Skip to content

Kokemus vs. oppi

Viime viikon alkupuolella sattunut ”käpäläaccidetti” pakotti minut muutamaksi päiväksi neljän seinän sisään. (Kompastuin kivilaattaan ja tein jotain nivelsiteille sopimatonta sillä seurauksella, että tuli muutama päivä pakkolepoa :(, kun monet arkiset asiat muuttuivat kerrasta monimutkaisiksi mukaan lukien autolla-ajo ja portaiden kiipeäminen.) On ollut pakko istua kököttää paikallaan – mikä ei ihan luontaista meikäläiselle ole.

Yksi hyöty tästä on ollut. On ollut aikaa lukea kaikenmoista, mikä on jäänyt ja lykkääntynyt. Yksi on Uuden testamentin kreikka – joka tuossa pitäisi elo-syyskuussa suorittaa pois. Käytännönharjoitusta on tullut luonnostaan, kun olen penkaissut – erilaisten kristillisen kentän mielipidevaikuttajien ajatusten kirvoittamana – Uutta testamenttia vähän syvemmältä.

Eräs näistä voimakkaista mielipiteen ilmaisijoista on Juhani Aitomaa, joka monesti hyvin tarkkasilmäisesti ja -sanaisesti tekee huomioita aikamme kristillisistä liikehdinnöistä. Seuraavassa niistä yksi:

”Monet kristityt puhuvat erosta mielen (jossa on järki, äly, ajattelu) ja sydämen (johon liitetään mm. tunteet) välillä. Puhutaan ”sydämen kristityistä” ja annetaan ymmärtää, että oikea raamatullinen usko on jotakin, joka elää sydämessä mutta mieli ja sen tehtävät ovat tälle vastakkaisia ja todellista uskoa vastaan.”

Sydämen kristityn vastapooliksi asetetaan – eikä suinkaan positiivisessa merkitykseessä – asioista selvääottava, niitä hahmottamaan pyrkivä ja (mikä kummallisinta myös) Sanaan vetoava kristitty. Heidät leimataan teoreetikoiksi, pahimmillaan uskonnollisiksi fariseuksiksi, jotka ovat Pyhän Hengen toiminnan esteitä omalla – ja levittäessään mielipiteitään- myös muiden kohdalla:

Annetaan ymmärtää, että heillä (teoreetikoilla) kyllä saattaa olla oikeaa oppia mutta sydän on väärässä asenteessa kun uskaltavat arvostella opetusta ja ilmiöitä.”

Ohje teoreetikoille on:

”Älä yritä ymmärtää asioita, ota vain vastaan, antaudu ”hengelle” ja koe Jumala. — Ongelmasi on, että et ole vastaanottanut oikeaa kokemusta, vaan yrittänyt ja uskaltanut ”pään uskollasi” tutkia ilmiöitä Sanan pohjalta. Yhä useampi nykykristitty pyrkii tuntemaan Jumalaa oman tunteensa ja kokemuksensa – ei Raamatun ilmoittaman opin kautta.”

Kuulinpa tässä jokin aika sitten kokonaisen opetusten sarjan uskonnollisuuden hengestä – joka tuntui riivaavan juuri näitä ”opillisia” ihmisiä ja pesiytyneen (kyseisen julistajan mukaan) myös luterilaiseen kirkkoon. Lääkkeeksi tarjottiin sanoutumista irti tästä ”uskonnollisuuden hengestä”! Pahimmillaan näitä asioista selvää ottavia on pidetty ”saatanan kätyreinä”!1

Aitomaa toteaa:

”Sana ei korosta jotakin yksipuolista ”sydämen uskoa” vastakkaisena asiana tutkimiselle ja ymmärtämiselle. Ne liittyvät yhteen ja ovat yhtä siinä uudessa luomuksessa, joka ihminen Jumalan edessä on uudestisyntymisen jälkeen.”

Aitomaan ajatuksen johtivat minut penkaisemaan Raamattua vähän syvemmältä! Mitä Raamattu puhuukaan totuudesta? Vanhan testamentin kohdalla minun täytyi tyytyä Septuagintaan, Vanhan testamentin kreikannokseen, koska heprea ei vielä niin paljon taivu, että kykenisin heprean sanojen taustoja tutkimaan; Uuden testamentin kohdalla olen käyttänyt Textus Receptusta, kreikankielisen käsikirjoituksen internetversiota, kurkistaakseni alkukielen sanojen merkitystä.

Tulos oli oikeastaan melko hämmentävä – jos ajatellaan tämän päivän kristillisen kentän muotiopetuksen taustaa vasten. Otan esille muutaman kohdan:

Psalmissa 119 (j. 160) ja Joh 17:17 todetaan niin psalmistin kuin Jeesuksenkin sanoin, että Jumalan Sana on totuus; viimeksi mainitussa kohdassa Jeesus rukoilee: ”Pyhitä heidät totuudessa. Sinun Sanasi on totuus.” Jeesus itse kytkee pyhittämisen Jumalan Sanaan, siihen mitä Hän on puhuttu Kristuksen, profeettojen ja apostolien kautta.

Ef 5:9:ssä puhutaan hyvyydestä, oikeudesta ja totuudesta valon/valkeuden hedelmänä. Textus Receptus käyttää kohdassa samaa sanamuotoa, jonka olemme oppineet tuntemaan Hengen hedelmistä kertovassa Galatalaiskirjeen 5. luvun kohdassa. Totuus on Hengen hedelmä. Henki on totuuden Henki. Hengen tehtävä on johdattaa meidät kaikkeen totuuteen (Joh 16:3).

Efesolaiskirjeen kohta jatkuu: ”–tutkikaa, mikä on otollista Herralle.” Kreikaksi kohta menee näin: δοκιμαζοντες τι εστιν ευαρεστον τωκυριω [dokimadzontes ti estin euareoston tookurioo] Tutkimista tarkoittava sana δοκιμαζω [dokimadzoo] on täsmälleen sama sana, josta tulee opillisuuskammoisille allergiaa aiheuttava dogmatiikka – ja se tarkoittaa ´testaamista (samaan tapaan kuin metalli testataan), onko jokin aito vai epäaito´, ´jonkin havaitsemista aidoksi testaamisen jälkeen´. Ups!!!

Tämän päivän kristillisyydessä puhutaan paljon auktoriteetin alle alistumisesta. Koko sana on ongelmallinen, koska sen käyttöä leimaa englanninkielisen sanan ´authority´leima, joka jättää varjoonsa sanan takana olevan kreikankielisen sanan piirteitä, jotka ovat paljon vähemmän sokeaan alistumiseen rohkaisevia kuin tämän päivän kristillinen opetus. Mutta jos arvovallasta haluamme puhua, tämän päivän tärkein asia olisi antaa Sanan vaikuttaa meihin kristittyihin!

Oppi ja kokemus eivät sulje toisiaan pois. Henkilökohtaisesti varon irrallisten raamatunjakeiden nostamista esille opillisissa kysymyksissä. Nyt niin kuitenkin teen. 1 Kor 14: 15 Paavali kirjoittaa siitä, kuinka on tarpeen rukoilla niin hengellä kuin ymmärrykselläkin.  Kohdassa hän käyttää sanaa νους [nous], joka voidaan kääntää mieleksi, joka puolestaan viittaa´intellektuelliin, sivistyneeseen, taitoon tai kykyyn´, ´puolueettomaan, ”viileään” (!) harkintaan ja ”tuomarointiin”´. Toinen Uups!!!

Molemmille näytti löytyvän tilaa Paavalin – jonka kätten kautta tapahtui paranemisia ja jonka puhetta kuullessaan ihmisiä tuli ns. uskoon ja ihmiset täyttyivät Hengellä – henkilökohtaisessa hartauselämässä!

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että uskoon ei voi suhtautua pelkästään kylmän viileästi. Tunnekin tulee mukaan, kun asia koskettaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse toista äärilaitaa, sitä että aivot jäisivät narikkaan uskosta puhuttaessa ja sitä koettaessa. Henkilökohtaisesti monet suuret löytöni ovat tapahtuneet nimenomaan tätä kautta! – Toisaalta nyt jälkiviisaana ajattelen, että jos olisin malttanut pitää aivot käytössä vuosien varrella ja uskaltanut ääneen kertoa, mitä ajattelin, olisin saattanut varjella itseni ja muutaman muunkin muutamalta mutkalta karismaattisella matkallani!

1 Opetus kuultu TV7:lta kahdesta eri ohjelmasta.

faith-in-wor_syksy

 

2 Comments »

  1. Hollantilainen Erasmus Rotterdamilainen oli katolinen munkki ja pappi. Erasmus käänsi Uuden Testamentin latinaksi suoraan kreikan kielestä. Erasmuksen latinankielinen Uusi Testamentti poikkesi todella paljon katolisen kirkon virallisesta Vulgata käännöksestä. Erasmus sai tästä paljon vastustusta katolisen kirkon teologeilta ja siksi hän julkaisi 1516 uuden painoksen (Novum Instrumentum) Uudesta Testamentista kreikankielisenä tekstinä selityksin varustettuna sekä latinankielen käännöksen.

    Erasmuksen UT:n kreikankielisen tekstin huomattava erilaisuus verrattuna katolisen kirkon viralliseen Vulgata käännökseen todistaa sen, että katolisen kirkon Vulgata ei ole uskollinen alkuperäisille kreikkalaisille teksteille. Vulgata on käännetty Aleksandrian tekstiperheen(Codex Vaticanus, Codex Sinaiticus) teksteistä. Tämä tarkoittaa sitä että Codex Vaticanuksen ja Code Sinaiticuksen tekstit poikkeavat suuresti Bysantin tekstistä, jonka tekstit ovat yhtäpitäviä toistensa kanssa lähes 95%. Tämä todiste todistaa kiistattomasti sen, että Aleksandrian tekstiperheen tekstit eivät ole luotettavia tekstejä.

    Tekstin lähde;

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatunkasikirjoitukset.html

    • Kiitos kommentista.

      Itse asiassa: Olen käyttänyt nimenomaista Textus Receptusta.

      Keskustelu eri käsikirjoituksista ei (ainakaan toistaiseksi) ei vielä ole kohdallani sillä tasolla, että voisin väittää olevani aiheen asiantuntija. Eksegetiikka, johon tämä aihe kuuluu, on selkeästi kiinnostuksenkohteeni – koska oikeasti minulla ”hinku” totuuden perään. Raamatusta saamme aikaan varsin kestämättömiä oppeja, jos alamme esimerkiksi irrottamaan asioita tai sanoja asiayhteydestään tai muuttamaan tekstiä ”mieleiseksemme”. Viime mainitusta selkein esimerkki on Jehovantodistajien nk. Uuden maailmankäännös.
      Kyseisessä kirjoituksessa, johon kommentin lähetitte, halusin kiinnittää huomiota ennen muuta siihen, että meidän ei pidä hengellisen ja uskoon liittyvien asioidenkaan kohdalla laittaa aivoja narikkaan.
      Toisaalta nämä asiat selviävät ihan suomenkielistäkin Raamattua lukemalla. Usko ei (onneksi) ole jotakin, mikä avautuu vain ”alkukieliä” ymmärtäville. Nämäkin opinkappaleet, joihin viittaan blogissani ovat seurausta siitä, että ei tukeuduta Raamattuun, vaan (yleisin selitys näyttäisi olevan seuraava) ”apinoidaan” muiden opetusta. Tänä päivänä (etenkin kentässä, jota käsittelen ts. menestys- ja/tai valta(kunta)teologia lisättynä rutkalla määrällä karismaattisuutta) on vallalla suuntaus, jossa otetaan enempiä pureksimatta (yleisimmin) jonkun amerikkalaisen julistajan opetus ja siirretään se suomalaisiin seurakuntiin. Esimerkiksi artikkelissa mainitsemani demoniopetus tai opetus, jonka mukaan ”pitää vain ottaa vastaan”.
      Jokainen opetus on lupa arvioiden lukea ja katsoa, onko niin kuin on kirjoitettu.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: