistavaa materiaalia. Hämmästelin kovasti, kuinka yksipuolisesti olin Raamattua lukenut – ikään kuin tiedostamattomani hakien kohtia, jotka sopivat opetukseen ja silloiseen kuvaani uskosta ja elämästä.

Korostuksella on merkitystä

Ehkä yksi syy tähän oli profeetallisuuden korostus. Uskoimme Jumalan puhuvat ajantasaista sanaa palvelijansa kautta, hengellistä fraasistoa käyttääkseni, heidän olevan johdatuksessa. Uskoimme, että Jumala ruokkii laumaansa armoitettujen ja voideltujen kautta. Uskoimme Pyhän Hengen toimivan.

Uskon edelleenkin. Mutta olen paljon varovaisempi ottamaan vastaan sanomaa pureskelematta ja tutkimatta, onko tosiaan niin.

Kuten edellisessä kirjoituksessani viittasin, ajantasasanoman korostus voi mennä niin pitkälle, että aletaan väheksyä, mitätöidä – ja melkein kriminalisoida – niitä, jotka lukevat Raamattua ja arvioivat asioita ja ilmiöitä sen pohjalta. Viittasin opetukseen, jossa suomalainen TV-pastori samaisti Sanan syvällisen lukemisen kuningas Ussian – kohtalokkaasti Jumalan käskyä vastaan toimimiseen johtaneeseen asiaan – ylpeyteen. Sen vierelle – ja jopa arvokkaammaksi asiaksi – nostetaan Jumalan ajantasainen, profeetallinen, puhe. TV-pastorin kanssa ohjelmaa tehnyttä henkilöä lainaten: ”Jeesus ei sanonut, että kirjat, jotka olen kirjoittanut, vaan sanat jotka olen puhunut, ovat henki ja ovat elämä.”

Ilmeisesti opetuksen tausta on menestysteologisen liikehdinnän ajatuksessa siitä, että Jumalan Sana ilmenee tavallaan kahdessa muodossa: logoksena ja rhemana. Näistä sanoista logos on se sana, joka esiintyy Raamatussa, ja rhema, Jumalan luova Sana, joka tulee elämäämme synnyttäen uutta. Eroa perustellaan sillä, että sanat esiintyvät Raamatussa eri yhteyksissä.

En lähde tässä syvällisempään pohdintaan aiheesta. Tuon esille pelkästään riskin, joka sisältyy rhema -sanan korostukseen ja sanan nostamiseen logoksen rinnalle 2) tai yläpuolelle/ ohi. Ymmärrän ja uskon, että Jumala toimii edelleen ajassamme ja elämässämme. Hän voi myös puhua eri tavoin – myös antaen unia, mielikuvia, sanoja ajatuksiimme tai toisen kautta meille. Ne viitteet, jotka löydän Uudesta testamentista tämän ajankohtaissanan käsittelystä on se, että meidän pitäisi arvioida tuo sana. Peilata sanaa sitä vasten, miten Jumala näyttää toimivan historiassa, mitä Hän on itsestään puhunut, jne. Tämän kuvan löydämme parhaiten Raamatusta, jonka uskomme olevan niin lähellä sitä perintöä, jota ensimmäiset kristityt ovat halunneet säilyttää.

Nimenomaan tuon vuoksi Raamatun tunteminen on äärimmäisen tärkeää. Esimerkiksi Jeesus vastusti Jumalan Sanaa käyttänyttä sielunvihollista Sanalla.3) Ensimmäiset kristityt tutkivat Sanasta, mitä Jumala oli puhunut Jeesuksesta. Tältä pohjalta nousi kristillisen kirkon opetus. Kristityt löysivät Sanasta selityksen sille, mitä heidän ympärillään tapahtui: Jeesuksen kuolemalle ja ylösnousemukselle, Pyhän Hengen laskeutumiselle ja omalle todistajantehtävälleen. Myös Jeesus oli linkittänyt oman elämänsä Kirjoituksiin ja Profeettoihin. Jeesuksen opetus levisi ilmeisesti ensin suullisena ja kirjattiin vähitellen kirjoituskokoelmiksi. Jeesuksen opetus merkitsi ensimmäisille kristityille luonnollisesti paljon. Samon kuin se, mitä he kokivat hänen seurassaan: syntien anteeksiantoa, parantumista, jne. Uuden testamentin kirjeet antavat puolestaan meille kosketuspintaa ensimmäisten kristillisten seurakuntien elämään.

Sen sijaan meidän on vaikea löytää tuota rhema -sana korostusta! Uusi testamentti ei rohkaise meitä juoksemaan voideltujen tai ihmeiden perässä. Päin vastoin. Uusi testamentti kieltää meitä seuraamasta voideltuja ja käskee katsomaan hedelmää. [Eli ihan toisin päin kuin nyt opetetaan!!!] Uusi testamentti käskee seuraamaan Kristusta ja elämään sitä elämää, jonka Hän on luvannut. Hänen armonsa lahjat voivat olla erilaiset; voitelu on sama. Jokaisessa Hänen omassaan on sama Pyhä Henki. Hän jakaa kullekin niin kuin tahtoo – ja hyväksi näkee. Kun elämme Kristuksen lupaamaa elämää, me emme enää ole janoissamme – niin että meidän pitäisi juosta tukka putkella ”ajantasaissanojen” perässä. Me elämme sitä elämää jo nyt!

Hätkähdin, kun eräs – ilmeisesti juuri tätä rhemaopetusta nauttinut – tuttavani julisti elämäänsä tätä rhemasanaa (tai pikemminkin käski niitä tulemaan!). Minulle nousi mieleen Jesajan kohta, jossa Jesaja kertoo siitä kuinka väsyneet saavat uuden voiman, juoksevat nääntymättä, vaeltavat väsymättä. Välitin tuon sanan tuttavalleni: Tässä sinulle ”rhemasanaa”. Kuuntele, mitä Sana Raamatun sivuilta puhuu sinulle: Jumala antaa, Jumala saa aikaan – Sinä juokset, sinä vaellat.

Kysymys ei ole omasta keksinnöstämme, vaan siitä, että Jumala on!

Minun vai Jumalan sanat

Tähän rhemasanaan liittyy nimittäin toinenkin ongelma. Artikkelini alkupuolella mainitsemani saarnamies näyttää edustavan opetusta, jonka mukaan meidän sanamme saavat aikaan haluamiamme asioita. Suurella varauksella suhtaudun moiseen julistukseen. Jumalan sanassa – ymmärsi sen sitten miten tahansa (vaikuttavan rhemana, profetiana, jne.) – ei ole kysymys meidän sanoistamme eikä meidän haluamistamme asioista, vaan Jumalan Sanasta ja Jumalan haluamista asioista. Saarnamies nimittäin viittasi Apostolien teoissa mainittuun profeetta Agabukseen, joka julisti nälänhädän tulevan. Jos alamme tuon sanan perusteella julistaa nälänhätää ym. onnettomuuksia olemme harhapoluilla… vähän samaan tapaan kuin alkukantaisten uskontojen poppamiehet, jotka julistavat (usein maksusta) sitä, mitä ”asiakas” tai he itse haluavat. Profeetta Agabukselle oli Jumala ilmoittanut tulevasta ja siksi hän julisti. Tässä se suuri ero!

Olen kelannut Jeremian kirjaan eri suunnilta viime vuosina. Jeremian 17 ensimmäisessä luvussa kohdataan niin oikeita kuin vääriäkin profeettoja, Jumalan lähettämiä ja itse itsensä lähettäneitä. Suuri ero heidän välillään oli, että Jumalan lähettämät olivat olleet kuulolla kun Jumala puhui, itse itsensä lähettäneet julistivat joko sitä mitä itse halusivat tai sitä mitä kuulijat halusivat – joskus keinoja kaihtamatta.

Profeetan mittanuorat

Kuten elävässä elämässäkin, aina ei ole selvää, kuka on roisto ja kuka enkeli, kuka oikea ja kuka väärä. Muutaman mittanuoran Jeremian kirja kuitenkin antaa.

Ensinnäkin sen, että oikean profeetan sanoma toteutuu ennemmin tai myöhemmin.

Toiseksi oikean profeetan siviilielämäkin kestää tarkastelun.

Kolmanneksi oikea profeetta ei ota oikeutta omiin käsiinsä. Tämän päivän omaa nahkaansa puolustavien ”profeettojen” vastaapainona esimerkiksi Jeremialle omaa nahkaakin tärkeämpi on se, että hän julistaa Jumalan Sanaa. Vaikka hän muutamassa vaiheessa voivottelee kohtaloaan ja toivoo pahoja asioita niille, jotka eivät ota vastaan hänen sanomaansa, kysymys ei ole pelkästään siitä, mitä Jeremia haluaa… Minulle on valottunut kuva miehestä, jonka intohimo on Jumala ja Hänen Sanansa. Jeremia loppupelissä tuo kompromissittomasti sanoman Jumalalta, vaikka sanoman tuominen tuo hänen tielleen vainoa, valheita, jne.

Haaste aikamme julistajille

Profeettana Jeremia näkee kulissien taakse. Hän kuulee myös Jumalan päätöksen kurittaa tottematonta kansaa. Mutta toisin kuin nämä omaa nahkaansa puolustavat profeetat, hän useimmiten itkee kansan, joka on asettunut vastustamaan Jumalaa ja Hänen sanomaansa, tulevaa kohtaloa.

Siinä tilanteessa, jossa Jeremia voivottelee kohtaloaan ja vaatii vastustajiaan tilille, Jumala palauttaa Jeremian takaisin kutsumukseensa: Jumala käskee Jeremian kääntyä ja lupaa tämän jälkeen hänen toimivan uudelleen Hänen suunaan. Olen ymmärtävinäni tuosta kohdasta sen, että voivotteluun ja revanssiin juuttuminen olisi asettanut Jeremialle kapuloita Jeremian kutsumuksen rattaisiin.

Haaste myös aikamme julistajille. Kuten eräs ystäväni sanoi: ”Muista fokus!” Niinpä, Paavalin kehotuksen sanoin: Tehtävämme on aikamme aalloissa, silloinkin kun Sanan julistaminen on haastavaa, kiinnittää katse uskon alkajaan ja täyttäjään, Kristukseen, että myös me kaiken täytettyämme pysyisimme pystyssä.

  1. Raamatusta kyllä löytyivät opetetut asiat. Painotus sen sijaan oli mennyt yli Raamatun painotuksen.
  2. Tarkemmin asiaa tutkittaessa voi myös pohtia sitä, onko sanaa käytetty samaan tapaan kuin vaikkapa omassa kielessämme ”tupla”, ”pari” tai ”kaksi” – eli merkitys on pieni sävyero – ei noin radikaali kuin rheman ja logoksen kohdalla on nähty.
  3. Tuossa jos missä on peruste sille, että Sanaa voi käyttää myös väärin – niin Jumalan Sanaa kuin se onkin. Sielunvihollinenkin osaa (ja näemmä uskaltaa) tehdä sen!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: