Norjan ampumatapauksen ja hengellisen kentän ilmiöiden seuraaminen ovat saaneet TODELLA mietteliääksi – muutkin kuin minut.

Kuten erään tilaisuuden puhuja ilmaisi: ”Mitä ihmisen päässä liikkuu, kun hän tekee noin hirvittävän teon” Itse mietin hengellisen kentän ilmiöiden äärellä: ”Mitä kristityksi itseään nimittävän ihmisen päässä liikkuu, kun hän ottaa aseekseen Jumalan?” – asiayhteydessä, josta Jumala tuskin olisi kovin ylpeä.

Olen pohtinut viime aikoina paljonkin rukousta – ja nimenomaan esirukousta. Tarkastelen otsikon kysymystä tätä taustaa vasten.

Esirukous on rukousta toisen ihmisen, jonkin tietyn asian tai olosuhteen puolesta. Mitä tai miten esirukouksessa rukoilemme, se onkin toinen asia.

Viimeksi kuluvana viikonloppuna törmäsin karmivaan esirukouksen tulkintaan. Sinällään hurskaalta kuulostavaa sananpartta ”Jumala hoitaa” käytettiin uhkauksena omien etujen ajamiseksi: Jos et tee niin kuin sanon, ”Jumala hoitaa”. Hurrr – Niskavillani nousivat pystyyn – ja ensimmäisenä oli mielessäni ajatus: Jumala ei toimi – onneksi – noin! Hänen toimintaansa – silloinkin kun se sisältää oikeutetun ojennuksen – ei sisälly tuollaista uhkaa, etenkään silloin, kun tuota ojennusta ohjaa ihminen, ei Jumala.

Kyllä Jumala on oikeuden ja vanhurskauden puolella – mutta ei koskaan meidän itsekkäiden, omahyväisten – pahimmillaan väärien ja totuudenvastaisten- halujen puolella. On selvä ero sen välillä, rukoilemmeko niin kuin meille sopii ja meistä tuntuu hyvältä vai niin kuin Jumalan kaikkitietävään ja hyvään tahtoon sopii. Ilmaisin asian seuraavasti eräässä esirukousta koskevassa kirjoituksessani:

Ei niin kuin minä, vaan niin kuin Sinä” sanoi Jeesus Getsemanessa. Esirukous vie meidät Getsemaneen, sanomaan nuo samat sanat. Esirukouksessa ei ole kyse minusta, vaan Hänestä – ja Hänen tahdostaan.

Rukoillessa tunnustamme, että Hänen tahtonsa tie on parhain ja taivumme Hänen tahtoonsa.

Kyseessä ei ole fanatismi ja taipuminen mihin tahansa, vaan Hyvän Isän hyvään tahtoon. Tunnustamme Hänen ilmoituksensa perusteella, että Jumalan tahto on hyvä meihin nähden Jeesuksessa Kristuksessa.

JOS ALAMME KOMENNELLA JUMALAA JA/TAI PYHÄÄ HENKEÄ JA/tai JEESUSTA OMIEN MIELIHALUJEMME MUKAAN, OLEMME VAARALLISELLA ALUEELLA.

Yksinkertaisesti pyrimme hallitsemaan hallitsematonta. Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä, että Hän puhaltaa missä tahtoo, me kyllä kuulemme sen huminan, mutta emme tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Ja jatkoi: ” näin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

Pahimmillaan – Watchman Neen sanoja käyttääkseni – vapautamme ihan muita voimia kuin Jumalan voiman!

Tuntuuko uskomattomalta? Pohdipa kuitenkin hetki sellaista tilannetta, jossa kristityksi itseään kutsuva alkaa rukoilla henkilölle, jonka kanssa on toista mieltä jostain asiasta pahaa ja onnettomuuksia, luuletko, että Jumala antaa tuollaisia oman lapsensa tielle jonkun ihmisen käskystä? Onko Jumala jonkinlainen marionetti, jota pystymme heiluttelemaan omilla pyynnöillämme? Tuo pahojen asioiden ja onnettomuuksien rukoileminen voi kuvastaa vallan hyvin meidän omaa vihaista olotilaamme – mutta ei missään tapauksessa saa olla vakavan esirukouksemme aihe!

Esimerkiksi Uuden testamentin yksikään Jeesuksen tai hänen opetuslastensa rukous ei ole tuonsisältöinen! Opetuslapset eivät edes pieksettyinä rukoilleet pieksijöiden ja vangitsijoiden niskaan onnettomuuksia niin, että nämä kääntyisivät, vaan rukoilivat itselleen voimaa julistaa evankeliumia ja että ihmeitä ja tunnustekoja tapahtuisi Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Myöskään mainitsemani Jumalalla uhkaaminen ei kuulu kristityn lähetyskutsuun. Me emme voi pakottaa toista uskoon, vielä vähemmän uskomaan meidän tavallamme tai toimimaan kuten me. Me voimme vain julistaa evankeliumia niin kuin se on kirjoitettu ja toimia sen mukaan. Siinä kaikki. Jos uskomme, että evankeliumi on voimakas Jumalan Sana, joka murtaa vaikka kallion, emme tarvitse avuksemme miekkalähetystä missään muodossa: emme siinä muodossa, että uhkailemme Jumalalla tai tuomiolla ”omatahtoisesti” (Sana puhuu sinänsä hyvin selkeästi näistä asioista), emme ala käymään ”hengellistä sodankäyntiä” toista kristittyä tai kristittyä ryhmää vastaan , emme sellaisessakaan muodossa, että saatamme toisen kristityn ryhmän huonoon huutoon (eri juttu on selkeät väärinkäytökset, kuten esiinnousseet pedofiliatapaukset tai hengellinen väkivalta – ne täytyy tuoda julki totuudessa). Miekkaan tarttuminen osoittaa omaa epäuskoamme evankeliumin suhteen.

Tämän päivän (ennen muuta karismaattista kenttää vaivaama) väärinymmärretty hengellinen sodankäynti muistuttaa toisinaan enemmänkin okkultismia kuin kristinuskoa.  Olen nähnyt ja kuullut eräissä piireissä kirottavan toisinajattelevia kristittyjä tai niitä, joiden kanssa on syntynyt normaaliin ihmiselämään kuuluvaa ”hiomaääntä”, kun ei ollakaan kaikesta yhtä mieltä. Suorasukaisesti on opetuksessa uhattu onnettomuuksilla niitä, jotka uskaltavat arvioida menettelytapoja tai esimerkiksi profetioita. Jumala on näille ihmisille kostonjumala – jota he (näin ainakin noiden menettelytapojen ja opetuksen mukaan ymmärrän) luulevat hallitsevansa.

Hyvänen aika! Ei Jumala ole meidän marionettimme! Hän on Rakkaus – Hän iloitsee totuuden voittaessa. Hän iloitsee, kun Hänestä erkaantunut ihminen kääntyy. Ei Hänelle tuota iloa yhdenkään ihmisen kärsimys, huono olo tai onnettomuus. Hän on tullut, että meillä olisi yltäkylläisyys ja elämä. Sen sijaan VARAS on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhomaan.

Meidän pitää rukoillessamme miettiä, KUMMALLE puolelle asetumme? Rukoilemmeko siunausta vai kirousta? Rukoilemmeko Jumalan tahtoa tapahtumaan vai yhdymmekö sielunvihollisen tahtoon?

Viittasinkin jo okkultisimiin. Tapasin pitkään lähetystyön kanssa tekemisissäolleen papin. Meitä yhdisti Thaimaan buddhalaisuuden tuntemus. Miehelläni Artolla on ystävä, jolla oli kerrottavana karmiva tapaus Thaimaasta. Niin rauhanuskonto kuin buddhalaisuus periaatteessa onkin, siinä on myös kaikkea muuta kuin rauhaarakastava puoli, kuten kertomus osoittaa. Arton ystävän ystävä oli suuttunut ystävään ja kironnut tämän lapsen. Lapsi sairastui meidän länsimaiden lääketieteen mukaan skitsofreniaan pian tuon jälkeen. Arton ystävä oli varma, että kirous oli aiheuttanut tuon sairauden. Tämä tuntemani pappi puolestaan kertoi tapauksen thaimaalaisesta seurakunnasta, jonne oli tullut mies ”odottamaan kuolemaa” (näin hän oli asian ilmaissut). Miksi hän oli odottanut kuolemaa? Koska hänen appensa oli suuttunut hänelle ja kironnut hänet ”kuolemaan”. Noissa oloissa suhtaudutaan vakavasti kirouksiin, joille me länsimaiset hymyilemme ja viittaamme kintaalla ”taikauskona”. Sitähän se toki onkin. Ongelma on vain siinä, että nämä ihmisraukat ovat nähneet tuon taikauskon toimivan  ja siksi pelkäävät. Tämä thaimaalainen poppamies oli saanut aikaan ihmisille vaikeuksia noilla kirouksillaan. Mies ei siis pelännyt turhan päiten. Sen sijaan suuri yllätys tälle poppamiehelle oli, että tuo hänen kiroamansa mies ei suostunut kuolemaan! Hänhän oli kristitty ja hänessä asui Kristus, joka oli voimakkaampi kuin tuon poppamiehen kiroukset! Poppamies tuli myöhemmin kristityksi.

Miksi tämän kerron? Haluan painottaa, että meidän kristittyjen, rukoilevien ihmisten ei pidä missään tapauksessa sotkeentua samantyyppiseen toimintaan kuin tuo thaimaalainen poppamies tai mieheni ystävän ystävä. Tuollainen ei ole tippaakaan kristillistä.

Jos Jumala näkee hyväksi ohjata jota kuta hyvään suuntaan vaikeuksien kautta, Hän saakoon sen tehdä – mutta sehän jo sisältyy siihen rukoukseen, jonka rukoilemme: Tapahtukoon Sinun tahtosi – ei minun.

Tai ehkä meille on niin vaikea jättää asiat oikeasti Jumalan hoitoon – ja luottaa, että Hän hoitaa ne parhain päin, vaikka se ei meidän omaan pirtaamme sopisikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s