112. Oikea auktoriteetti

112. Oikea auktoriteetti

Oikeastaan inhoan sanaa ´auktoriteetti´. Yhdessä elämäni vaiheessa kuulin sitä ihan riittämiin. Auktoriteetti on lainasana englanninkielestä. Ehkä parempi olisi ´valtuutus´, joka samalla sisältää ajatuksen sekä voimasta ja kyvystä että oikeudesta toimivalta-alueella tehdä asia, johon on valtuutettu. Takana on kreikan sana εξουσια, sama mitä käytetään siitä, kun Jeesus antoi opetuslapsilleen vallan parantaa sairaita ja vapauttaa sidottuja tai κρατος, joka yleensä käännetään sanalla ´voima´ tai κυριοτης, joka käännetään usein sanalla ´valta´(englanniksi dominion).

Kun katsoin noiden sanojen käyttöä niin suomenkielisissä kuin englanninkielisissä käännöksissä ja vertasin niitä alkukieliin, oli merkille pantavaa, että sanoja käytettiin etenkin Uudessa testamentissa korostetusti silloin, kun puhuttiin Jeesuksesta – ja yllättävän vähän, kun puhuttiin nk. uskovista: Joko kohdissa annettiin kunnia Jumalalle/ Jeesukselle siitä, että Hänellä on/Hänelle kuuluu valta ja voima ja kunnia ikuisesti tai sitten ihmiset ihmettelivät ympärillään tapahtuvia asioita tyyliin: ”Mitä on tuo valtuutus, joilla kaikki tuo tapahtuu?” Näyttää siltä, että ensimmäiset kristityt eivät korostaneet itsellään olevaa valtuutusta. Näyttää siltä, että sillä oli enemmän ”välinearvo” siinä, että Kristuksen evankeliumi meni eteenpäin. Se mitä nyt muodikkaasti nimitetään auktoriteetiksi, oli suuremman ja tärkeämmän palveluksessa. Ja niinhän tuli ollakin, jos uskomme, ett Kristus sanoi Pyhän Hengen tehtäväksi kirkastaa Häntä ja Isää  sekä selittää Kirjoituksia.

Kuten otsikko ilmaisee, tarkoitukseni on kirjoittaa oikeast auktoriteetista. Oikea tarkoittaa tässä aitoa, alkuperäistä ja oikeasta lähteestä peräisin olevaa. Kirjoitukseni on yksi näkökulma siihen, mitä olen vuosia pohtinut aikamme hengellisen kentän ilmiöitä ihmetellessäni.

On todella yllättävää, miten helposti me nk. kristityt uskomme enempää asiaa pohtimatta aikamme kovan ja ihmistä korottavan opetuksen auktoriteetista! Karkeimpia kuulemiani opetuksia on, että jolla kulla on ”valta hirttää saatana”, ”lähettää henkivallat kimppuun” tai sitoa tai päästää olosuhteita. Onpa useammatkin ihmiset täällä Suomessakin ”omistelleet” kokonaiset paikkakunnan ihmisiä ”omikseen” ja taas ympäri maailmaa ottaneet oikeudekseen tuomita ihmisiä helvettiin eri perustein. [Törmäsin tänä aamuna Iltalehden uutisointiin amerikkalaisesta baptistiseurakunnasta, joka tuomitse kadotukseen niin presidentti Obaman kuin kiitti Jumalaa (!) maailmalla tapahtuvista onnettomuuksista, koska ne (sivullisiin kohdistuvinakin) olivat heidän mielestään yhtä kuin Jumalan tuomio… Toinen  populaatio rukoilee onnettomuuksia ihmisille -muun muassa aivosyöpää Obamalle!] Kristillisissä piireissä on lukuisia esimerkkejä tämäntyyppisestä toiminnasta.

Luulen, että isoin syy tähän on Raamatun väärinymmärrys, joka on seurausta joko huolimattomasta tai tarkoitushakuisesta Raamatun väärinlukemisesta. Esimerkiksi Joosuan ensimmäisen luvun kohta, jossa sanotaan, että Joosualle Jumala lupasi joka ikisen paikan, johon tämä meni. Tämän perusteella on Suomessakin ”vallattu” koteja, yrityksiä ja paikkakuntia. On menty paikalle ja ”omistettu” paikka itselle.

Hetkinen?! Onko minulla oikeus mennä naapuriin ja omistaa naapurin talo itselleni tuon sanan perusteella? Ehkä toivoa naapurini kuolemaa ja jotain ihmeellistä sekaannusta testamentissa, että saisin talon? No ei todellakaan! Hyvin selkeästi Jumalan Mooseksen kautta kansalleen antamat kaksi viimeisintä kymmenessä käskyssä kieltävät tuon. Meillä ei ole oikeutta himoita lähimmäisemme omaisuutta.

On aivan eri asia, että Jumala lupaa meille jotakin kuin että itse otamme tuon jonkin ”omistamisellamme”!

Tuo omintakeinen omin päin omistaminen muistuttaa enemmän noituutta kuin kristinuskoa!

Nimenomaan tuossa Joosuan tapauksessa oli kysymys siitä, että Jumala oli luvannut ja antanut Joosualle nuo valtuudet: JUMALA oli luvannut israelilaisille Luvatun maan. Joosua toteutti Jumalan hänelle antamaa tehtäväänsä, ei omaa missiotaan. Siksi hänellä oli valtuutus tehdä se, mitä hän teki: Valtuutus johtaa kansaa, valtuutus jakaa maa, valtuutus myös käydä tarvittavat sodat, jne.

Kyllä Raamatusta aukenee sekin, että Jumalalla on jokaiselle meille suunnitelma ja tehtävä tässä maailmassa. Siinä suunnitelmassa, Jumalan tahdon mukaan toimien olemme samalla tavoin Jumalan antamassa tehtävässä, jossa toimien meillä on valtuutus erilaisiin asioihin, mitä Jumala on uskonut – mutta vain siihen rajaan asti, kun kuljemme Jumalan tahdossa. Kyllä jokainen herätyskristillisistä suunnista peräisin oleva ymmärtää sanan ”poiketa tieltä” – mutta usein valitettavan putkinäköisesti. Ajattelemme tieltä poikkeamisen olevan jotain julkista ja suurta pahantekoa, remuamista ja rellestämistä, ehkä Jumalan kieltämistäkin… Tulemmeko ajatelleeksi, että tekomme voivat olla ”tieltä poikkeamista”  myös siinä mielessä, että teemme jotain muuta kuin, mitä Jumala haluaa meidän tekevän.

Jumalan valtuutus Joosuan elämässä liittyi tavalla tai toisella hänen suhteeseensa Jumalaan: Jumalan valintaan, Jumalan Sanaan, Jumalan tahtoon – ja ennen muuta Hänen persoonalliseen yhteyteensä Jumalan kanssa.

Kun yli 20 vuotta sitten Seppo Juntunen nousi parrasvaloihin parantamistoimintansa kautta (vaikka hän on toistanutkin asiaa, että hän ei paranna, vaan Jeesus parantaa, media teki hänestä ”parantajapapin”) löytyi joitakin, jotka pyrkivät matkimaan Juntusta. Hinku oli kova parantajaksi. Päätäni pudistellen olin yhden tämmöisen ”parantajan” järjestämässä kokouksessa. Silloin tuli tuoreelle tulijalle mieleen: ”Ei tuo noin toimi! Ei ”parantajaksi” noin tulla! Jos ylhäältä ei anneta, ei väkisin myöskään valtuutusta oteta… Ei lukemalla kirjoja, ei matkimalla,… ei edes rukoilemalla.” Olemme täysin riippuvaisia Jumalasta! Myös lahjojensa kanssa Hän toimii suvereenisti – tietäen, mikä on hyvää meille ja niille, joita tulemme kohtaamaan.

En tässä huuda minkään ”erityisvoitelun” perään, joita niitäkin näyttää joidenkin mielestä olevan eri lähtöön. Ei meidän tarvitse olla mitään erikoisia! Riittää, kun teemme, mitä Herramme käski: Julistamme evankeliumia ja käytämme niitä lahjoja, joita Hän on meille antanut.  Valta-alueemme yli meidän ei tarvitse mennä. Ei omistelemaan tai komentelemaan oman mielemme mukaan.

 

 

 

Vastaa