Hatussa pitelemistä

Tässä sivusilmällä olen seurannut erilaisia uskonnollisia yhteisöjä ja heidän kontrollointikeinojaan, joita he käyttävät yhteisönsä jäseniin pitääkseen heidän mukana (lue: ominaan) – ja kontrollointikeinoja, jotka astuvat voimaan erityisesti silloin, kun joku on lipeämässä yhteisön otteesta. Eihän tuommoista tapahdu, eihän?

On hoitokokouksia, puhutteluja, puheluita, joissa hienovaraisesti (tai vähemmän hienovaraisesti) yritetään saada henkilö palaamaan. Ja ihan totta – onhan tuohon itsekin välillä joutunut, kun joku on suutahtaa töksähtänyt ja meinannut jättää leikin sikseen… Kysymys voisi olla paimenellisesta huolenpidosta. Mutta silloin, kun on kysymys pakottamisesta johonkin, mikä ei sovi yhteen jonkun omantunnon ja/tai Raamatun tulkinnan kanssa, ei ole enää kysymys paimenuudesta, vaan jostakin jolle olisi etsittävä syy! Miksi tämä henkilö on tyytymätön opetukseen? Onko jokin asia, joka voisi olla minussa pielessä? Onko tämä henkilö ymmärtänyt asian oikein vai väärin – Miksi tämä henkilö on tyytymätön tapaani johtaa? Mikä on loukannut häntä? Ennen kuin narsistisen itseriittoisesti tyrmään tämän henkilön, olisi aiheellista kysyä sielunhoidollisesti, miksi hän on tuohtunut. Jos edustan aitoa, oikeaa totuutta, tämän totuuden pitäisi kestää tarkinkin tarkastelu.

Niin ja on vihjailevia saarnoja ja puheita, jotka ilmapuntarin tavoin heijastelevat tiettyjen henkilöiden tilaa. Myös tässä voi olla kysymys paimenuudesta. Puhumisessa on aina kysymys vaikuttamisesta. On kuitenkin sietämättömän väärin pukea tiedetty asia profetiaan tai ”Herran johdatukseen”. Onpahan tuokin tullut nähtyä. Erään ystäväni arvioitua julkisesti paikkakunnalla vieraillutta vieraspuhujaa, seuraavana sunnuntaina tuli pöntöstä tuutin täydeltä tekstiä, jonka mukaan Jumalan voideltuja arvostelevia oli jopa kuollut – ei edes yksin kappalein, vaan peräti kolme henkilöä. Ja on muitakin tapoja puhua tuommoisista asioista kuin saarnastuoli! Mieluummin sielunhoitaja pyrkii etsimään asioiden syyn – kuin tyrmäämään kritiikin esittäjän. Entä jos syy onkin minussa, joka juuri tuossa mieluummin käyttäisin (arvo)valtaani.

Helpoin ja vaivattomin tapa on tyrmätä kritiikki pakenemalla auktoriteetin taakse, korottaa itsensä tai jokin muu ihminen auktoriteetiksi, Jumalan voidelluksi, jota ei saa arvioida. Tuossa lähenemme katolista erehtymättömyysoppia, jonka mukaan paavi on erehtymätön, kun hän antaa opillisen lausuman. Siitäkös lystiä piisaa, kun aletaan määritellä, mikä on tuollainen opillinen lausuma, ex cathedra!

Olen kuullut tätä oppia sovellettavan vapaiden, karsimaattisten suuntien pastoreihin ja profeettoihin. Tilaisuudessa esitettyyn kysymykseen: ”Eikö profetioita pitäisi arvostella?”, pastori vastasi: ”Tätä ei saa arvostella.”

Kritiikin tyrmääminen onnistuu myös Raamatulla. Otetaan yksittäisiä raamatunjakeita ja perustellaan arvioimattomuusoppi. Raamatun koottu sovellus on muun muassa seuraava:

  • Ainahan ne uskonnolliset ihmiset arvostelloo.
  • Uskovviin vainot on tulossa.
  • Kyllä se niinon, että Raamattu aukivvaa vain Hengen avulla.

Tuohan on täyttä totta! Ongelma on vain siinä, että lauseita sovelletaan vikapaikassa: niihin jotka tekevät raamatullisesti ts. arvioivat ja tutkivat Kirjoituksia ymmärtääkseen, onko opetus niin kuin on kirjoitettu eikä niinkuin näiden lauseiden sovellusalue on ole tietoisen kapinallisia ja uppiniskaisia Pyhä ja pyhiä asioita kohtaan. Nämä kritisoivat tahot, jotka yrittävä Raamatun pohjalta ymmärtää, eivät vainoa ketään, vaan yrittävät hahmottaa, mikä on Totuus – ja juuri Totuuttahan etsii Totuuden Henki. Uppiniskainen sen sijaan kieltää tietoisesti Totuuden olemassaolon, kieltäytyy uskomasta.

Karmivinta, mitä olen nähnyt on se, että totuus ei riitä näille kriitikkojen metsästäjille. Pahimmillaan (sanon pahimmillaan!) otetaan aseeksi tällaisten kriitikkojen saattaminen huonoon huutoon. (Huom. 8. käsky) Heidän luotettavuutensa asetetaan epäilyksenalaiseksi. Tyypillinen kysymys on: Oletko auktoriteettiasemassa siihen nähden, jota arvioit. Hyvä ihme! Apostolien aikaan kuulijatkin tutkivat, oliko asia niin. Toinen kysymys: Tapahtuuko kauttasi ihmeitä? Ethän vain ole kateellinen? – Pahimmillaan mennään henkilökohtaisuuksiin, kuten sanotaan, että arvioija ei ole oikein tasapainossa, hänen elämässään on sellaisia ja sellaisia puutteita… Ja KAIKKEIN PAHIMMILLAAN ei pysytä pätkääkään totuudessa, vaan kerrotaan valheita tästä kriitikosta.

Niin – ja kaiken kukkuraksi (jos tämä juttu ei entuudestaan ole kukkurainen!) käsketään katsomaan, olenko itse täydellinen! Vieritetään nuoruuden mokat ja kaikki muutkin epäonnistumiset ja sanotaan: Arvioi nyt.

Kysymys on siitä, että kaikilla näillä hienoilla selityksillä on yksi ainoa tarkoitus: vaientaa kritiikki.

Ehkäpä kohtaamiani äärimmäisiä tapauksia on se, että näille kriitikoille (edelleen eniten vapaissa karismaattisissa suunnissa) aletaan profetoida onnettomuuksia, sairautta, kuolemaa – ja rukoilla (luit aivan oikein!) niitä osumaan näihin kriitikoihin!

Mitä ihmettä nämä ns. rukoilijat oikein luulevat olevansa? Jumalia? Jumalan tahdon määrittelijöitä? Jos he sellaisiksi itsensä kuvittelevat, he erehtyvät. Nimittäin Jumala ei kiroa omiaan. Ja pitäisihän meidän tajuta vihdoin ja viimein, että uskon raja ei kulje yksi- tai erimielisyyksissämme, kirkkokunnan rajoissamme, vaan sydämissä. Siellä, missä uskotaan Kristukseen, on kristitty. Uskaltaisin väittää, että kenenkään kiroaminen ei ole Jumalasta, vaan aivan muusta lähteestä.

Ei siinäkään, että ”pidättäisimme” syntien anteeksiannon joltakulta. Ikään kuin Jumala ei antaisi anteeksi meistä huolimatta…

Kyllä tässä ns. uskovaisessa kentässä on ollut hatussa pitelemistä… mutta onneksi tämä on vain osa ns. uskonnollista kenttää. Onneksi on aitoa uskoa, jota on olemassa – myös täällä ihmisten maailmassa. Eikä onneksi kaikki uskovien yhteisöt ole näin ”mätiä” kuin kertomani ja näkemäni. Kuten eräs FaceBookissa hyvin asian ilmaisi: Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. Oikeastaan ei tarvita kun yksi ihminen, joka on tarpeeksi mennyt vinoon näiden asioiden kanssa, niin jo se saa aikaan hämmennystä. Tärkeää on siis pitää hatusta kiinni ja valvoa omaa kulkuansa tällä Tiellä – ja jos siinä saa jonkun kaveriksi mukaan, hyvä niin.


Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: