Ihmettelyä

Media tuo kaiken niin lähelle. Norjan ampumatapaus on puhuttanut ja ajatuttanut. Minuakin.

Tosin pienellä viiveellä pääsin asiasta jyvälle, kun katson harvakseltaan TV:tä. Radiosta siitä kuulin ja sitten piti alkaa nettaamaan.

Hyvä ihme sentään! Mikä saa jonkun hurahtamaan tuolla tavoin, että kääntää puurot ja vellit samaksi sörsseliksi – ja onnistuu saamaan aikaan – kristinuskoon vedoten – tuommoisen teon?!

Toisaalta on aikojen saatossa tapahtunut vastaavaa  – uskoon vedoten.

Kauhulla luin viime talvena Rasputinista ja nyttemmin Åkerblomista. Kyllä maailman parhainkin asia voi ihmisen päässä kääntyä niin vinksalleen, että voi, voi… [Tästä edellisessä blogikirjoituksessa kirjoitinkin pitkään ja hartaasti]

Mutta mikä ihme saa ihmiset lähtemään mukana moiseen? Se minua on ihmetyttänyt kerta kerran jälkeen. Älykkäät, ajattelevat ihmiset! Ajatelkaapa vaikka viime joulun alla otsikoihin noussutta espoolaista uskonyhteisöä, jossa lääkärit(kin) laihduttivat itsensä anoreksian rajoille, koska siellä opetettiin, että läski estää herätyksen ja tuo demonit seurakuntaan. Opetus, jota ei voi perustella Raamatulla – kuin korkeintaan parilla puolikkaalla lauseella!

Tuo esiinnostamani Åkerblomin tapaus on yhtä lailla erikoinen: Henkilöt, jotka eivät olleet silminnäkijöitä, saatiin todistamaan oikeudessa ikään kuin olisivat olleet. Puhumattakaan Rasputinista, joka käytännössä hallitsi Venäjää keisariperheen ja hovin kautta.

Miksi me ihmiset (puhun tahallisesti monikossa, meistä, koska olen nähnyt, miten helposti lähdemme mukaan kyseenalaistamatta, arvioimatta, pohtimatta seurauksia) lähdemme mukaan toivottaen tervetulleeksi melkein minkä tahansa ilmiön? Mikä meitä kiehtoo tuollaisessa?

Kullakin omat ojansa

Elämän kaipuu

Olen pohtinut, että niin vapaissa ja/tai karismaattisissa piireissä kuin kansankirkoissammekin on molemmissa omat ”ojansa”. Vapaissa ja/tai karismaattisissa piireissä olemme valmiiksi virittäytyneet odottamaan seuraavaan Hengen liikahdusta. Kansankirkoissa kaipaamme myös elämää. Liikehdinnät houkuttavat.

Enkä suinkaan väitä, etteivätkö liikehdinnät voisi olla Jumalasta lähtöisin. Näinhän on aina ollut. Kyllä ihmisten herääminen uskonasioiden suhteen on Jumalan työ. Eri herätysliikkeiden alkuajoissa voidaan nähdä tuota työtä.

Ei vain yhden jakeen varassa, eihän?

Sen sijaan meidän pitää olla tarkkoina siinä, minkä liikehdinnän mukaan lähdemme.

Viittasinkin jo aiemmassa kirjoituksessani kokoustallenteeseen, jossa puhuja vähän liikaakin aktualisoi Paimenen äänen kuulemisen, johon olen toistuvasti viitannut tässä arvioimisasiassa. Huomastin, että kappasta kummaa, asiasta on toisenlainenkin tulkinta: ”Ei Jeesus sanonut, että lukekaa minun kirjojani, vaan kuunnelkaa minun ääntäni.”

En yhtään väitä, etteikö voisi olla niin, ettemmekö voisi kuulla Pyhän Hengen ääntä tässä ajassa. Olen itsekin kokenut välillä sellaista rohkaisua tai varoitusta, joka ei ole järjellä selitettävissä. Mutta se, että aktualisoisimme tuollaisessa mitassa kuin tuo puhuja ehdotti Pyhän Hengen äänen, on vaarallista! Jos alamme seurata jokaista singahdusta ja kimmoketta, jossa voisi olla tuo ääni kyseessä, olemme kohta eksyksissä. Kyllä tänä päivänä on kirjoitettu Sana, jossa kuulemme Paimenen äänen. Se on se turvallisin vaihtoehto. Jos joku kuulee tuota Pyhän Hengen ääntä, hänen kannattaa kyllä asettaa kompassi kartalle ja katsoa, onko reitti siihen suuntaan, mihin Sana osoittaa. Jos ei, silloin on suunta väärä.

Voimme aivan hyvin päätyä tuommoisiin äärioppeihin, joista tässä kirjoituksessa on kolme esimerkkiä: tuo norjalainen nuorimies, Rasputin ja Åkerblom. Kaikki he tavallaan kuulivat näitä impulsseja ja takertuneet yksittäisiin, useimmiten asiayhteydestään irrotettuihin, kohtiin Kirjoituksissa.

Esimerkiksi Jehovantodistajien opinkappaleista jotkut tiettyihin yksittäisiin jakeisiin Raamatussa – useat opinkappaleet eivät tarkkaanottaen ole edes heidän Uuden maailman käännöksensä mukaisia. Niistä kaksi esimerkkiä takavuosilta, kun  kävin keskusteluja ”todistajien” kanssa. Eräs heistä sanoi, ettei voi olla varma pelastuksesta. Pyysin häneltä hänen raamattunsa (tuon Uuden maailman ns. käännöksen, joka on ”käännetty” opin mukaisesti, eikä päin vastoin!). Otin esille Markuksen evankeliumin kohdan, jossa sanotaan: ”Joka uskoo ja saa kasteen se pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan kadotukseen.” ”Todistaja” sanoi heipat ja toivotti hyvää kesää. Toisen kerran joku heikäläisistä väitti, että Jeesus on arkkienkeli Mikael (!). Jostain ihmeestä muistin, että Heprealaiskirjeessä on kohta, joss sanotaan, että Jeesus on enkeleitä suurempi. Myös tällä kertaa oli hiljaista.

Oppiko ojaan kaataa?

Samaan tapaan myös meidän kristittyjen piirissä liikuvissa ilmiöissä ja – sanoisin niinkin rankasti – muoti-ilmiöissä on näitä vivahteita. Otetaan jae sieltä ja toinen täältä – ja oppi on valmis. Pahimmillaan ei vaivauduta lukemaan jakeita näiden jakeiden ympäriltä, vaan tyydytään mekaanisesti toistamaan näitä yksittäisiä otoksia – puhumattakaan siitä, että vaivauduttaisiin kaivautumaan näiden sanojen taakse. Pahimmillaan opetetaan, että kirjain kuolettaa… Ja tarkoitetaan tietenkin teologista tietoa.

Uskaltaisin väittää, että Paavali jos kuka oli oppinut. Hän vain oli antanut oppineisuutensa Kristuksen käyttöön. Fariseuksena hän osasi Vanhan testamentin etu- ja takaperin. Siitä oli hänelle hyötyä. Olihan Kristus sanonut, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan täyttämään. Tämä fariseus, jos kuka ymmärsi, mistä oli kysymys – etenkin, kun Hän ymmärsi, kuka Kristus sanoi olevansa. Niin – Jeesus sanoi myös, että tämmöinen ihminen ammentaa uuttaa ja vanhaa.

Tuo kirjain kuolettaa – opetus ontuu siinä, että siinä ei puhuta teologisesta tiedosta, vaan laista: Lakia noudattamalla ei pelastu, vaan niin kuin Jeesus sanoi Nikodemokselle: ”Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Uudesti syntyminen on aina Jumalan työ.

Samaan tapaan miestäni prässättiin taannoin tunnustamaan asioita – jotka eivät tälle henkilölle edes kuuluneet eivätkä kuuluneet synnintunnustuksen piiriin – vetoamalla kohtaan: ”Totuus tekee teidät vapaiksi.” Hyvänen aika! Eihän tuossa kohdassa puhuttu mitään tuommoisesta tilanteesta, vaan Jumalan Totuudesta, joka vapauttaa ihmisen, kun ihminen suostuu näkemään itsessään tämän Jumalan Totuuden.

Jeesus sanoi, että eksymme ellemme tunne Kirjoituksia ja Jumalan voimaa.

Epävarmuus vs varmuus(ko?)?

Yksi altistava tekijä on se, että olemme niin vietävän epävarmoja itsestämme ja siitä, mihin uskomme!

Itselleni kävi vuosia sitten tapaus, jossa tunsin sisimmässäni aivan toisella tavalla kuin minulle tuodussa profetiassa sanottiin. En uskaltanut uhmata tuota ”voidellun” mainetta kantavaa profeettaa – ja jälki käteen olin anteeksipyynnön velkaa henkilölle, jota loukkasin tuota profetiaa toteltuani. Ja miten monta muuta väärää ja Sanan vastaista tekoa tein sen opetuksen vuoksi, että ”Jumalan voideltua” oli toteltava. Entä jos tämä ns. ”voideltu” onkin itse mennyt metsään – hän vie sinne monta muutakin! Kristus itse varoitti vääristä profeetoista ja käski katsomaan hedelmää.

Mutta eihän minusta ole, kun minulla ei ole tuommoista räiskyvää armoitusta enkä tunne Hengen kehotusta joka tunti. Entäpä, jos Sana riittäisi oppaaksi tuossa tilanteessa? – Ja kyllä Herra puhuu, kun on tarvis. Sanassa sanotaan, että voi olla aika, jolloin kuulet takaasi äänen, joka sanoo: Tässä on tie. Sitä käykää. – Mutta entäpä jos Sana onkin sitä varten, että sen valossa arvioisit itseäsi ja ympäristöäsi? Onhan Sanassa luvattu, että Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja avaa kirjoitukset, tuo mieleen, mitä on kirjoitettu. Hän voi toimia hiljaisena tuulen huminana, jota tuskin huomaat muuta kuin virvoituksena elämässäsi.

