Anteeksianto (1/3) – Linjavirheitä ja raamatturusetteja

Linjavirheitä ja raamatturusetteja

Olen ihmisiä ja ilmiöitä ihmetellessäni ihmetellyt välillä myös omituista opetusta anteeksiantamuksesta. Välillä tuntuu, että keksimme mitä ihmeellisempiä selityksiä sille, mitä anteeksianto on tai mitä se ei ole. Pahimmillaan väärinymmärretty anteeksianto paitsi

  • estää kristityn sisäisen paranemisen, hänen eteenpäin menonsa niin uskonelämässä kuin elämässä yleensä on pahimmillaan
  • peite tai ”mahdollistaja” äärimmäiselle henkiselle, fyysiselle tai hengelliselle väkivallalle ja väärinkäytöksille.

Seuraavassa muutama esimerkki kuulemastani anteeksiantoa koskevista tulkinnoista, joissa mielestäni on enemmän tai vähemmän kohtalokas linjavirhe. Esimerkiksi jokainen suunnistaja tietää, että muutaman asteen virhe reitillä johtaa takuuvarmasti rastin ohi.

Anteeksianto laastarina

 Nostettaessa esille selkeää väärinkäytöstä (pedofilia, perheväkivalta, väärinkäytökset hengellisissä yhteisöissä, jne.) vedotaan siihen, että asia on anteeksipyydetty ja/tai anteeksiannettu. Kun Jumala on asiat anteeksiantanut, niihin ei voi/saa enää palata.

Anteeksianto” voi näin toimia varsin tehokkaana asioihin puutumisen ja niiden käsittelyn esteenä

Anteeksianto ei vapauta tekijää vastuusta. Päinvastoin – anteeksianto voi saada aikaan sen, että tekijä haluaa korvata/hyvittää tekonsa. Esimerkiksi Sakkeus korvasi moninkertaisesti niille, joilta oli petoksella ottanut liikaa veroa. Myös monet rikolliset ovat valinneet tunnustaa tekonsa sen jälkeen, kun ovat kohdanneet Kristuksen.

Anteeksianto voi toimia laastarina kipeän haavan päällä myös silloin, kun henkilöä kielletään tai hän itse kieltäytyy käsittelemästä menneisyyttään anteeksiantoon vedoten

Erään tuttavani sanoin: ”Jumala on antanut kaiken anteeksi, minun tehtäväni on vain ylistää…” Tämän tuttavani ongelma oli kuitenkin meidän häntä ympäröivien ihmisten nähtävissä: Hän ei – anteeksiantoon vedoten – suostunut käsittelemään menneisyytensä kipeyttä ja reagoi nykyhetkeen ja ihmissuhteisiin tästä kipeydestä käsin. Tällainen kipeyden eristäminen ja kieltäminen on psyykelle raskasta – ja jopa vaarallista. Aivan liian paljon energiaa kuluu siihen, että kiellän tapahtuneen. Tapahtunut lakkaa vaikuttamasta, vasta kun se on hoidettu.

 Anteeksianto verukkeena

Anteeksianto kääntyy irvikuvakseen, jos sitä käytettään verukkeena asiaintilan (väkivalta, hyväksikäyttö, tms.) jatkumiseen.On ihan eri asia, jos henkilö haluaa irti asiasta kuin että hän palaa tekemään samaa asiaa uudelleen ja uudelleen ikään kuin hyväksikäyttäen itse armoakin – tai pahimmillaan teeskennellen anteeksipyyntöä!!!

Vähemmän syyllinen?

Verukkeita voi olla muitakin. Esimerkiksi se, että näen itseni ”vähemmän syyllisenä kuin tuo toinen”. Uskallan väittää, että useimpiin tekoihin (raiskausta, pedofiliaa, joitain väkivaltatilanteita ja niihin verrattavia lukuunottamatta) tarvitaan kaksi osapuolta!

Voimme syyttää toista puolisoa siitä, että hän saa meidät raivoihimme (narsistin ja psykopaatin kohdalla tuo on tottakin, useimmissa muissa tapauksissa kyseessä on kahden osapuolen aikaansaannos). Olisiko aiheen miettiä, mikä on oma osuutemme asiassa? Esimerkiksi jos mies osallistuu jossain määrin kotitöihin ja nainen lopettaa nalkuttamisen, molemmilla on helpompaa…Tai onko jokin asia menneisyydessämme sellainen, joka saa aikaan reaktion?

Menneisyytemme tai toinen ihminen ei saa olla tekosyy tai oikeutus tekosiimme

Uskomattomin kuulemani selitys, jossa käytettiin menneisyyttä verukkeena nykytilaan, oli eräässä perheväkivaltatilanteessa miehen selitys käyttäytymiselleen, että hän on tottunut käyttämään veistä niissä oloissa, joissa on varttunut ja viettänyt x vuotta!

Anteeksiannon edellytys on se, että näemme oman osuutemme tilanteesta

Toisen osuus on toisen osuus ja hänen vastuunsa.

Minun vastuuni on käsitellä menneisyys niin, että se ei enää hallitse. Minun vastuuni on myös se, että en anna kenenkään hyväksikäyttää tai olla väkivaltainen minua kohtaan. Minun vastuuni on tehdä omalta osaltani se, minkä kykenen ristiriidan välttämiseksi.

Niin pyhä, ettei sanotuksi saa?

Vähän aikaa sitten törmäsi opetukseen, jossa puhuja ”pokerinaamalla” väitti, että hänen ei tarvitse pyytää anteeksi, koska hän puhuu Jumalan Sanaa!

Nimitin tuotakin ”raamatturusetiksi” – opetukseksi, jossa Raamatun sanat on tieten tahtoen väännelty rusetiksi pönkittämään omia tarkoitusperiä!

Se että puhun Jumalan Sanaa ei ole mikään tae siitä, että minun ei tarvitsisi pyytää anteeksi; se että pysyn Jumalan Sanassa ja teen sen mukaan, sen sijaan on. Jos teen niin kuin Jumala Sanoo, olen oikealla tiellä, kun siitä poikkean olen anteeksipyynnön ja parannuksen tarpeessa.

En voi antaa anteeksi

Ihmiseen kohdistuva teko voi olla niin ”syvällekäyvä”, että sitä oikeasti on vaikea antaa anteeksi. Esimerkiksi henkirikoksen uhrin omainen tai pedofilian/insestin uhrin on taatusti vaikea antaa tekijälle anteeksi. Teot jättävät pysyvät, elämään jatkuvasti vaikuttavat jäljet.

Tästä huolimatta uskon, että anteeksianto vapauttaa. Jumalan avulla se on myös mahdollista.

Jumala auttaa  yli katkeruudesta ja vihasta, auttaa eteen päin. Se, että roikumme menneessä kiinni, voi olla varsin tehokas este nimenomaan meidän eteenpäin menemisellemme. Joissain tapauksissa anteeksianto voi avata ”ihmeen” myös tekijän elämässä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s