99. Missä on Jumalan pyhyys? Missä pyhyyden tunto?

99. Missä on Jumalan pyhyys? Missä pyhyyden tunto?

Vuosia sitten istuin erään seurakunnan penkissä ja kuulin julistettavan sanaa Ananiaasta ja Safirasta, jotka tietoisesti ja yhdessä sopien yrittivät siloittaa ulkokuortaan esiintyen tunnollisina ja esimerkillisinä uhraajina. Kuten Apostolien tekoihin tallennetun kertomuksen tuntevat hyvin muistavat, pariskunnan virhe oli siinä, että he väittivät antaneensa kiinteistöstä saamansa kauppasumman kokonaisuudessa seurakunnalle, vaikka ottivatkin siitä itselleen oman osuuden. Puhuja painotti sitä, että jos HÄNEN seurakunnassaan uskaltaa valehdella hänelle, hän näkee heti läpi – ja toisaalta, että moista yrittävälle käy yhtä huonosti kuin Ananiaalle ja Safiralle. Hehän kuolivat.

Hieman myöhemmin – toisessa tilaisuudessa istuessani – hämmästelin kovasti, että tuo mainostettu Jumalan pyhyys näytti loistavan poissaolollaan! Nimittäin mainittu puhuja puhui muunneltua totutta (siis valhetta!!!) samaiselta paikalta kuin hän oli aiemmin pitänyt saarnan Ananiaasta ja Safirasta. En voinut välttyä ajattelemasta, että jos tuo mainostettu Jumalan pyhyys olisi tuossa seurakunnassa, puhuja olisi pudonnut lattialle – omien sanojensa mukaan kuolleena.

Ymmärrän kyllä, että Jumala harvoin toimii noin! Jos toimisi, voisi joissakin yhteyksissä olla kuolleita enemmänkin. Nimittäin minusta tuntuu, että olemme yhteisöissämme menettäneet Jumalan pyhyyden tunnon. Siitä erinomainen esimerkki tuon mainitun puhujan saarna – ja hänen muunneltu totuutensa (kyseinen asia ei perustu osaltani luuloon, vaan selkeään todistettavissa olevaan tietoon). Uskaltaisin väittää, että Jumalaa ei kirkasta yhtään nk. ihmeet – jotka niinkun tuossa mainitussa tapauksessa olivat paisuteltuja, tapahtuneesta poikkeavia! Tuon takia olenkin sanonut, että Jumalan ihme kestää nk. maallisen tahonkin (lääkärin, tilintarkastajan, psykiatrin, tuomarin, jne.) tarkastelun.

Ehkä äärimmäinen esimerkki löytyy muutaman vuoden takaa. Iltapäivälehtien lööpit suorastaan huusivat pastorista, joka oli vuosien ajan käyttänyt omia lapsiaan hyväkseen. Koska Suomen hengellinen kenttä on verrattain pieni, itse yhteisö ei pysynyt kauaa salassa. Kävin katsomassa yhteisön sivuja. Oli järkyttävää katsella pastorin saarnalistaa – ja yhteisön pr:ää. Yhteisö mainosti itseään raamatunmukaisena, profeetallisena ja ylistävänä yhteisönä. Pastorin viimeisin saarna ennen pidätystä oli Laodikean seurakunnasta. Kaikkein karmivinta oli se, kun paria kuukautta myöhemmin palasin uudestaan yhteisön sivuille: Siellä pokerinaamalla väitettiin, että pastori on vankeudessa Kristuksen tähden…

Olen harmikseni, kauhukseni ja pöyristyksekseni törmännyt tällaisiin tapauksiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin liian usein. Nämä ilmiöt hämmentävät ei-uskovia. Nämä ilmiöt hämmentävät myös uskovia. Jos näitä jäisi katsomaan, mihin jaksaisi uskoa! Onneksi tiedän, että Jumala ei ole tuollainen – valehtelija, pedofiili, vedättäjä tai suoranainen sadisti! Jumala myös haluaa, että olemme totuudellisia, että puheemme on niin ja amen. Niin – ja Herramme on AINA totuuden puolella. Hän on sen puolella, joka on noissa ”mellakoissa” saanut siipeensä, tuntee orpoutta ja kodittomuutta. Tällaisia henkilöitä on Suomessa meidän nk. ”uskovien” jäljiltä luvattoman paljon! Niitä, jotka ovat haavoittuneet kovien ja rakkaudettomien sanojen tähden. Sen tähden, että emme ole pysyneet totuudessa, vaan omaksi eduksemme muunnelleet totuutta – tai vaienneet silloin, kun olisi pitänyt puhua. Niitä, jotka ovat pettyneet Jumalaan, jollaisena olemme Jumalan esitelleet elämämme tai todistuksemme kautta.

Luin tänään amerikkalaisen tohtorismiehen lainausta meileläisen pastorin saarnasta, jossa tämä puhui siitä, mitä Kristus odottaa takaisintullessaan omiltaan. Sitäkö, että olemme ahdistuneita, turhautuneita tai pettyneitä (pahimmillaan sen tähden, että toiset nk. uskovat ovat saaneet meidät repimään hiuksiamme ja sappemme kiehumaan!)? Sitäkö, että elämme pelossa tai rimpuillen yritämme täyttää taivaspaikan edellytyksiä (niinkuin tuota  kahden em. pastorin ideaalikuvaa siitä, millaisia meidän pitäisi olla)? Vai jotain muuta, mitä meille tarjotaan nk. kristityn mallina? Sitäkö että eristämme itsemme muista – ja alamme pitää itseämme viimeisinä voideltuina? Ei, vaan Kristus haluaa, että täytämme ympäristömme Hänen tahdollaan. Palvelemme ja rakastamme ympäristöämme (Vrt. Matt 25, Matt 24).  Kysymys ei ole siitä, että pelkästään tekoja tekemällä pelastuisimme ( se on mahdotonta), vaan että pelastuksemme armon kautta tuottaisi hedelmää Kristukselle.

Monta kertaa minua on puhutellut Jesajan kuva Kristuksesta. Jesajan mukaan Kristus ei murra särjettyä ruokoa eikä sammuta savuavaa kynttilänsydäntä – eikä luovuta, ennen kuin oikeus voittaa. Kristuksessa armo ja totuus kulkevat käsi kädessä.

Jumalan pyhyyden tunnon pitäisi viedä meidät pyhälle maaperälle.

Vastaa