Jos itse olisin luottanut siihen noissa mainitsemissani tilanteissa, mitä Sanasta luin, olisin toiminut aivan toisin.

Tuki turvallinen – vai turvaton?

Kaipaamme liian usein vankkoja tukirakenteita ympärillemme. Meillä on sietämätön turvallisuuden tarve. Joskus voi olla niin, että tuossa kaipuussamme on menneisyyden kaikuja. Näin omalla kohdallani. Autoritäärinen malli antoi minulle virhesignaalin turvallisesta, voimakkaasta ja elävästä uskosta ja elämästä. Se oli kuitenkin todellakin virhesignaali. Yllättäen tuo kaikki ympärilläni alkoi ahdistaa ja kuristaa henkisesti ja hengellisesti. Etsin syytä itsestäni ja uskostani. Koetin saada noita fiiliksiä, mitä muilla oli. Välillä kieltäydyin toistamasta fraasia: ”Voittovoimassa” – koska olin kyllä voittovoimassa, kun olin Kristuksessa. Tämä oli tosiasia taisteluista huolimatta ja niiden keskellä. Lisäsin: ”Voittovoimassa – kaikesta huolimatta.” En suostunut elämään roolissa, joka ei ollut aito.

Eksysissä – vai sittenkin löytänyt?

Aito vapaus koitti vasta, kun hirvittävän mylläkän keskellä ja kautta vapauduin tuosta ahdistavasta ympärilläni. Ymmärrän, että Jumalan piti perin juurin murtaa kaikki tukirakenteet ympärilläni, että löytäisin Hänet ja Hänen Sanansa uudelleen.

Varmasti moni säälitteli tuossa yhteisössä minua, ressukkaa. Olin heidän mielestään kadonnut lammas – tai vielä pahempaa susi lammasten vaatteissa. Mutta yllättäen löysin Valon, Rakkauden ja Elämän. En puhu nyt New Age -termein. Puhun siitä, mitä Kristus puhuu Sanassaan. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh 1:  4,5)

Näin se vain oli: Jokin minussa taisteli minut vapaaksi.

Loppujen lopuksi – loppusananen

Olen pohtinut sitäkin, että eipä noissa ilmiöissä ole pelkästään syy joko sysissä tai sepissä. Ei voi harhaanastunut itseä pelkästään syyttää. Olen nostanut mielessäni hattua niillekin, jotka omassa elämässäni ovat satuttaneet ja kipeää on sen seurauksena tehnyt. He ovat olleet missiossaan niin vietävän hyviä, että täydestä on mennyt. Kyllä aidon ja epäaivon, totuuden ja väärennöksen rajapinta on haastava erottaa. – Ja kuten usein näissä hengellisen kentän väärinkäytöksissä kuin myös tuollaisissa Norjan kaltaisissa ääritapauksissa  takana on henkilö, joka osaa saada asiat näyttämään haluamaltaan, narsistinen yksilö, ihan ihka aito narsisti tai peräti psykopaatti – saman ilmiön eri asteita. Yhteistä näille on se, että pyhä ei ole heille oikeasti pyhää – eikä mikään uhri niin suuri, ettei sitä voisi oman etunsa alttarille uhrata. Suosittelen aíhepiiristä tehtyjen tutkimusten lukemista ja/tai kirjoja Naamiona terve mieli ja Ei Herroina halliten – sekä elävän elämän seuraamista. Näitä ilmiöitä silloin tällöin putkahtaa vastaan, odotti/halusi niitä tai ei – ja niistä sitten kukin lähtee yhtä kokemusta rikkaampana – ja ehkä muutamaa höyhentä kevyempänä 😉 [Onneksi ne näyttävät kasvavan takaisin]

Hyvin kirjoitti eräs nainen nuorista, jotka kaiken keskellä, uhan alla, menivät leirille Itävaltaan, jossa oikeistolaiset aatteet ovat Pohjoismaita enemmän voimissaan. ”Pelko ei pysäytä näitä nuoria.”

Ihan totta. Pelossa ei ole sitä Rakkautta, joka on Kristuksessa. Siksi, jos sinua tai minua yritetään hallita pelolla, meidän tehtävämme on joko taistella, uhmata tuota pelkoa, tai äänestää jaloillamme. Siellä, missä on pelko, siellä ei ole Paimen.

Käskien et/ hallitse, Kristus, et vaatimuksella.

Laupeudella/ kosketat, rohkaiset laupeudella.

 Miekalla et/ työhösi taivuta, painostamalla.

Katseesi alla/ taivumme, lempeän katseesi alla.

Säikytä et/ pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.

Riemulla täytät/ herätät toivon ja riemulla täytät.

Uhkaile et/ varjele hengestä orjallisesta!

Kaipauksesta/ lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.

 

Virsi 415

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: