92. Tuli taivaasta vai vain tomut oven raosta?

92. Tuli taivaasta vai vain tomut oven raosta?

Olen pohtinut paljon rukousta ja esirukousta, sitä mistä (esi)rukouksessa oikein on kysymys. Löysin aihepiiristä ihan käyvän sivuston www.rukous.net. Näytti olevan tasapainoista opetusta.

(Esi)rukouksen ytimestä – ja väärinymmärryksestä

Itseäni on todella paljon puhutellut se, minkä olen ymmärtänyt (esi)rukouksen ytimeksi: Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaissa. Rukouksen ydin on, että rukoilemme Jumalan tahtoa tapahtumaan.

Ongelma näyttää olevan, että liian usein ymmärrämme tämän Jumalan tahdon väärin – liian usein omista motiiveistamme käsin. Tämä ”värittyminen” johtaa meidät jopa Jumalan tahdon vastaiseen toimintaan – niin vilpittömiä kuin toiminnassamme saatamme ollakin.

Yksi esimerkki Raamatun lehdiltä on opetuslasten kostonhimoisuus ja näyttämisenhalu. Ukkosenjylinän pojiksi nimitetyt Jaakob ja Johannes, veljekset kuin ilvekset Sebedeuksen suvusta :), halusivat osoittaa, että Jeesuksen seuraajista pesee, kun mokomat ihmiset eivät ottaneet heitä ja Jeesusta vastaan. He kysyivät Jeesukselta lupaa rukoilla tulta taivaasta kuluttamaan moisten ihmisten asuinsijat ja ihmiset siinä sivussa. Uskoa heiltä ei puuttunut. Sen sijaan heiltä unohtui se, mitä Jeesus oli heille sanonut lähettäessään  heidät julistaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita ja antaessaan heille vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget.(Luuk 9: 1,2)

Jeesus terotti nimenomaan sitä, että jos jossakussa paikassa ei oteta heitä vastaan, heidän oli vain lähdettävä ja pudistettava tomu jaloista – ja sillä siisti. Nyt kun heitä ja Jeesusta ei otettukaan vastaan samarialaisessa kylässä sen takia, että he olivat menossa Jerusalemiin (mitä samarialaiset eivät traditionaalisista syistä voineet sietää), nämä  opetuslapset Raamatulla (kertomuksella Elian ja Baalin profeettojen konfrontaatiosta) perustellen olivat valmiita käskemään tulta taivaasta kuluttamaan nuo ihmiset. Heille ei tullut mieleenkään, oliko Samariassa tapahtunut verrannollinen vuosisatoja aiemmin tapahtuneeseen!

Tänäkin päivänä julistetaan Elian voitelua ja myös häneltä Elialle siirtyvää ”kaksinkertaista” voitelua, jota seuraavat ihmeet ja tunnusteot – ja tuli! Olisiko aika kuunnella, mitä Jeesus vastasi ukkosenjylinänpoikaopetuslapsilleen?

”Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia [ja sanoi: ”Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette.  Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan.”]. Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään.”

Jeesus teki niinkuin opetti. Hän yksinkertaisesti siirtyi seuraavaan kylään.

Paavali kirjoitti:

”Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ´Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra´.” (Room 12: 19)

Elian case ei sopinut kyseiseen tilanteeseen ollenkaan! Tuli ei kuluttanut profeettoja, vaan uhrit. Tuli oli Jumalan yliluonnollinen merkki Jumalan läsnäolosta. Elia kyllä tuossa tilanteessa ”hoiteli” Baalin profeetat – ymmärtääkseni Jumalan käskystä. Jeesus sen sijaan ei käskenyt opetuslapsiaan vahingoittamaan ketään.

Sekä Jaakob että Johannes näyttävät oppineen jotakin, kun heidän kirjeitään lukee. Etenkin Johanneksesta tuli ”rakkauden apostoli”, jonka korostus oli rakkaudessa ja yhteydessä. Rakkauden ja totuuden tuli kulkea käsi kädessä. Johanneksen tulkinta oli jopa niin tiukka, että hän oli sitä mieltä, että toista kristittyä vihaavalla ei ollut yhteyttä Kristukseen!

”Mutta se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä. Hän vaeltaa pimeässä eikä tiedä, minne on menossa, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.” (1 Joh 2:11)

Se ei käy, ei kerta kaikkiaan käy!

Annetaanpa Jaakobille sanan vuoro: 

”Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Tämä ei käy, veljeni.” (Jaak 3: 9-10) 

Englanninkielisessä maailmassa puhutaan epidemian lailla leviävästä opetuksesta, jota nimitetään ”karismaattiseksi noituudeksi” (!) (Charismatic witchcraft)  ja Jaakob-3-kirouksesta (James 3 Cursing). Aiheesta on kirjoitettu jopa kirja Breaking Christian Curses: Finding Freedom from Destructive Prayers (Dennis Cramer) ´Kristillisten kirousten murtaminen: Löydä tiesi vapauteen tuhoisista rukouksista” (ei ole käännetty suomeksi, valitettavasti).

Kun ampuu yli…

Jo on aikoihin eletty! Kristittyjen on tarpeen suojautua toisten kristittyjen kirouksilta! Ampuu jollakin yli – ja kuinka pahasti.

Olen omin silmin nähnyt ja omin korvin kuullut moista kiroamista tehtävän täällä Suomessakin. Esimerkkini ovat tällä kertaa kyllä ulkomailta. Vuonna 2009 eräät kristityt profetoivat ja rukoilivat Barack Obaman kuolemaa, koska tämä oli myöntyväinen aborttiin. Samalla tapaa nämä kristityt profetoivat ja rukoivat niille naisille, jotka päätyivät aborttiin. Hetkinen! Tuohan kuulostaa oikealta ja raamatulliselta – mutta vain kuulostaa! Kuten tuon julkituonut alaskalainen blogisti asian ilmaisikin: Missä on kristittyjen rakkaus ja rakkaudellinen todistus, jolla he rakastaisivat nämä ihmiset Jeesuksen luo? Totuutta tuossa toiminnassa tuntui olevan; rakkaus puuttui.

Samaan tapaan eräs kristillinen yhteisö otti ”kunnian” Anton LeVeyn, Saatanan kirkon perustajan kuolemasta. Juuri kun he olivat rukoilleet LeVey oli kuollut. Tämän asian esilletuoneen blogistin tavoin itsellänikin on närkästyksen aihe: Missä oli rukous tämän LeVeyn pelastumisen puolesta? Toiko Jumalalle kunniaa LeVeyn kuolema kenties pelastumattomana?

Ihan tosi: Käydessämme tuommoista sotaa sellaisia ihmisiä vastaan, joista emme jostain syystä vain tykkää, jotka ovat kanssamme eri mieltä – tai ihan oikeasti meitä ja julistustamme vastustavia tahoja kohtaan, emme ole Jumalan asialla, vaan Hänen vihollisensa asialla. Edes Jumalan mieleen ei ole jumalattoman kuolema – saatika Hänen omansa kuolema tai onnettomuus. Hän haluaisi, että jokainen ihminen pelastuisi ja tulisi tuntemaan totuuden.

Jos alamme kiroilemaan ihmistä, Jumalan luomaa ja Kristuksen lunastamaa, pilkkaamme Hänen Luojaansa ja Lunastajaansa. Ei hyvä. Ei hyvä. Sanoisin.

Ennen kuin lähdemme määrittelemään toisen elämää nk. (esi)rukouksillamme, pahimmillaan kirouksillamme, meidän kannattaisi lukea Raamattumme uudelleen – ja tarkasti. Ei  enempää Jeesus kuin Hänen seuraajansakaan käyneet sotaa lihaa ja verta vastaan, ihmisiä vastaan. Heidän hengellinen sotansa ei ollut kenenkään ihmisen tulevaisuuden määrittelyä.

Mitä hengellinen sota on – ja mitä se ei ole?

Nähdäkseni Jumalan sota-asun pukeminen (esim. Ef 6) on nojautumista, luottamista, uskoa Kristuksen kokonaisvaltaiseen sovitustyöhön. Siinä ei tarvitse käskeä tai komentaa henkivaltoja, ei kirota ihmisiä, omistaa itselleen maa-alueita (mikä on toisen kirjoituksen aihe!) tai muutakaan semmoista. Kristuksen työ riittää – myös suhteessa henkivaltoihin.

Sen sijaan – asioihin (myös silminnäkijänä ja kirjoittamani läpi eläen) tutustuneena, voi liiallinen sählääminen henkivaltojen kanssa aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa ja ylimääräistä taistelua kristityn elämässä. Senkin ajan kun kiroamme toisia tai rukoilemme toisia (kristittyjä!) vastaan käyttäisimme evankeliumin julistamiseen, saattaisi pelastua muutama ihminen. Sen sijaan hukkaamme aikaa kiroten ja/tai komentaen henkivaltoja – pahimmillaan niin, että oikeasti on tarvetta tutustua tuohon mainitsemaani kirjaan, että kirouksen kohde tarvitseekin topakkaa rukousta ja vapauttamista sen takia, että on joutunut osaksi sellaista, mikä on tavallisempaa lähetysmailla kuin nk. kristillisessä Suomessa! (tämäkin toisen kirjoituksen aihe!)

 

 

 

Vastaa