Skip to content

Mihin tarvitsemme Kristusta?

Eilen luin puhuttelevan kirjoituksen. Yritän kääntää siitä perusidean: 

Jos sinun mielestäsi Kristuksen seuraaminen on kärsimyksen välttämistä, et ole asiasta jyvällä, tai ajallisten asioiden tavoittelua, et ole jyvällä. Jos tavoittelet Kristusta saadaksesi valtaa tai auktoriteettia toisten yli, et edelleenkään ole löytänyt homman jujua. Niin ja jos tavoitteesi on voittaa toiset teologisessa väittelyssä, et ole yhtään paremmassa jamassa, et myöskään silloin, jos etsit Kristusta saadaksesi aviopuolison, työpaikan, auton tai asunnon. Nimittäin sinulla voi olla tämä myös ilman Kristusta. Sen sijaan Kristuksen ulkopuolella sinulla ei ole pelastusta tai ikuista elämää; vain Kristuksen kautta sinulla on pääsy Isän luo.”

Paavali totesi jotenkin seuraavaan tapaan, että jos laitamme toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikkia ihmisiä surkuteltavammat.

Jokin aika sitten kirjoitin “tasokristillisyyden” opettajista, jotka menivät siihen äärilaitaan, ettei olisi oikein pyytää ajallisia asioita. Kysyinkin tuossa yhteydessä, että mitenköhän sitten Kristusta näytti kiinnostavan nuo “ajalliset asiat” – parantuminen – jopa kuolleen herääminen. Miksi Vanhan testamentin profeetat kertoivat sanoman Jumalalta, siitä kuinka jauhot tai öljy riittäisi?

Kysymys ei ole ajallisten asioiden aliarvostamisesta, karttamisesta tai epäpyhänä pitämisestä. Kysymys on siitä, että Kristus ei tullut ensisijaisesti ajallisen vaurauden tähden, vaan pelastamaan ihmisen iankaikkisesta kadotuksesta! Sanassa on luvattu niinkin, että Jumalan valtakuntaa ensiksi etsivälle, kaikki muukin annetaan sen ohessa! Kysymys näyttää olevan järjestyksestä, ei arvotuksesta tai kristillisyyden tasoista!

Tykkään tosi paljon Amplified Biblen ilmaisusta, jossa sanotaan

Etsikää [tavoitelkaa, jopa taistelkaa sen puolesta, että sen saavuttaisitte] sen sijaan ensisijaisesti Hänen valtakuntaansa ja Hänen vanhurskauttaan [Hänen tapaansa tehdä (asioita) ja olla oikeassa] – ja niin kaikki nämä (asiat) [ikään kuin koottuina yhteen] annetaan sinulle siinä sivussa.” (Matt 6: 33)

Hmm… Jopa oman pienen kokemukseni pohjalta uskaltaisin sanoa, että kuuliaisuus on parempi kuin monet hyvätkään asiat… [Vanha testamentti ilmaisee asian: kuuliaisuus on parempi kuin uhri]… Hyvä omatunto Jumalan edessä on parempi kuin valta, maine, rikkaus tai kunnia… Joskus voi olla edessä “vaihtokauppa”, joka ei ensi alkuun näytä oikein kannattavalta… Ajatellaanpa esimerkiksi Jeesuksen kiusauksia… Tarjolla oli maailman valtakunnat ja väliaikainen ilo siitä, että sielunvihollinen olisi kumartanut häntä,… vastapainona oli paljon inhimillisesti vaatimattomampi tie, kärsimys ja ristinkuolema. Siinä välissä Kristus ehti olla monelle paitsi kompastuskivenä myös siunauksena. Ja ennen muuta tappiolta näyttävä ristinkuolema olikin voittojen voitto!Kristus todellakin kukisti synnin ja sielunvihollisen vallan, voitti kuolemankin.

Uskonpa niinkin, että meitä kristittyjäkin viedään välillä ahtaiden porttien ja aikojen kautta. Aina emme niissä vaiheissa ymmärrä, mistä on kysymys, mitä ne elämäämme puhuvat… Voi olla kysymys: Missä Kristus on tuon kaiken keskellä?

Muistatko kertomuksen opetuslapsista veneessä? Ja Jeesuksen kävelemässä heitä kohti vettä pitkin.

Olisi Jeesus vallan hyvin olla heidän kanssaankin. Mutta silloin heiltä olisi jäänyt yksi “uskon koulun oppijakso käymättä”. Niin ja olisi Jeesus voinut vaikuttaa senkin, että myrskyä ei olisi koskaan tullutkaan… Edelleenkin, miten Hän olisi osoittanut voimansa? Mitä ihmettä siinä on, jos järvi on tyyni ja pääsemme toiselle puolelle? Siinä on ihme, että Kristus osoittaa voimansa ja tuuli tyyntyy… Näin me sen ihmeenä näemme… Kristuksen hallintavallan erityisesti silloin, kun “se osuu ja uppoaa”… Vaikka Kristus toimiikin koko ajan. Myös silloin, kun elämässämme on tyyntä ja kalansaaliskin taattu. Mutta silloin on helpompi luottaa omiin voimiimme ja sanoa Pietarin tavoin: “MINÄ lähden kalaan.” Kun Kristus saa viedä meidät 0-pisteeseen, autuaan osaamattomaan tilaan itsemme ja taitojemme kanssa, ja osoittaa siinä herrautensa, useimmat meistäkin olemme valmiit sanomaan: “Minun Herrani ja minun Jumalani”. Silloin Kristus saa antaa meille uuden tehtävänjaon: “Ruoki minun lampaitani.” Tai mikä se itse kunkin kohdalla sitten onkaan.

Ja voisiko tuon ottaa niinkin, että Kristus luottaa meihin. Siihen, että me selviämme. Hän ei koskaan laita meitä johonkin sellaiseen, joka ei joko olisi hyödyksemme, kasvatukseksemme, ohjaukseksemme tai opetukseksemme. 

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: