Skip to content

79. Erämaassa (1/2)

Tukala – suorastaan uuvuttava kuumuus jatkuu ties monettako päivää. Äsken satoi – rankastikin. Katsoin vieressä olevaa peltoa. Se oli sateen jäljiltä yhtä kuiva kuin ennenkin.Vettä ei yksin kertaisesti satanut niin paljoa, että se olisi riittänyt kastelemaan rutikuivaa maata märäksi asti.

Mieleeni tulivat Psalmiin 63 kirjatut sanat:

 Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.”

Psalmin alku antaa ymmärtää, että Daavid oli fyysisestikin autiomaassa.

Daavid Jumalan voideltu, jolla oli sekä hyvä sydän että rohkea mieli ja usko Jumalaan, oli paossa kuningastaan, jota hän oli palvellut. Luimme vastottain mieheni kanssa katkelman tuosta järkyttävästi kertomuksesta 1. Samuelinkirjan 22. luvusta. Totesin, että lukemamme katkelma antaa todella hyvän kuvan siitä, kuinka vainoharhainen Saul oikeastaan oli!1 Vaikka Daavid pakeni henkensä säästääkseen ja välttääkseen konfliktia kuninkaan kanssa, Saul oli täysin varma siitä, että Daavid vehkeili häntä vastaan. Ei siinä auttaneet läheisten, ei neuvonantajien, ei uskonnollisten johtajien kommentit. Päin vastoin ne, joiden Saul huomasi millään muotoa puolustavan Daavidia (tai minkä hän tulkitsi tämän puolustamiseksi!), joutuivat vähintäänkin silmätikuiksi, eräät menettivät henkensä. Äärimmäinen esimerkki on Noobin pappien ja heidän perheidensä murha – siitä syystä, että nämä olivat antaneet Daavidille ruokaa ja yhden (!) miekan sekä kysyneet Daavidille neuvoa Herralta ”että hän ryhtyisi väijymään minua, niinkuin nyt tapahtuu” (j. 13), kuten Saulin sanotaan asian ilmaisseen! 1. Samuelin kirjan loppuluvut kertovatkin vaiheikkaasti Saulin pakkomielteestä tuhota Daavid – ja Daavidin yrityksestä pysyä pois konfliktista; vaikka Saul näki ja jopa suusanallisesti tunnusti Daavidin oikeamielisyyden – hän siitä huolimatta yritti tappaa Daavidin.

Niin – tässä kohtaahan on myös tämän päivän kristittyjen suosima kohta, jossa Daavid toimii esimerkillisesti: kieltäytyy koskemasta Jumalan voideltuun. Tällä ajatuksella on pönkitetty milloin minkäkinmoisia valtarakenteita. Profeetta, pastori tai yhteisö – tai yksittäistä armolahjaa käyttävä kristitty – on tämä voideltu; hänen tekemisiinsä ja opetuksiinsa ei saa tämän raamatunkohdan mukaan puuttua. Kaikki tulee jättää Jumalan käsiin ja arvioitavaksi. Tottahan tuo onkin. Nähdäkseni tämä raamatunkohta ei kuitenkaan oikeuta vaatimaan ehdotonta kuuliaisuutta auktoriteetilta. Silloin kun toinen on väärässä, hän on väärässä – eikä sellaiseen touhuun tarvitse lähteä mukaan, vaikka olisi millainen auktoriteetti asialla. Daavidkin katsoi viisaammaksi väistyä. Silti hän ei lakannut olemasta tai toimimasta.

Se, mistä tuo kohta mielestäni puhuu on se, että Daavid ei tappanut tai tuhonnut Saulia omin käsin – siinä hän antoi Jumalalle aikaa toimia. Hän kyllä koetti Saulin mielipidettä oikaista – mutta niin kuin jokainen voimme 1. Samuelinkirjasta lukea, oikaisu ei Saulin kohdalla toiminut; Saulille Daavid oli pelkällä olemassa- ja hengissäolollaankin uhka … ja ehkäpä Daavidille oli monessa mutkassa täysi mysteerio, miksi Saul käyttätyi niin kuin käyttäytyi. Olennaisinta oli se, että Daavid säilytti Herransa suuntaan puhtaat paperit – ja hänelle Jumalan antaman voitelun. Sen sijaan Saul – vainoharhaisessa kiihkoilussaan- ei kaihtanut Jumalan puheen vaiettua edes okkultismiin turvautumista. Kiihkoilussaan – vainotessaan Jumalan voideltua – Saul menetti voitelunsa.

Daavidia sen sijaan kantoi Jumalan todellinen lupaus, jonka Jumala aikanaan toteutti.

1 Muun muassa Raimo Mäkelä on todennut Saulin persoonan muistuttavan kovasti aikamme psykiatrian narsismidiagnoosia. Mm. Naamiona terve mieli

 

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: