Suolaa, suolaa, enemmän suolaa

Tänään työpäivän loppupuolella oli pakko marssia paikalliseen terveyskeskukseen. Minulla on ollut hontelo olo monta päivää ja olen kummastellut syytä moiseen. Hellettähän tietysti syytin – ja join enemmän vettä. Nyt sain kävellä päin seiniä! Työkaverini oli lähtenyt toimistolta jo hieman aiemmin – ja meikäläinen tapailee kävellä seiniä pitkin. Mokomat eivät vielä terveyskeskukseen meinanneet viimeisillä aukiolominuuteilla ottaa – ottivat onneksi sentään. Verenpainetta itse epäilin – mutta kaikki oli kunnossa. Sitten terveydenhoitajalla välähti. Totesi, että todennäköisesti en saa tarpeeksi suolaa. Käski syömään silliä ;). Marssin paikallisen S-markettiin suolaostoksille. Suolaa veteen ja leivän päälle suolakurkkua. Olo alkoi kohenemaan kummasti..! Töissä viihdyin vielä puolitoista tuntia.

Kun tulin töistä kotio, googlasin suolan puutteen seuraamuksia – ja katsopas kummaa. Sieltähän niitä omituisen olon diagnooseja löytyi: väsymystä, huimausta, sydämen rytmihäiriöitä, elimistön kuivumista ja paradoksaalisesti jopa turvotusta… jopa hengenvaarallisia oireita etenkin kovassa fyysisessä rasituksessa. On kuulemma paitsi vanhusten vaiva – ja ravinnostaan huolehtivien (naisten!) vaiva… Syynä moiseen on terveysintoilu, jossa suola jätetään pois!

Olen aiemmin jo törmännyt ajatukseen, että parempi kuin pitkällejalostettua suolaa, olisi parempi käyttää vuorisuolaa… (Ja sitä mokomaa ei S-marketistamme löytynyt, joten pakko tyytyä nyt tavalliseen :)!) – Taas muistelen niitä aikoja, jolloin äpyleilleni syötin nuolukiviä. Olisi pitänyt itse moisesta oppia ottaa – mutta tulipahan opittua kantapään kautta. Opettavainen kokemus myös ”hengellisesti”.

Myös Raamatussa puhutaan suolasta. Me olemme maan suola Jeesuksen sanojen mukaan – ja paha juttu, jos suola käy mauttomaksi.

Väitän, että suolan puute myös hengellisessä elämässämme saa aikaan samantyyppisiä oireita.

Seuraavassa pari suolaa sisältävää suolasta puhuvaa saarnaa.

http://www.kankaanpaansrk.fi/saarnat/maku_elamaan_valo_pimeisiin_paiviin/ http://roihuvuori.kirkkohelsinki.net/?newsid=12828&deptid=3691&showmodul=20&languageid=3&news=1

Suosittelen!

Jään tältä illalta selvittelemään päätäni ”suolahoidolla”, joten eiköpähän tämä fyysinen olotilani kohene tästä :). Sana hoitaa sitten ”märhedittynä” sen hengellisen puolen.

Yksi vastaus artikkeliiin “Suolaa, suolaa, enemmän suolaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s