Siunattua Joulua!

Jouluinen tervehdykseni A-M Kaskisen laulun sanoin (säv. Petri Laaksonen, löytyy äänitteeltä Lumivalkeaa)

Kerran öisellä taivaalla hohti

tähti suuri ja tuntematon.

Ja se miehet luo lapsen sen johti,

joka taivaasta saapunut on.

Vaikka päivittäin virheitä teemme,

tähden valolta piiloutuen

yhä loistaa se pimeyteemme

meille viestiä julistaen.

Kerto: Koko maailma kuulla nyt saa,

              Poika Jumalan syntynyt on,

              rauhaa toivoo hän tähdille taivaan,

              rauhaa julistaa hän päälle maan.

             Koko maailma kuulla nyt saa,

            viha ei ole voittamaton,

            ihminen veljeänsä nyt voi armahtaa,

            pelko hukkuu valoon valtavaan.

 

Huolet maan ylle varjoja heittää,

valot sammuvat yksitellen.

Tähden loistetta ei voida peittää,

vaan se tulvahtaa luo jokaisen.

Ketään jätä se ei puolitiehen,

valo ehtii luo eksyneiden.

Ja se johtaa luo hiljaisen miehen,

joka viestiä tuo rakkauden.

 

Kerto: Koko maailma kuulla nyt saa,

              Poika Jumalan syntynyt on,

              rauhaa toivoo hän tähdille taivaan,

              rauhaa julistaa hän päälle maan.

             Koko maailma kuulla nyt saa,

            viha ei ole voittamaton,

            ihminen veljeänsä nyt voi armahtaa,

            pelko hukkuu valoon valtavaan.


Ole pisara vain, joka lähti,

vettä elävää vuodattamaan.

Ole öisellä taivaalla tähti,

joka tuhlaten luo valoaan.

Ole viemässä valoa tuota,

joka sytyttää voi sydämen,

Rauhanruhtinaan hiljaisen luota,

ilo kumpuaa luo jokaisen.

 

Kerto: Koko maailma kuulla nyt saa,

              Poika Jumalan syntynyt on,

              rauhaa toivoo hän tähdille taivaan,

              rauhaa julistaa hän päälle maan.

             Koko maailma kuulla nyt saa,

            viha ei ole voittamaton,

            ihminen veljeänsä nyt voi armahtaa,

            pelko hukkuu valoon valtavaan.

 

Laulu puhuu minulle erityisesti Jumalan uskollisuudesta. Teemme virheitä, töppäämme, niskoittelemmekin. Aivan niin kuin tuossa laulussa sanotaan, piiloudumme – jopa meitä etsivältä Jumalan armolta. Silti Jumala etsii ja rakastaa – jokaista.

Olen lukenut erityisesti profeetta Jeremiaa – palannut uudelleen ja uudelleen tekstin pariin.

Jeremian tuska oli se, että Jumalan oma kansa kulki – ehkä muodollisesti Jumalan kansana  mutta kuitenkin sydämeltään Jumalasta kaukana.  Yhä uudelleen profeetta näyttää palaavan teemaan, jossa mentiin ihmisen sisimpään ja motiiveihin. Tärkeintä oli kuunnella Jumalaa ja tehdä Hänen tahtonsa, muu oli toissijaista.

Jos luemme Matteuksen evankeliumin 6:tta lukua, siellä sanotaankin, että tästä paradoksaalisesti Jumalan tahdon toteuttaminen tuo mukanaan kaiken muunkin. Tykkään Amplified Biblen ilmaisusta, jossa puhutaan siitä, että etsimme kompromissittomasti Jumalan tapaa toimia ja tehdä oikein.

Uskon tuohon. Jumalan valtakunnan lainalaisuuteen. Voimme saada aikaan samankaltaisuutta Jumalan toiminnan kanssa, mutta aidon siunauksen salaisuus on aito Jumalan seuraaminen.

Todella monta kertaa olen viimeisimpinä vuosinä pysähtynyt siihen, miten – Jeesuksen sanoin edelleen hengellisessä kentässä – siivilöimme hyttysen, mutta nielaisemme kamelin, olemme ottamassa pientä roskaa jonkun muun silmästä – samaan aikaan kun omassamme on hirren kokoinen puu.

Kauhulla muistan viimeistä kesääni yhteisössä, johon olen joissakin kirjoituksissani viitannut. Siellä ajettiin demoneita – suoraan sanottuna joka puolelta. Niitä oli koruissa, kehitysvammaisissa, veitsissä ja hirven sarvissa – vain muutamia yleisesimerkkejä mainitakseni.  Professori Risto Saarinen on kirjoittanut siitä, kuinka ihmisellä näyttää olevan taipumus etsiä viholliskuvia.  Psykologit taas puhuvat projisoinnista, jossa heijastamme jotain itsessämme muihin. Näen kokemassani paljon tuosta. Samaan aikaan, kun demonijahti oli käynnissä, omassa yhteisössämme oli paljon peiteltävää. Viimeisen tietoni mukaan tilanne ei ole tuosta paljon kohentunut.

Tänä jouluna olen erityisen onnellinen siitä, että voin kertoa prosessini seurauksena löytäneeni aidomman vapauden Kristuksessa. Minun ei tarvitse pelätä demoneita joka puolella.  Ei myöskään loppupelissä niitä ”kirouksia”/”onnettomuuksia” joita on julkisesti ladeltu ”tottelemattomien” päälle  entisessä yhteisössäni ja – kuinkas muuten kuin onnistuttu välillä ampumaan noita ”profetioita” jopa kristillisessä mediassa.

Kuten eräs iäkäs herra sanoi rukouspiirissä Lapissa vuosikymmeniä sitten vallinneesta ”demonipelosta”. Eräs Jumalan valtakunnan työntekijä oli sanonut jotain seuraavaan tapaan: ”Ei teidän tarvitse pelätä niitä loukkoja. Kristus on voimakkaampi.”  Uskallan sanoa, että Kristus on voittanut pimeyden ja kuoleman. Siksi yhdenkään meistä kristityistä ei tarvitse pelätä pimeyttä – enempää itsessämme kuin ympärillämmekään. Meidän ei tarvitse palata kristinuskon pukuun puettuun ”taikauskoon”, jossa meille kehittyy jonkinlainen ”henkivaltamiinaharava”… Fiilistellen etsimme niitä ”valtoja” milloin mistäkin: leluista, huonekaluista, koriste-esineistä… Unohtaen, että se pahin ”demoni” asuu usein sisällämme. Ulkoistaessamme pelon, voimme päästä helpommalla. Päästäessämme Kristuksen elämäämme, sisimpäämme – pimeimpiinkin loukkoihin, totuus voi tehdä kipeää, mutta uskonpa, että olemme tuolloin vapaampia kuin ”valtajahdissamme”!

Rukoukseni on – jouluaattonakin – tyyliin: Herra, armahda meitä. Auta meitä tulemaan valoon omien asioidemme kanssa. Ehkä sitten selviää sekin, mikä on ydintä ja mikä ”kehällistä”!

Tuo laulu sisältää myös lähetyssanoman: Tärkeää on lähteä liikkeelle, antaa sitä, mitä on.. vaikka pisara. Koska se pisara voi jolle kulle olla merkityksellisempi kuin aavistammekaan.

Siunattua Joulua!

 

 

 



Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: