Surullinen olo…

Surullinen olo…

Olin kaupassa. Iltapäivälehtien lööpit revittelivät tapausta Nokia Missio ja Markku Koivisto.

En ostanut lehteä.

Vihannestiskillä tapasin tutun naisen, joka alkoi surkuttelemaan sitä, että ilmiötä revitellään lehdissä. Jumalahan antaa anteeksi… Toisaalla toinen alkaa repostella Koiviston rouvan avioeroa ja kehottaa rukoilemaan, että anteeksianto voittaisi ja he palaisivat yhteen.

OIKEITA ja HYVIÄ asioita kaikki.

On vain yksi pulma: Me emme tiedä kaikkea sitä, mikä on tilanteeseen johtanut. Me emme tiedä, mitä on tapahtunut. Meidän on vaikea ottaa kantaa.

Plussana näen sen, että yhteisössä tartutaan asioihin, jotka eivät heidän mukaansa ole reilassa. Asiat ovat yhteisön sisäisiä asioita, samoin niistä tiedottaminen.

Maailmamme on valtavasti ”pienentynyt” viimeisimpien vuosikymmenien aikana internetin etc. myötä. Julkisuuden henkilöitä seurataan tarkasti. Siksi julkisen ”repostelun” vaara on. Surullista on, että kristityt antavat kerta toisensa jälkeen aihetta moiseen.

Edelleenkin palaan selitykseen, jonka mukaan oikeutta ei pidä käydä ei-uskovien edessä. Kyllä – Mutta jos osaisimme käsitellä sotkumme itse (ja hoitaa asiat niin, että sotkuja (olivat ne talousepäselvyyksiä, vallan väärinkäyttöä, seksiskandaaleja tai pedofiliaa, etc.) ei syntyisi!) Suomeksi sanottuna: Ei ole sekulaarin lehdistön vika, että ne ovat kimpussamme. Syy on meissä nk. uskovissa ja meidän yhteisöissämme!

Nostan esille kysymyksen, joka on noussut toistuvasti esille, kun olen parinkymmenen vuoden ajan hengellistä kenttää seurannut. Me nk. uskovat osaamme olla todella tekopyhiä! Osaamme osoittaa sormella – ja toisaalta osaamme (valintamme mukaan!) myös lakaista maton alle. Meillä ei ole valikoiva muisti tai kuulo; meillä on valikoivat teot!

Olen törmännyt useaan tapaukseen, jossa hengellisessä (tai pikemminkin perilihallisessa!) yhteisössä on tapahtunut väärinkäytöksiä joko yhteisössä ja/tai perheessä. Väärinkäytöksiä on yritetty nostaa esiin. Reaktio on kerta kerran jälkeen käsittämätön. Yhteisö on melkein säännönmukaisesti kyvytön käsittelemään asiaa rakentavasti. Usein yhteisö ”sylkäisee” ulos sen, jota on kohdeltu väärin. Pahimmillaan pakottaa anteeksiantoon – tai anteeksipyyntöön, vaikka ennen muuta toinen olisi rikkonut osapuoli.

Narsismista on paljon kirjoitettu viime aikoina niin hengellisessä kuin sekulaarissakin mediassa. Usein takana tosiaan on narsisti tai voimakkaasti narsistinen yhteisö. Uskallan myös väittää (mm. Owe Wikströmiin, ruotsalaiseen pappiin ja kirjailijaa tukeutuen), että myös yhteisöön voi tulla narsistisia piirteitä; narsisti sairastuttaa senkin. Narsisti – jos kuka – osaa kupletin juonen ja saa liian usein asiat näyttämään mieleisiltään. Narsisti saa puolelleen valtaapitävät, sosiaalityöntekijät etc. asiantuntijat – ja uhri jää yksin.

Myös me nk. uskovat menemme tähän lankaan. Esimerkiksi yhteisöstä – tai  avioliitostaan lähteneestä me teemme syntipukin.

Eräässä tilanteessa ”jälkiviisautta” kuunnellessani sanoin: ”Oletko sinä valmis elämään tämän henkilön elämän?” Tämän henkilön elämä oli ennen eroa ollut jatkuvaa pelossa elämistä arvaamattoman miehen oikkuja ounastellessa ja ennakoidessa. Ulospäin tilanne ei näkynyt. Naapureillekin rouvan lähtö oli täysi yllätys. Miten nyt onnellinen kristillinen perhe?

Toisessa tilanteessa neuvottiin antamaan vielä yksi mahdollisuus… Ei kysytty tältä rouvalta, miten monta tilaisuutta vaimo oli antanut liki 20 vuoden aikana. Tulos oli aina sama. Mies lupasi ja vannoi – ja seuraavassa hetkessä oli valmis päästämään vaimon päiviltä.

Näitä (tosi)tarinoita kuullessani ja nähdessäni uskaltaisin sanoa, että meidän nk. kristittyjen pitäisi jättää viisastelut ja repostelut sikseen ja rukoilla Jumalan vanhurskasta ja oikeaa tahtoa tapahtumaan. Sielunhoitajina ja vierelläkulkijoina neuvot sikseen – ja asettua kärsivän vierelle ja auttaa häntä eteen päin.

Kaikkein kummallisinta tässä näkemässäni on ollut se, kuinka kummallisesti saatamme suhtautua näkemäämme: Hyssyttelemme: ”Hys, hiljaa,… tämä ei saa mennä kenenkään korviin…” En tarkoita nyt juorujen levittämistä, vaan totuuden peittämistä. Uskallan väittää, että moni perhe- tai seksuaalisen väkivallan uhri on vuosien mittaan vaiennettu tällä tavoin – jopa hengellisissä yhteisöissä. Pahimmillaan tekijä jatkaa uraansa, ja uhri on joutunut vaihtamaan maisemaa.

Toisaalta saatamme sulkea varsin kummallisesti taivasoven tältä poislähteneeltä. Olen tavannut useita tavalla tai toisella väkivaltaisesta liitosta lähteneitä kristittyjä, jotka ovat joutuneet alaspainetuiksi sen takia, että ovat eronneet uskovina. Kyynisesti olen sanonut, että yhteisöjen olisi helpompi ottaa vastaan henkilö, joka olisi räpistellyt luopion teillä ja ihmeellisesti ”pelastunut”/uudistunut – mutta kun ei; on vain sinnikkäästi elämän mutkissa pitänyt kiinni uskosta… Näin hänestä on tullut luopiota pahempi; eihän uskova saa erota…

Huomaatteko omituisuuden?

En suosi avioeroa en myöskään yhteisöjen hajoamista. Jumala ei ole tarkoittanut meitä vihaan vaan rauhaan ja rakkauteen. e ihmiset voimme olla – nk. uskovan nimeä kantavinakin – mielettömän tylyjä, kovia ja julmia. Katso vaikka Jeesuksen sanan fariseuksille – tai Uuden testamentin kirjeiden nuhteet ts. kyllä me nk. uskovat osaamme :(. Sotkut perhesuhteissamme, samoin yhteisöissämme johtuva sydäntemme kovuudesta.

Jos olisimme ihmisinä ja kristittyinä kypsiä, uskaltaisimme tunnustaa sokeat pisteemme, kipukohtamme ja syntimme – ja saisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. Mutta kun emme näe – sen takia (näin Jeesus asian ilmaisi) syntimme pysyy. Emme tajua parannuksen tarvettamme! Usein yhteisöissämme on sama vika; emme pääse eteen päin, kun emme suostu Kristuksen parannettaviksi.

Kipeimmäksi tarpeeksi näen tänä iltana sen, että käymme itse kukin rukoukseen, että Herra armahtaisi meitä ja meidän yhteisöjämme!

Todellinen herätys alkaa (valitettavasti/onneksi!) likapyykistä, jossa Kristus saa pestä meidät jokaisen verellään.

”Vain Verellä pestyihin sydämin, annetaan Pyhä Henki, Vain Verellä pestyihin sydämiin, vuotaa aito ja puhdas ilo, Vain verellä pestyihin sydämiin, annetaan taivaan rauha”.

3 kommenttia



Vastaa