Erikoista valmistautumista

” Miten järjettömällä tavalla Mooses valmistautui tehtäväänsä! Yleensähän kengät puetaan ja hyvät kengät puetaankin, kun lähdetään matkalle – erityisesti jos lähdetään erämaahan. Mooseksen tarvitsi riisua kengät – ja totella Kutsujaansa! – Mitä jos Mooses olisi äänen kuullessaan vain kiristänyt sandaaliensa nauhoja ja lähtenyt karkuun?”

Valmistellessani syksyn materiaalia törmäsin mielenkiintoiseen ajatukseen – ja totesin, että enpä tuolta kannalta ole asiaa tullut ajatelleeksi Kerron asian seuraavassa vapaamuotoisesti. Pekka Huokuna ja Jukka Helin pohtivat nuortentyöhön tarkoitetussa materiaalissaan Ison Kirjan Ihmisiä, muun muassa Moosesta.

Tyhjentyminen: Tie tehtävään

Mooseksen tarina on varmasti pääkohdittain tuttu. Avaimeksi Mooseksen elämään Heprealaiskirjeen kirjoittaja nostaa uskon:

Koska Mooses uskoi, hän aikuiseksi vartuttuaan kieltäytyi esiintymästä faraon tyttären poikana. Hän mieluummin jakoi Jumalan kansan kärsimykset kuin hankki synnistä ohimenevää nautintoa.” (Hepr 11: 24, 25)

Mooseksella näyttää olleen kutsumus idullaan jo sinä hetkenä, kun hän huomasi veljeään pahoinpideltävän. Uskallan ounastella, että tuossa tilanteessa oli vielä muutama mutka matkassa:

  1. Aika ei ollut vielä kypsä.
  2. Mooseskaan ei tainnut olla vielä kypsä.

Miksi ajattelen näin? Näen kertomuksessa, että

  1. Mooses heilutti vielä lihan käsivartta.
  2. Hän oli vielä täynnä pelkoa; hän perääntyi helposti.
  3. Kansa ei ollut vielä kypsä liikkumaan. Tarvittiin aikaa…

Tie Kristuksen täyteyteen

Tarvittiin myös – kuolema.

Kuolema ensin, sitten elämä. Eikö

  1. Jeesus puhunut vehnänjyvästä, jonka oli ensin kuoltava, jotta se kantaisi satoa?
  2. Paavali puhunut synnin ruumiin kukistamisesta, jotta emme enää syntiä palvelisi?
  3. Paavali puhunut myös kasteesta kuolemana?

Uskoimme sitten kumpaan tahansa kasteeseen, kaste ei ole päätepiste. Elämää on kasteen jälkeen. Vaikka kasteessa tapahtuukin tärkeitä ja konkreettisia asioista (se, miten ne tulkitsemme, vaihtelee opinsuunnan mukaan), emme pääse synnistä eroon – Muuten seurakuntamme olisivat aika ihania paikkoja, eikö?

Luther sanoi niinkin rankasti, että meidän on kuoletettava syntinen ihmisemme jokapäiväisessä parannuksessa. Lutheria pidetään liian usein muotojumalisuuden airuena. Sitä hän ei ole – etenkin, jos luemme hänen ajatuksiaan siitä, että sakramentit edellyttävät Lutherin mukaan uskoa. Näin palaamme Heprealaiskirjeen ja Roomalaiskirjeen äärelle: Ilman uskoa on mahdoton olla Jumalalle otollinen!

Kun Hän on kaikki kaikessa

Vuosien kuluttua – erämaassa – ollessaan paimentamassa appensa lampaita Mooses kohtaa Herran enkelin ja Herransa. Herralla on hänelle viesti: Sinä tulet vapauttamaan kansasi. Nyt Mooses ei enää kylve itsevarmuudessa, asemassaan, sivistyksessään. Hänellä on jopa kanttia väittää, että hän ei kykene puhumaan faaraolle eikä kansalleen – hän, vaikka oli saanut aikansa parasta sivistystä. Mooseksen tarinan äärellä huomaan, mitä Jumala tekee:

  1. Hän antaa Moosekselle työtoverin;
  2. Hän antaa Moosekselle työvälineet;
  3. Hän antaa Moosekselle ohjeet, kuinka tehdä työtä.

Mooseksen kohdalla tapahtuu se, mitä Paavali sanoi itsestään: En enää elä minä, vaan Kristus minussa.

Miten järjettömällä tavalla Mooses valmistautui tehtäväänsä! Yleensähän kengät puetaan – ja hyvät kengät puetaankin, kun lähdetään matkalle – erityisesti jos lähdetään erämaahan. Mooseksen tarvitsi riisua kengät – ja totella Kutsujaansa. Näin on meidänkin laita (uskallan puhua meistä monikossa). Meidätkin pitää Jumalan riisua, ennenkuin voi pukea itsellään, tehtävällään, tahtonsa täyttymisellä, sota-asullaan – mitä ikinä Raamattu lupaa. Jos olemme omissa varusteissamme ja vanttuissamme, pukeminen on kieltämättä hankalaa .

Niinpä: Älä ihmettele sitä tulta ja hehkua, jossa olet – sanoo Pietari – ja puhuu koettelemisesta. Liittäisin tuohon tuleen ja hehkuun myös Jumalan kohtaamisen ja pukemisen. Juuri tuota Jumalan tulta ja hehkua Mooses katseli – ja hänen oli peitettävä kasvonsa sen kirkkauden edessä. Samaan tapaan kasvonsa ovat peittäneet ainakin Jesaja ja Hesekiel. Ei kestä liha Jumalan Pyhyyden edessä. Tarvitaan Jumalan kosketus, puhdistus ja vahvistus. Kun omavoimaisuutemme on riisuttu, Jumala voi käyttää.

Helin ja Huokuna esittävät vielä yhden kysymyksen:

Mitä jos Mooses olisi äänen kuullessaan vain kiristänyt sandaaliensa nauhoja ja lähtenyt karkuun?

Pohdipa sitä! Minun mielestäni historia voisi olla hieman toisennäköinen. Mitä Jumala haluaa tehdä minun kauttani? Entä sinun? Uskalletaan riisua omat sandaalimme ja kohdata Jumala. Kuolla itsellemme. Pääsemme eteenpäin Jumalan suunnitelmassa. Niin – eikä tuo ole suinkaan itsemme mitätöintiä – Kristus antaa mitä suurimman arvon meille jokaiselle. Ajatelkaapa vaikka “pienoisevankeliumin” Joh 3:16: sanomaa.

Niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut…

Voiko sen suurempaa rakkautta ja arvoa antaa?

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: