Skip to content

107. Joosefmainen tapa

Olen leikillisesti nimittänyt itseäni ”joosefunennäkijäksi”, koska Herra silloin tällöin näyttää avaavan uutta näkökulmaa unen välituksellä. Usein sillä tavoin, että en ole asiaa osannut tuolta kannalta katsoa, koska elämäntilanne on jumiuttanut minut tiettyyn ajatusmalliin – enkä tajua, miten Herra vie siitä ulos tai mitä Hän haluaa minun tekevän.

Esimerkiksi takavuosina kävin maatalouden jatkokoulutusta. Tunsin pari kurssikaveriani entuudestaan. Toinen heistä tuntui olevan kovinkin myötämielinen hengellisille asioille. Tuossa tilanteessa näin unen, jossa nimenomaan toinen (ei siis se, jonka oletin) sanoi minulle: ”Paula, sinä et ole kertonut minulle Jeesuksesta.” Niinhän siinä sitten kävi, että mielestäni tälle vähemmän kiinnostuneelle sainkin kertoa uskonasioista tämän henkilön tiukissa elämän mutkissa.

Toinen ”joosefmainen ongelmanratkaisu” kosketti itseäni hyvin syvästi – erityisesti, kun ajan saatossa ymmärsin unen viestin.

Eräässä vaiheessa perheeni oli taloudellisesti erityisen tiukilla. Kovasti rukoilimme asioiden ratkeamista ja odotimme ihmettä. Avartavaa oli, kun eräänä yönä heräsin unesta. Olin unessa tulossa kirkosta ja harmini oli, kun minulle ei ollut, mitä laittaa kolehtiin. (Tilanne oli oikeasti noin tiukka!) Unen symboliikka puhui voimakkaasti siitä, kuinka tarkka Herra on! Olin kävellyt unessa täsmälleen sen määrän kilometrejä kuin (kuten myöhemmin selvisi :)!) oli kulunut aikaa siitä, kun nämä vaikeudet olivat alkaneet. Juuri tuona kilometrien osoittamana päivänä, Herra alkoi aukoa solmuja. :)! Kyseisen kilometrimäärän kohdalla katsoin maahan ja huomasin tien reunaviivan ja pientareen välissä euron ja kahden euron kolikkoja ohuena  kerroksena. Hämmästelin, miten paljon rahaa mahtoikaan siinä olla jalkojeni edessä ja siitä eteenpäin.  Ei lottovoiton määrää – mutta riittävästi jokapäiväiseen elämään – eikä vain siihen, vaan sain unessa sydämelleni kohteen ”ylimääräiselle”: ”Nämä on tarkoitettu sinne, missä julistetaan evankeliumia.”

Toden totta! Olemme perheenä saaneet kokea Jumalan luontoisetuja! Emme kylve rahassa. Ei meillä ole bemareita ja porscheja… ei elitistisiä huonekaluja. Herra on pitänyt lupauksestaan huolen. Ilmeisesti niin, että päivänmatkan kerrallaan Hän huolehtii. Esimerkiksi kuluneena kesänä en ole ehtinyt paljon säilöämään mitään – mutta heinäkuun alusta saakka olen metsästä kantanut purtavaa pöytään joka päivä! Yksi arkinen esimerkki mainitakseni.

Eräs yksityiskohta jäi mietityttämään näkemässäni unessa. Näin siinä kolikkojen keskellä hopeisen, karunnäköisen, krusifiksin. Ihmettelin krusifiksin ”irrallisuutta” asiayhteydestä. Matkan  varrella krusifiksin liittyminen asiaan on selvinnyt. Herran huolenpito on ”kirkastamassa” vähin erin – tämän päivän hengellisessä kentässä usein vähäistä – näkemystä ristiinnaulittuun Kristukseen.

En halua yleistää väärällä tavalla – vaan puhun siitä, mitä olen itse kohdannut hengellisessä kentässä, sitä kuinka ristiinnaulittu Kristus on unohdettu! On unohdettu kristinuskon perusta!

Edelleenkin monenlainen rujous ja vaikeus, sairaus ja kärsimys voi olla osa uskovan, Jumalaan luottavan ihmisen arkipäivää. Elämä ei ole mutkatonta ja suoraa. Miten tuota vaikeutta ja kärsimystä lähestymme?

Kovin sanoin? Tuomiten? Syyttäen epäuskosta tai vääränlaisesta uskosta tai synnistä? Pakkohan jonkin on olla vialla, kun ihminen ei menesty?

Ihan totta – elämäni vaikeimpina hetkinä, kokiessani Herran konkreettisen huolenpidon ja varjeluksen, Hänen vapauttavan voimansa tilanteissa, jotka ovat minulle olleet mahdottomat; Hänen ilmestymisensä ahdistuksen keskellä; Hänen parantavan voimansa, kun lääkäri ei ole voinut mitään… niissä tilanteissa on ristin – voittoisa – sanoma avautunut. Kuten Erkki Leminen runossaan toteaa: Sanan viimeisen, voittoisan, sanoo Elämä.

Usein – mitenkään kärsimystä ihannoimatta – on siitä omasta haastavasta tilanteesta kummunnut rohkaisu myös toiselle, joka käy samantyyppistä tilannetta läpi.

”Tuska, jota ei väistetä, antaa uudenlaista rohkeutta ja iloa keskelle elämän arvaamattomuutta ja haurautta. Hoidettu haava, läpikäyty suru ei vammauta, vaan siitä virtaa parantavaa voimaa muillekin ihmisille. Oman kärsimyksen läpikäyminen herkistää muiden kärsimyksille”.(Maria Junkkari, Avara hellyys)

Niin – eikä tuossakaan arkisessa huolenpidossa ole kysymys omasta hyvyydestäni, vaan niinkuin eräässä virressä sanotaan: ”Mä elän laupeudesta ja armon antimista…”

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: