Kaiken omistaja

Muun muassa näillä sanoilla Paavali kuvailee kristittyjen tilannetta – ja kehottaa olosuhteessa kuin olosuhteessa osoittautumaan Jumalan palvelijoiksi (vrt. 2 Kor 6).

Ehkä tässä on kuvattu jotain siitä paradoksista, joka tämän päivän kristillisyyden keskellä koetaan pikemmin hätätilaksi – jolloin pitää äkkiä alkaa etsiä syytä siihen, miksi noin on (onko jokin synti, joka estää menestyksen, vaurauden ja terveyden, jne.) – kuin että nähtäisiin tuo tilanteena, jossa voimme siinäkin palvella Jumalaa ja kirkastaa Hänen nimeään. Tämän päivän kristillisyys – ainakin joissain suunnissa – pitää kunniassa ja varoissa kylpemistä Jumalan siunauksen mittarina. Samalla tavalla se pitää jatkuvaa vauhtia ja vipinää (kuten massoja ja ihmeitä) toisena merkkinä Jumalan voitelusta, jonka voimasta ikeet murtuvat. Jälleen ikeet merkitsevät enemmänkin ulkoisia asioita (sairautta, köyhyyttä, yms.) kuin sisäistä elämää (kuten jonkin kahlitsevan asian, synnin, murtumista).

Nuo edellä mainitut jakeet jos mitkä pitäisi mullistaa mahdollisen menestykseen keskittyvän teologian: Köyhänä ja kipeänäkin voi palvella Jumalaa. Köyhänä ja kipeänäkin voi kirkastaa Kristusta ja johtaa toisia Hänen luokseen. Tärkeintä on, että emme peittele tarvitsevuuttamme – emme sitä sisäistäkään köyhyyttä – Jumalalta, vaan tuomme kaikki tarpeemme Hänelle. Hän on luvannut, että yli ymmärryksen oleva rauha on varjeleva meidän sydämemme Kristuksessa Jeesuksessa. Hän on luvannut, että niillä, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, ne ravitaan – vieläpä sellaisella vedellä, että jano sammuu ja sellaisella leivällä, joka tuon nälän sammuttaa – oikeasti.

Minulla on soinut monta päivää mielessä vanha laulu, jonka sanat menevät näin:

1. Moni janoisena elon tietä kulkee, tyhjyys täyttänyt on sielun kaipaavan, sielu erämaassa janoisena huutaa: Anna vettä joka janon sammuttaa. 

2. Mistä nääntyneenä lähteen kirkkaan löydän, josta puhdas vesi vielä kumpuaa. Sielu haljenneilla kaivoilla vain huutaa: Anna vettä, joka janon sammuttaa. 

3. Nosta katsees ylös, etsi elon Herraa, hän sun etees avaa lähteet ihanat. Pyydä juodaksesi vettä elon virran, siitä sielus jano tyydytyksen saa. 

4. Poistuu synkät pilvet elon taivahalta, kun Herran kädet sua johdattaa. Ei sielus enää erämassa huuda, olet juonut vettä, joka tyydyttää. 

5. Kaikki janoovaiset tulkaa veden ääreen, tekin joita murhe, puute ahdistaa. Tulkaa ostakaa ja syökää taivaan mannaa, sitä ilmaiseksi teille tarjotaan. 

Se, että on tyhjä, ei ole huono juttu. Se, että peittää tyhjyytensä jollakin muutta, on. Se, että pyytää Kristusta täyttämään tuon tyhjyyden, vie oikeille lähteille. Siellä ei kysytä menestystä tai saldoa. Siellä tarjotaan aitoa ”täytettä” tyhjyyteen – vieläpä Kristus lupasi samarialaiselle naiselle: Ne vedet tulevat hänessä elävien vesien lähteiksi, jotka kumpuavat ikuiseen elämään. Eikä vain niin. Ne vedet ovat virratessaan kauttamme siunauksena myös toisille.

Viime viikonloppuna tapasin eräissä rippijuhlissa ikämiehen, jolla oli kertomuksia kaivon teosta moneen lähtöön. Hän totesi, että ei hän niiden taikavarpumiesten perään ole. Jos joku niin kaivon tekee, tehköön. Hän on luottanut siihen, että kun porautuu tarpeeksi syvälle, vettä löytyy.

Näin se vain tässä hengellisessäkin elämässä. On noita ”taikavarpuihmisiä” liikkeellä täälläkin. Lupaavat milloin minkäkin kirjan tai seminaarin kautta avun. Lupaavat milloin minkäkin tekniikan ratkaisevat ongelmat. On kirousten katkomisia ja demonien ulosajamisia, on keinoa ja metodia moneen lähtöön. Toivon mukaan ymmärrätte satiirini. En pistä näitä halvalla. Arvostan hyviä kirjoja. Ymmärrän, että joissain tilanteissa voi pahan valta ottaa ihmisestä otteensa. Silloin on aika toimia.

Sen sijaan, jos yritämme jokaiseen ongelmaamme etsiä ratkaisua näistä metodeista, homma ei toimi! Silloin, kun minun pitäisi pistää kuriin vanha Aatuni tai Eevani, ei välttämättä ole kysymys mistään kiukun demonista tai kaloreista kakussa tai laiskuuden hengestä. Silloin ei auta, vaikka demoneja kuinka hätistäisin tiehensä. Minun pitäisi sulkea suuni jättää ottamatta kolmas kakkupala ja lähteä lenkille. Se siitä!

Mikään ei korvaa sitä, että poraudun itse lähteille. Tutustun Jumalan Sanaan ja sen kautta Kristukseen. Käyn ihan omin jaloin seurakunnassa/ kirkossa, kristittyjen yhteydessä. En ole silloin valmiiksi pureksitun ruuan varassa. Ajattele nyt jos arkisessa elämässä söisit valmiiksi pureksittua ruokaa! Yäk! – Näin vain monet tekevät! Lukevat kirjoja, katsovat TV:tä, kuuntelevat kristillisiä ohjelmia… Helppoahan se on. Mutta jopa vaarallista! Jos syöt kaiken, mitä ulottuvillasi on, voi olla hengellisesti aliravittu, jos ravinto ei ole monipuolista – tai sitten se on pullahöttöä ja pikaruokaa. Voit myös saada hengellistä ravintoa, joka on haitaksi terveydellesi… Joten katso itse, mitä syöt. Älä syytä muita – tai demoneja, jooko 😉

Kun poraudut syvälle Sanassa ja rukoillen. Vesi – kaipaamasi virvoitus – ei voi olla löytymättä. Silloin sinulla on tuoretta vettä jakaa muille. Ajatellaanpa vielä kaivoa. Jos kaivovesi seisoo, (jälleen YÄK!) se muuttuu limaiseksi ja haisevaksi. Samoin voi käydä meidän hengellisen elämämme. Sitä paitsi, jos kaivossa ei vesi vaihdu, siitä ei kukaan vettä ota, ei siihen uutta sovi. Laitetaan siis hyvä kiertoon. Jaetaan rohkeasti elävää, Kristuksen antamaa vettä. Saamme tuoretta tilalle.

One Reply to “Kaiken omistaja”

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: