Skip to content

117. Siunauksesta ja kirouksesta

Luin tässä äskettäin Jumalan lupausta :

 ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat…” (Vrt. 1 Moos 12:3)

 Asiayhteydestä selviää, että kysymys on ennen muuta Aabrahamista. Jaetta on sovellettu Israeliin. Myös yksityiset kristityt ovat soveltaneet sitä itseensä.

 Viime mainittua on käytetty joskus suorastaan pelottavassa asiayhteydessä: tilanteessa, jossa yksityinen kristitty tai julistaja nostaa itsensä ”Voidellun” asemaan ja hakee sanoilla diplomaattista koskemattomuutta taustalla ajatus: ”Jos kritisoit tekemisiäni, kiroat minua; ja Jumala kiroaa sinut. Sinun on hyväksyttävä minut Jumalan voideltuna, niin Jumala siunaa sinut.”

 Onko Jumalan siunaus sidoksissa siihen, kuinka käsittelen yksittäistä kristittyä tai julistajaa? Vastaus on sekä: on ja ei.

Jumala on tosiaan kehottanut siunaamaan – jokaista, myös toisin ajattelevaa ja myös suoranaista vihollista, häntä joka ei aina meitä täysin hellästi kohtele ;). Siunaaminen takoittaa muun muassa´hyvien asioiden puhumista, hyvän toivottamista´. Tässä siunaamisessa ei kuitenkaan ole  kysymys siitä, mitä nämä diplomaattista koskemattomuutta hakevat henkilöt tavoittelevat. Siunaaminen ei paina alleen totuutta ja totuuden puhumista. Siunaaminen ei vaienna huutavan ääntä korvessa. Silloin kun on aika tuoda esiin väärät ajatukset ja väärät teot ja peräänkuuluttaa parannusta, näin on myös tehtävä.

 Itse asiassa parannus on edellytys Jumalan elämäämme antamalle virvoitukselle. Vanha sanonta siitä, että Pyhä Henki on arka lintu, pitää paikkansa: Ajatellaanpa Pietarin sanoja Apostolien teoissa: ”Tehkää parannus, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista.” (Apt. 3:19,20) Aiemmin Apostolien teoissa on viittaus Joelin kirjaan: ” Tämä on sitä, mikä profeetta Joelin suulla on ilmoitettu:– Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin–”. (Apt. 2:16,17) Lupausta edeltää Joelin kutsu syvälle käyvään parannukseen: ”Vielä nytkin Herra sanoo: — Kääntykää minun puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne, paastotkaa, itkekää ja valittakaa. Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen ja hänen hyvyytensä on suuri.–” (Joel 2:12, 13a).

Nk. valtateologian piirissä siunaus-kirous -akseli ymmärretty joissain tapauksessa perinpohjaisesti väärin. Ihminen on ottanut oikeuden omiin käsiinsä. ”Minulla on valta…” on ajatuksena vaarallinen ihmisen käsissä. Julistettaessa toiselle ihmiselle – olkoon tämä sitten kristitty tai ei – vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, ollaan vaarallisilla vesillä. Jeesus nimenomaan sanoi: ”Siunatkaa, älkää kirotko.” Tuo siunaus ei tosiaankaan pidä sisällään vaikeuksien, sairauden tai onnettomuuksien toivottamista toiselle! Yhtä vähän se pitää sisällään seuraavanlaisia julistuksia, joita olen kuullut kristittyjen (!?)julistajien (!?) suusta tulevan: ” Minulla on valta käskeä saatanaa.” (Tässä tapauksessa ei ollut kysymys mistään auktoriteetista yli vihollisen vallan, vaan uhkauksesta, joka kohdistettiin toiseen uskovaan. Henkilö tarkoitti asiayhteydessä sitä, että hänellä on valta käskeä saatana vahingoittamaan. Huh!) ”Kaatuupa tuo millä tavalla tahansa, kunhan kaatuu.” Tai sitten hellä mietosemmalta kuulostavaa – mutta ei yhtään sen vaarattomampaa tekstiä…: ”Niitä, jotka asettuvat tielleni, kohtaa sairaus…(tai muu vastaava uhkaus)” (puettuna profetiaan).

Palaan mieliajatelmaani: Edellä kirjoitettu on perin toisenlaista kuin vainottujen apostolien rukous – jossa ei ollut jälkeäkään enempää totuuden väistelystä kuin revanssihengestäkään: ”Vapaaksi päästyään Pietari ja Johannes menivät omiensa luo ja kertoivat, mitä ylipapit ja kansan vanhimmat olivat heille sanoneet. Sen kuultuaan kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa. — Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi. Ojenna kätesi, niin että sairaat paranevat, että tapahtuu tunnustekoja ja ihmeitä pyhän palvelijasi Jeesuksen nimessä.” (Apt 4)

 

 Onneksi Jumala on kirouksen sanojakin ylempänä. Muuten tuollaisten julistusten jäljiltä voisi olla ”päätä lyhempää” sakkia, kun kaikenmoiset tuomiot toteutuisivat. Omituista tilanteessa on, että toisaalta noiden tuomioiden jakelijat ovat usein varsin hanakoita pyytämään itselleen diplomaattista koskemattomuutta. Ajattelen kuitenkin Sanan pohjalta sillä tavalla, että nuo lausutut sanat koskevat myös heitä itseään: Myös heidän tulisi siunata – saadakseen siunauksen.

 Tarkemmin ajateltuna pitäisi olla itsestään selvää, että siunatessamme emme häviä yhtään mitään: Kun toivotamme toiselle ihmiselle Jumalan tahtoa toteutumaan koko valtavassa mitassaan, voimme olla varmoja, että tämä kohde muuttuu – positiivisesti. Sen sijaan, jos alamme manaamaan onnettomuutta toisen ylle olemme enemmänkin jonkinlaisia poppahenkilöitä, jotka eivät kenenkään kristityn opin mukaan kirkasta toiminnallaan ainakaan Kristusta, pikemminkin ovat vastapuolen palveluksessa. Vai onko niin, että nämä ”poppahenkilökristityt” haluavat viime hetkeen kontrolloida olosuhteita ja tilanteita – ja heidän on vaikea antaa Jumalan toimia?

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: