Vallankäytöstä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista?

Vallankäytöstä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista?

Ja tämä tarina on tosi

  • Kristillisen/karismaattisen yhteisön johtaja/pastori/johtoryhmän jäsen pahoinpitelee vaimoaan tai käyttää alaikäistä seurakunnan jäsentä tai peräti omaa lastaan seksuaalisesti hyväksi?
  • Yhteisössä opettaja/profeetta ohjailee jäsenten elämää, ihmissuhteita, avioasioita – tai rahankäyttöä – Raamattuun ja Pyhän Hengen puheeseen vedoten

Kun asiaa vähän lähempää katsoo, parhaimmillaan takana on oma etu, manipulointi – jopa petos, joka tulee ilmi siinä, kun profetiat eivät toteudukaan ja/tai henkilö on pahassa suossa omaksumansa opetuksen takia.

Miten ihmeessä on mahdollista, että tallaiset saavat jatkaa vuosikausia toimintaansa yhteisön siihen kummemmin puuttumatta – tai että uhria ei ollenkaan uskota ja uhri ei saa mitään tukea.

Seuraavassa Suomi24-foorumilta poimimani kertomus – jota osa foorumille kirjoittaneista ei uskonut, vaan piti kyseisen herätysliikkeen mustamaalaamisena ja osoituksena kirjoittajan katkeruudesta. Miten on? Kuulostaako tämä Sinusta, Lukijani, uskottavalta?

”Isäni siis tosiaan toimii parhaillaankin XXX-seurakunnan pastorina, toiminut jo monen monta vuotta. Sunnuntaisin saarna tuolista huudetaan hallelujaa ja ihmisiä tulee uskoon. Sitten hymyillään ja taputellaan seurakuntalaisia ja kerätään rahat omaan taskuun. Ikävä kyllä kun tämä pastori-naamari kotona riisutaan,alta paljastuu sovinistinen alkoholisti, jota ei pelota virkavalta eikä tuonpuoleinen. Isäni juo alkoholia reilusti,polttaa,kiroilee ja puhuu rivoja,pahoinpitelee perhettään niin henkisesti kuin fyysisesti,pettää vaimoaan,käy seurakunnan rahoilla maksullisissa ja maksamattomissa naisissa Tallinnassa,katselee illat pornoa koneeltaan ja tekee mitä tahansa rahasta. Äitini on sidottuna tähän jumalan mieheen,koska ero olisi synti. Aina silloin tällöin pastori jää kiinni jollekkin seurakuntalaiselle epäilyttävästä toiminnasta,mutta tälläiset ihmiset hiljennetään hyvinkin nopeasti. Äitini siis odottaa ihmettä,jota koskaan ei tule käymään ja leikkii hengellään ollessaan samassa talossa tämän sekopään kanssa. En ymmärrä miten hän jaksaa vuosi toisensa jälkeen hymyillä sunnuntai kokouksessa ja vakuutella että mustelmat tuli kaatuessa rappusista.”

Mielestäni tässä yhteydessä ei ole edes oleellista, onko juuri tämä tarina tosi. Oleellista on, että tällaista tosiaan tapahtuu. Olen itse kokenut ja nähnyt vastaavia ja kuullut riittävän monta vastaavantyyppistä tarinaa uskoakseni, että noin voi tosiaan tapahtua. Tarinan yksityiskohdat voivat olla erilaiset. Ydin kuitenkin on, että vaikka julkisivu on kunnossa, kulisseissa voi tapahtua mitä karmeimpia tekoja.

Ns. profetiat ja ihmeet eivät ole aina merkkejä Jumalan aidosta toiminnasta. Muutama vuosi sitten iltapäivälehdissä kohistiin pastorista, joka käytti hyväkseen alaikäisiä lapsiaan. Seurakunta sanoi olevansa

  • ylistävä ja profeetallinen seurakunta, joka
  • haluaa toteuttaa Kristuksen tahtoa elämässään.
  • Parantumista ja raamatunmukaisuutta korostettiin.
  • Ihmeistä todistettiin.

Samaan tapaan on noussut esille karismaattisina, profeetallisina ja ihmeidentekijöinä pidettyjen julistajien kulisseista asioita, jotka saavat mielen mietteliääksi.

Minua kiinnostaa

  • onko tuollainen kaksiroolisuus mahdollista vai
  • onko – niinkuin näiden julistajien puolustajat väittävät – kysymys ”salaliitosta”, ”juoruista” ,”pahanpuhumisesta” tai ”elävien kristittyjen vainosta”?

Näyttää siltä, että tuollainen kaksiroolisuus on mahdollista, koska esimerkiksi mainitsemaani pastoriin ja viime aikoina esiinnousseisiin muihin väärinkäytöksiin on virkavaltakin kiinnittänyt huomiota. Tätä taustaa vasten minua kiinnostaa se, kuinka tuollainen oikein on mahdollista.

Narsismi yhtenä selitysvaihtoehtona

Varsin uskottavan selityksen (jota elämänkokemukseni tulee) tarjoaa, että vallan väärinkäyttäjällä on narsisistisia ominaisuuksia tai nämä ominaisuudet ovat vallankäyttäjän elämässä hallitsevia – tai tällaisella henkilöllä on muutoin voimakas ”splitting” eli hän eristää osia elämästään irti toisistaan ts. hänellä on suntisrooli ja aivan päinvastainen rooli.

Narsisti on ihminen ”ilman omaatuntoa”. Siksi pyhä ja luotettava – jollaisena ”normi-ihminen” uskoon ja Jumalaan liittyvä asioita pitää – on narsisismiin taipuvaiselle ihmiselle vain astinlauta eteenpäin hänen missiossaan, mikä ikinä se onkin. Taasen tällainen ”splitting-ihminen” on muutoin menettänyt kosketuksen minuuteensa ja voi ilmeisesti toimia aivan vastakkaisella tavalla.

Käsittelen tässä minulle tutumpaa narsismia – joka kokemani ja lukemani perusteella on varsin usein väärinkäytösten taustalla. Normaalin elämän pelisäännöt eivät narsisismiin taipuvaisiin päde. Se meidän on uskottava kättelyssä, muuten narsismiin taipuvainen ihminen pääsee pyörittämään meitä mennen tullen. Ensi sijassa on kuunneltava uhria – vaikka normaalisti sanotaan, että riitaan tarvitaan aina kaksi; narsismiin taipuvaisen ihmisen kohdalla riittää nimittäin yksi! Suosittelen tässä vaiheessa lukemistoksi kahta kirjaa: Edin Lövås Ei Herroina halliten ja Raimo Mäkelä Naamiona terve mieli. Molemmat antavat ilmiölle teologisesti ja psykologisesti uskottavan selityksen.

Narsisti on äärettömän taitava näyttelijä ja manipulaattori. Hänellä tosiaan on kanttia laulaa seurakunanssa ”Hallelujaa” ja muutaman tunnin kuluttua hakata puolisonsa mustelmille. Hän saattaa olla jopa ulkonaisesti valmis tekemään asiasta parannusta ja pyytämään seurakunnassa ”lisää rakkautta vaimoaan kohtaan” – Ongelma vain on, että tuo rakkaus menee käytäntöön vain hetkittäin – niinä rauhan aikoina, joita narsismiin taipuvaisen ihmisen läheisten onneksi välillä on. Ongelmasykli toistuu – usein entistä pahempana – jonkin ajan päästä erityisesti, jos narsisti saa päähänsä, että hänen uhrinsa alkaa irtaantua.

Asiasta puhuttaessa on äärettömän tärkeää muistaa, että narsismiin taipuvaiselle kaikki keinot ovat sallittuja. Hän ei kaihda manipulointia, uhkailua – ei edes valheita, jos niistä vain on hyötyä päämäärään pääsemiseksi. Sen vuoksi narsisismiin taipuvainen saattaa elämässään päästäkin pitkälle, esimerkiksi esimiesasemaan.

Narsismin hallintomallit – ja meidän niille antama oikeutus

Narsismiin taipuvaisella ihmisellä on suuret luulot itsestään. Iso MINÄ pyrkii esille puheissa ja teoissa. Hyvä signaali narsismiin taipuvaisen ihmisen tunnistamiseen onkin kuulosteleminen:

Onko kaikkialla ”minä” – ja ”muut ei oo mittään”?

Jos näin on, kannattaa pitää tuntosarvet tukevasti tanassa.

Uhrinsa narsismiin taipuvainen pitää luonaan kepillä ja porkkanalla

Hän saa taidokkaasti uhrin uskomaan itseensä – ja myös siihen, että uhri ei pärjää ilman alistajaansa. Mekanismin yhteydessä on nostettu esille ”Tukholma -syndrooma”, jossa esimerkiksi pankkiryöstön yhteydessä sivustakatsojat pelon takia liittoutuvat ryöstäjän kanssa. Uskon tuohon selitykseen, koska olen nähnyt, miten voimakkaassa otteessa narsistinen henkilö uhriaan pitää.

Hän saa uhrin uskomaan, että irtaantuminen on mahdotonta

Tilanteessa uhri saattaa jopa hautoa itsemurhaa ainoana ulospääsytienä. Usein uhrin mielenterveys on koetuksella, ja viimeistään irtaantumisen jälkeen hän saattaa joutua turvautumaan mielenterveyspalveluihin.

Uskon, että kaikkein tehokkainen mekanismi, joka pitää yllä uhrin alistamista, on

Vaikenemisen kulttuuri

Se on vallalla niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin seurakunnissakin: Asiamme eivät kuulu naapurille!

Erityisesti seurakunnissa pelätään oman pesän likaantumista, jos asioita aletaan nostaa esille. Esiintyy voimakasta torjuntaa – aivan kuin se jotain auttaisi, jos pesä on jo likainen! Pesä pitäisi puhdistaa puhumalla.

Urho Muroma puhui aikanaan ”löperöstä rakkaudesta”. Tällaista löperöä rakkautta esiintyy kristillisessä kentässä.

Rakkautta, joka vaikenee asioista, joihin Jeesus uskoakseni olisi puuttunut

Raikas esimerkki on Jeesuksen suhtautuminen rahanvaihtajiin. Eräs raamatunselittäjä avasi kohtaa seuraavasti: Jeesus ei kritisoinut temppelipalvelusta sinällään, eikä edes rahanvaihtajia sinällään.

Jeesus kritisoi niitä mekanismeja, jotka pitivät vääryyttä yllä  temppelijumalanpalveluksessa

Ihmiset tuolloin – niin kuin nytkin – luulivat pystyvänsä ostamaan syntinsä anteeksi jumalanpalvelusmenoilla ja jatkamaan entiseen malliin tehden vääryyttä! Ei niin – Jeesus peräänkuulutti Vanhan testamentin profeettojen tavoin syvälle käyvää elämää muuttavaa parannusta, johon Kristus itse sitoutuu. Näinhän tapahtui Sakkeuksen ja Matteuksen kohdalla. Sakkeus oli valmis jopa hyvittämään petollisen toimintansa seuraukset ”uhreilleen”.

Mahdollistava tekijä kaikenlaiselle mädännäisyydelle uskonnollisissa yhteisöissä on se, että

ME annamme niiden tapahtua. ME olemme tavallaan yhtä syyllisiä kuin tekijäkin

Tietenkin – jos (ja kun usein) on kyseessä narsistinen kapellimestari, joko kulisseissa tai johdossa, tämä pyörittää orkesteria niin kuin haluaa – usein soittajien sitä huomaamatta. Väitän kuitenkin, että jos tarpeeksi ajoissa, tarpeeksi moni saisi tarpeekseen pyörityksestä, asiat olisivat toisin – ainakin niiden kannalta, jotka uskaltavat kerrankin laittaa rajat.

Kipeä – ja niin tarpeellinen – puuttuminen

Ymmärrän – kokemuksesta – että tällainen vastakkainasettelu ei ole helppoa. Vastakkainasettelussa tulee helposti enkeleistä rosvoja ja rosvoista enkeleitä. Koska narsisti ei kestä itseensä kohdistettua kritiikkiä, hänestä saa helposti hellittämättömän verivihollisen, joka janoaa kostoa loputtomiin.

  • Eikö kuitenkin juuri meidän, jotka kannamme kristityn nimeä, pitäisi olla niitä, jotka uskallamme elää ja taistella totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta – jopa nahkastamme välittämättä?
  • Eivätkö ensimmäiset kristityt joutuneet vainotuksia nimenomaan sen vuoksi, että he periksiantamattomasti seurasivat Kristusta ja julistivat evankelimia niin ylhäisille kuin alhaisillekin?

Heillä oli kanttia puhua evankeliumin asiasta suoraan niin uskonnollisen kuin maallisenkin auktoriteetin edessä – ja tarvittaessa paljastaa uskonnollinen mädännäisyys yhtä lailla. Toisaalta joku kuitenkin aikanaan paljastaa kuplan keisarin uusista vaatteista – vaikka juuri me emme sanoisi mitään.

Case ”pastori” – ja selitysyrityksiä

Muutama vuosi sitten iltapäivälehdissä kohistiin pastorista, joka käytti hyväkseen alaikäisiä lapsiaan. Minua hämmästytti täydellinen vaikeneminen yhteisön taholta. Kotisivuilla asia näkyi lähinnä siinä, että pastorin puheet loppuivat pidätystä edeltävään saarnaan – joka oli tragikoomisesti Laodikean seurakunnasta. Kun muutamaa kuukautta myöhemmin menin uudelleen katsomaan kotisivuja, tyrmistyin: Kotisivuilla viitattiin vankeuteen ”Kristuksen tähden” ja kehotettiin lähettämään esirukouspyynnöt tiettyyn puhelinnumeroon, josta ne välitettäisiin pastorille. Koko ajan seurakunta sanoi olevansa ylistävä ja profeetallinen seurakunta, joka haluaa toteuttaa Kristuksen tahtoa elämässään.

Ihmettelen…

  • Miten tämä yhteisö voi elää tuollaisen asian kanssa?
  • Kuinka he selittävät sen itselleen ja niille jäsenilleen, jotka eivät asioiden todellisuuden tilaa tiedä? Vielä suurempi mysteeri minulle on pastorin vaimo:
  • Miten hän voi elää asian kanssa?
  • …itsekin ihmettelen omaa mukanaolemistani vastaavantyyppisessä yhteisössä, jossa väärinkäytökset olivat hieman toisentyyppisiä.

Yhteisöjä yhdisti

  • vaikenemisen kulttuuri – ja ehkäpä myös
  • kriittisten mielipiteiden vaientaminen keinolla ja toisella. Yksi mukanapitävä tekijä varmasti on
  • syyllisyys. Yhteisössä on usein voimakas pyhyyden ja kilvoittelun korostus. Henkilö, joka tuntee itsensä syylliseksi vallitsevan asiaintilan kanssa (oli se nyt sitten seksuaalinen hairahdus, rahankäyttöön liittyvä asia, valheet, joita joutuu käyttämään seliviytyäkseen, tai kriittisten ajatusten pintaan nouseminen) henkilö luulee olevansa ainut laatuaan – eikä tiedä, että yhteisössä monet kärsivät samantyyppisestä ”vaivasta” ja roolista. Mukanapitävä tekijä on myös
  • pelko. Erityisesti silloin, kun henkilö on sotkeutunut johonkin väärinkäytökseen, häntä voidaan kiristää asialla – tai vaikka ei voitaisikaan, henkilö alitajuisesti pelkää julkitulemista samaan aikaan, kun pelkoon sisältyy roppakaupalla häpeää. Myös pelko siitä, että käy niin kuin muille, ”varoittaville esimerkeille”, jotka yhteisö on nostanut esille aiempien konfliktien yhteydessä: iskee sairaus, demoni, taloudellinen katastrofi tai vierailee kuolema. Usein yhteisö antaa ymmärtää myös, että yhteisön ulkopuolella ei ole elämää eikä henkilö tule siellä selviämään. Pahimmillaan yhteisö on ainoa tie Taivaaseen.

Koskeeko diplomaattinen koskemattomuus uskonnollista aukoriteettia?

Pelko voi liittyä myös opetukseen, jonka mukaan ”Jumalan voideltuun” ei saa koskea ja auktoriteettia ei saa arvostella. Berlusconille haluttiin diplomaattinen koskemattomuus. Tätä samaa koskemattomuutta on vaadittu ”Jumalan voidelluille” – miten ikinä voidellut määritelläänkään.

Ymmärrän kyllä, että monesti katsomosta on helpompi pelata kuin kentällä. Ja periaate seurakunnassa on, että yhteisön pitäisi pystyä oman järjestyksensä mukaan hoitamaan asiansa.

Kiperiä kysymyksiä

Mutta entäpä jos

  • seurakunnan johto on kykenemätön johtamaan? Entäpä jos
  • vanhimmisto/johtoryhmä – tai miksi sitä ikinä nimitetäänkään – ei näe toiminnassa mitään väärää – joko sen vuoksi, että se
  • vanhimmisto/johtoryhmä toimii hyväuskoisesti tai sille on uskoteltu, että mitään ei ole vialla – tai pahimmassa tapauksessa sen vuoksi, ettei
  • vanhimmisto/johtoryhmä  uskalla puuttua. Tai – jos on
  • kyseessä yhteisö, jossa johtajuus on yhden henkilön, tämä henkilö on ongelmien ydin (vaikkapa työyhteisössä esimies tai (toimitus)johtaja) Entä jos
  • vedotaan siihen, että seurakunta on Jumalan seurakunta, ei mikään yhdistys (tämmöiseenkin selitykseen törmäsin vastoittain) – näin mikään lain koura ei siihen tämän selityksen mukaan ulottuisi.

Tosin jokaista yhdistystä koskee yhdistyslaki – ja uskonnollisilla yhdyskunnilla on yhdyskuntajärjestyksensä, yhdistyksillä Yhdistyslaki ja Kirkolla Kirkkolaki jne.

”Kyllä Jumala hoitaa” – saatetaan sanoa. Ja oikeassa toki ollaan – tavallaan. Mutta entäpä, jos

  • Jumala haluaisi sinun ja minun puuttuvan asioiden kulkuun?
  • Jumala haluaisi herättää aidon profeetallisen hengen, joka puuttuu väärinkäytöksiin?
  • Heinäntekojärjellä ajatellen olisi suoraselkäistä ja korrektia puuttua asiaan?

Profeetat vastaan profeetat ja auktoriteetit

Vanhan testamentin profeetoilla oli varsin epäkiitollinen tehtävä mennä vastavirtaan: Heidän tuli muun muassa repiä rikki. Ei rikki repimisen itsensä vuoksi, vaan sen vuoksi, että oli rikki revittäää.

  • Epäoikeudenmukaisuus ja moraalittomuus
  • Epäjumalanpalvelus ja tottelemattomuus
  • Kaksinaismoraali ja ulkonainen uskonnollisuus rehottivat niin papeissa kuin kansassakin.

Profeettojen epäkiitollinen tehtävä oli

  • tuoda Jumalan tahto julki ”seurakuntaan”, joka oli kaikkea muuta kuin valmis kuuntelemaan.
  • joutua konfliktiin toisenlaisten profeettojen kanssa, joilla oli tuotavan vastakkainen sanoma, sanoma rauhasta ja menestyksestä ja jotka olivat yhtä lailla kaksinaismoralistisia ja korruptoituneita kuin papit tai kansakin.
  • joutua nousemaan myös maallisia auktoriteetteja – kuninkaita – vastaan.

Myös Uusi testamentti puhuu auktoriteetin arvioinnista. Esimerkiksi Jeesus asettui radikaalisti oman aikansa uskonnollista auktoriteettia vastaan – jos oli tarvis. Samaan tapaan Ilmestyskirjassa Tyatiran seurakunnan kohdalla seurakunnan Herra löylyttää Johanneksen kautta seurakuntaa siitä, ettei tämä puuttunut naisprofeetan – jota Ilmestyskirja nimittää Iisebeliksi – touhuihin, vaan antoi ”Iisebelin jatkaa eksytystään.”

Ihmettelen syvästi tämän päivän auktoriteettiopetusta, joka menee ohi Jumalan sanan kokonaisuuden. Tuo auktoriteettiopetus lepää oikeastaan vain YHDEN (!) raamatunjakeen varassa, sen joka puhuu Daavidin ja Saulin kohtaamisesta. Siinähän Daavidille tarjoutuu mahdollisuus tappaa Saul. Daavid ei kuitenkaan tartu tilaisuuteen, koska hän ei halua koskea Jumalan voideltuun. Tämän päivän auktoriteettia korostava kristillisyys sotkee tässä puurot ja vellit sekaisin! On ihan eri asia tarttua oman käden oikeuteen, ”tappaa” joku kuin nostaa asioita ja ilmiöitä esille.

Kuka on voideltu?

Myös Jumalan voideltuna oleminen törmää teologiseen haasteeseen. Kuka oikeastaan on Jumalan voideltu? Vain jotkut, tietyt, erityiset? Kuka määrittelee Jumalan voidellun? Voiko joku korottaa itsensä itse voidelluksi? Johannes kirjoittaa kirjeessään niinkin rajusti, että jokainen (kristitty) on Jumalan voideltu! Silloinhan jokainen meistä saisi tuon voideltuun ei saa koskea -teologiaan vedoten mellastaa kuin possut pellossa diplomaattisen koskemattomuuden turvin! Huippu tuossa voideltu -teologiassa on mielestäni meidän samaistaminen Jeesukseen ja Hänen opetukseensa sapatin herruudesta. Tämän nojalla myös meidän on TV7:lta kuulemani opetuksen mukaan Jumalan johdatuksessa lupa rikkoa rajoja!

Jälleen kysymys: Kuka määrittelee Jumalan johdatuksen? Onko minun tai jonkun muun lupa vaikkapa vaihtaa lennosta aviopuolisoa – koska Jeesus on sapatinkin herra eikä entinen ole sovelias? (Tällaista opetusta olen kuullut!) Tai jotain vastaavaa! On aivan eri asia, jos me alamme Jumalalla perustelemaan jotain – kuin että Jumala tosiaan olisi toilaustemme takana! On ihan eri asia parantaa sairas – kuin jättää mukiinmenevä vaimo tai mies ihmettelemään, että ”mikäs nyt tuli”! Joskus Jumalan tilalla puhumassa voi olla oma liha – pahimmillaan itse ”täystuholainen”.1

Kaiken kaikkiaan tuossa erityisvoitelua korostavassa opetuksessa on kysymys jonkun ihmisryhmän korottamisesta erityisasemaan muiden kristittyjen edelle ja yläpuolelle, eräänlainen ”erityispappeus” -opetuksesta. Tätä ei Raamatun kokonaisuus opeta. Ymmärrän esimerkiksi Efesolaiskirjeen pohjalta, että Jumala on asettanut tiettyjä ihmisiä ja armoituksia rakentamaan seurakuntaa. Johtajia käsketään kunnioittamaan heidän tekemänsä työn tähden. Sen sijaan missään ei puhuta heidän erityisasemastaan, johon sisältyisi ”diplomaattista” koskemattomuutta – puhumattakaan ”kuninkaallisesta hierarkiasta”! – Ehkäpä näiden kuninkaallista hierarkiaa tai johtajan auktoriteettia tulisi oppia Uudesta testamentista, jossa Jeesus antoi esimerkin pesemällä opetuslastensa jalat; samalla tavoin kristittyjen tuli palvella toisiaan – johtajuudessakin. Myös Luther on nähdäkseni oikeilla jäljillä korostaessaa kirkon virkaa nimenomaan palveluvirkana.2 Auktoriteettiopetus on kääntänyt asetelman ylösalaisin!

Ei oikeutta jumalattomien edessä?

Toinen – miltei yhtä järjetön – perustelu asioista vaikenemiselle on, että ei saa käydä oikeutta Jumalattomien edessä, vaan että meidän kristittyjen pitäisi pystyä käsittelemään omat asiamme. Tuohan on ihan totta! Mutta entäs, jos tuollaista käsittelyn kypsyyttä ei löydy?

Olen yhdessä elämäni mutkassa nähnyt (nyt jo vanhentuneen rötöksen) painettavan villaisella juuri tuosta syystä! Nyt samaan tapaan on käsitelty lasten hyväksikäyttötapauksia ja muita uskonyhteisöissä tapahtuneita väärinkäytöksiä. Jos yhteisö olisi terve, käsittely onnistuisi. Mutta entäs jos yhteisö itse on niin solmussa asiansa kanssa, että ei pysty myöntämään tapahtunutta. Mainitsemassani villaisella painetussa tilanteessa edes uhrin oma äiti ei uskonut hyväksikäytön tapahtuneen, sielunhoitaja käski vaikenemaan – ja ilman uhrin omaa päättäväisyyttä hyväksikäyttö olisi aivan hyvin voinut jatkua, koska uhri ei pystynyt pakenemaan tilanteesta.

Olen tomerasti todennut, että ei ns. ”maailman ihmisetkään”, joiden edessä joskus ylpeästi nostamme päätämme, ”me kristityt”, sokeita ole! Olen tosiaan sitä mieltä, että meidän kristittyjen – kuuluimme mihin seurakuntaan tahansa – pitäisi suostua näkemään totuus omasta itsestämme ja yhteisöstämme, lopettaa peittely, nostaa kissa pöydälle.

Käsitteleminen – ei ”se helpoin tie” Tiedän kokemuksesta, ettei asian käsitteleminen ole helppoa. Tuosta villaisella painetun asian esille nostamisesta seurasi 10 vuoden mykkäkoulu – mutta aikanaan myös aito sovinto tekijän ja uhrin välillä. Taas uskonyhteisöjen – erityisesti narsistin kapellimestaroimien – kohdalla saa varautua pöllytykseen – mutta onko sillä sitten niin väliä! Onko meille tärkeämpi totuus – ja aito Jumalan pyhyys – vai oma nahkamme?

1 [Sen sijaan joissakin tapauksissa Jumala voi oikeasti vapauttaa ihmisen esimerkiksi väkivaltaisen avioliiton ikeestä – se onkin sitten eri tarina!Voi olla tilanteita, joissa sydämen kovuus on niin suuri, että muutoksen mahdollisuutta ei enää ole]

 

14 kommenttia

  1. Vanhoillislestadiolaisuudessa paljastunut lasten hyväksikäyttövyyhti on ollut tyrmityttävä. Yli sata hyväksikäyttäjjää, joita 10-15 on liikkeen seurakupuhujia, joukossa yksi pappi.

    Vanhoillislestsadiolaisuus toimii kirkon sisällä ja on en suurin herätysliike.

    Herätysliikkeen omat anteeksiantamis-käytännät suojelivat hyväksikäyttäjiä, jotka käyttivät syntien anteeksi antajina lapsiuhrejaan. Pyysivät siis aina raiskaamisen jälkeen anteeksi uhrilta.

    Liikkeessä ei ole ollut sallittua puhua ääneen mitään kieltiestä omasta liikkeestä, joten rikoksista on yhdessä vaiettu.

    esim.ns. ”Minnan” tapaus:

    http://freepathways.wordpress.com/2010/05/07/hyvaksikaytetty-minna/

    1. Kiitos, Tapu, kommentista.

      Periaatteenani olen pitänyt, että viimeiseen asti vältän minkään tietyn suuntaukset etc. mainitsemista nimeltä. Syynä tähän on se, että kovin helposti me ihmiset yleistämme asiat. Minulla itselläni on taustani – hengelliseksi väkivallaksi tulkittavia kokemuksia vuosien mittaan koettuina. Vaikka koettelemukset tapahtuivat yhteisössä X, se ei merkitse sitä, että kaikki X-liikehdinnän ihmiset olisivat samanmoisia. Se, että asioita tehdään uskon varjolla, ei merkitse väistämättä sitä, että usko on mätä.

      Toisaalta: Totuus ei pala tulessakaan – eikä tietyn yhteisön mädännäisyys katoa sitä peittelemällä. Itsekin tuollaiseen peittelemiseen ja selittelyyn syyllistyin – luullen tekeväni oikein. Uskaltaisin väittää, että monissa tapauksissa liikehdintöjen toilausten puolustajat ovat asiassaan täysin vilpittömiä – mutta samalla myös täysin ”pihalla” tapahtuneesta. Selittämisen lahja toimii – aivan toisessa mielessä kuin Apostolien teoissa luettavana armolahjana: Asiat selitetään parhain päin… usein Raamatulla tätä selittämistä perustellen.

      Niin, ja on siinä seassa monta kertaa torjuntaakin. Ei uskalla uskoa, että voi olla pielessä! On kova pala tunnustaa olleensa väärässä. – Ja usein asioiden todellisuus paljastuu vasta, kun on tarpeeksi etäisyyttä.

      Se, joka nostaa asioita esille on ”ymmärtämätön” tai ”saatana on saanut hänessä sijaa”, hän voi olla ”katkera” tai ”pahansuopa”… Viesti on: ”Ei hänestä tarvitse piitata.”

      Olen törmännyt tuohon ”selittämisen lahjaan” ärsyttävän usein: Perheväkivalta tai seksuaalinen häirintä/hyväksikäyttö on tosiaan painettu villaisella sen vuoksi, että ”asiat on pyydetty anteeksi”. Olen todennut: ”Hetkinen, sanotko tosiaan niin, että asiat noin vain on pois, kun ne on anteeksipyydetty? Silloinhan tappamisestakaan ei ole seurauksia.” On unohdettu, että on tasan kaksi eri asiaa saada anteeksi Jumalalta kuin olla vastuussa teoistaan täällä inhimillisessä elämässä – lainkin edessä. Tuntuu kuin nostaisimme nk. uskovaisina itsemme lain yläpuolelle!

      Onhan noita kritisoivia tahoja ryöpytetty siitä, että käyvät Raamatun sanan vastaisesti oikeutta uskottomien edessä… Jos nk. uskovat osaisivat asiansa oikeasti selvittää, ei tarvitsisi käräjöidä. Niin vain ei ole. Olen vakaasti sitä mieltä, että kristitty on yhtä lailla maallisen lain alainen kuin meidän nk. uskovien mielestä ei-kristittykin.

      Myös tuohon vaitiolovelvollisuuteen on vedottu… Aikanaan omalla kohdallakin, kun aloin nostaa tietämiäni asioita julkisuuteen. Vaitiolo ei kuitenkaan koske maallikkoa silloin, kun on tapahtunut rikos. (Lestadiolaisten jyrkimpien suuntausten rippioppi tosin opettaa, että vaitiolo koskee kaikkia) Lain edessä maallikolla on puhumisvelvollisuus esimerkiksi tietämästään seksuaalirikoksesta. Pappi on lain edessä vaitiolovelvollinen – eikä hän saa ilmaista sielunhoidossa tietoonsa saamaansa asiaa. Tosin voi rohkaista itse tunnustamaan asian.

      Meillä on vain niin voimakas oman pesämme suojeluvaisto, että kiusaus lakaista ongelmat maton alle on liian suuri!

      Kirjoitinkin blogissani siitä voivottelusta, jota kuulin kaupassa Nokia Mission johtohahmon Markku Koiviston noustua lööppeihin: ”Voi, voi, kun ne kovasti uskovaisia kohtelevat” -tyyliin. Ihan oikeasti itsehillintäni oli koetuksella, kun sävyisästi yritin selittää, että entäs jos me nk. uskovat nämä sopat keitämme – ja sitten syytämme lehdistöä asioiden repostelusta… Tuota repostelua ei synny tyhjästä!!! Lehdistö tekee sen, mikä meiltä nk. uskovilta on jäänyt yhteisöissämme tekemättä… 🙁

      Eräs seikka, joka voi estää avun hakemista, voi olla pelko. Esimerkiksi äiti, joka on puun ja kuoren välissä, jos/kun tietää hyväksikäytöstä, on asian kanssa lujilla. Kuka haluaisi lasten huostaanottoa. Se on melkoinen peikko, jonka arvelen olevan nimenomaan naisten kohdalla kova pala. Sosiaaliviranomaiset näyttäytyvät silmissä mörköinä – vaikka heiltä voisi hellitä apua. Periaate – sen verran kuin heidän toimintatapojaan olen oppinut tuntemaan – on elämän ja lapsen suojeleminen.

      Toinen pelko liittyy yhteisöjen sisäiseen kontrolliin. Ahtaat yhteisöt ovat KGB:n miniatyyrejä. Toisen kontrollointi on opittu toimintatapa – ja siinäkin jokainen luulee tekevänsä palveluksen ja hyvää. Kehenkään et voi luottaa. Juuri tästä juttelimme eilen mieheni kanssa ja totesimme, että internet on onneksemme tänä päivänä väylä löytää ihmisiä, joilla on samanlainen kokemus – ehkäpä anonyymisti, ilman paljastumisen pelkoa, kunnes on riittävän vahva kohtaamaan myrskyn omassa yhteisössään.

      Myrsky on melkein varma, kun ahtaasta yhteisöstä erkaantuu. Usein siinä rytinässä menee samalla (uskon)yhteys ja ihmissuhteet. Henkilö on tyhjän päällä. Sen takia tässä olen tutkimassa aihepiiriä, MILLAINEN YHTEYS NÄITÄ IHMISIÄ AUTTAA JA ETSIMÄSSÄ KÄYTÄNNÖN TUEN KANAVIA KOVIA KOKENEILLE… Jokainen asian omakohtaisesti kokenut voinee sanoa, että tuo prosessi ottaa tiukille… Tuossa tutkimisprosessissa on syy myös siihen, että blogini on saanut vähän aikaa levätä…

      Kiitos, Tapu, että nostit aiheen esille. Toivon mukaan jokainen siipeensä saanut löytäisi edes yhden ihmisen vierelleen pahimman yli kulkiessaan. Erityisesti seksuaalinen väkivalta on niin herkkä alue, että se väkisinkin jättää syvät haavat.

  2. Pitäisikö sinun jo luopua katkeruudesta ja karismaattisen harharetkesi käsittelystä,
    se taitaa mennnä jo synnin puolelle. Jätä Jumalalle tuon seurakunnan käsittely.
    Lankeaminen tapahtuu heti siinä, kun alamme mittaamaan toisiamme, arvioimaan voitelua ym. Siitä on lyhyt matka arvostelemiseen, joka on ainoastaa vihollisen duuni; se tekee sitä joka tapauksessa aina. Me olemme ehkä luonnostamme taipuvaisia farisealaisuuteen ja ulkokultaisuuteen. Se on lihan pyyntö. Jeesus sanoi, että riittää, kun jalat pestään, jos ihminen on muuten peseytynyt. Menemme liian helposti lain alle kuuraustoimissamme, kuten fariseukset. Kulkiessa tullut ”lika/synti” on vain pestävä pois. Sitä ei toiset näe. En voi ylpeillä huonoudellani toisten edessä.

    1. Kiitos kommentista, Liisa.

      Esitän kaksi vastakysymystä:

      Ensimmäinen: Miksi tämä Sinua loukkaa? Miten yhdistät nimenomaisen ”Vallankäyttöä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista? ”tuohon seurakuntaan”? Kirjoituksessani viitataan useaan eri tapaukseen… ja TV7:lla esiintyneeseen opetukseen (kaikki ovat todennettavia esimerkkejä eli en ole vetäissyt niitä ”hihasta!). TV7:lla ollut opetus ei ole ainutlaatuista, vaan samanmoista esiintyy eri muodoissaan karismaattisessa kentässä.

      Kysymys on ilmiöistä ja ilmiöt mahdollistavasta opetuksesta ja käytänteistä. Hienotunteisuussyistä olen jättänyt henkilöiden ja eri seurakuntien/yhteisöjen nimet mainitsematta. Kysymys ei siis ole ”tuosta seurakunnasta”!!!

      Toinen vastakysymys ”käsittelystä”: Jätämmekö Jumalalle esimerkiksi julistamisen? Emme tietenkään. Ymmärrämme, että Jumala käyttää meitä ihmisiä.

      Entä ilmöiden arviointi? Käsittääkseni Jeesus käski seuraajiaan arvioimaan. (Hän ei jättänyt sitä ”Isän haltuun”)

      Arvioinnin Ylituomariksi en ole pyrkinyt. Arvioinnin perusteeksi olen nostanut Raamatun Sanan – Kirjoituksiinhan Herrammekin käski tukeutumaan. Jokainen lukija voi itse Raamattuun tukeutuen päätyä omaan johtopäätökseen asioiden suhteen.

      Katkeruudesta minua on taidettu syyttää monessa mutkassa. Mielestäni en kärsi katkeruudesta – Kuten viimeisimmissä kirjoituksissani totean, tapahtunut (josta tuskin kaikkea tietää monikaan lukijoista, koska en tapahtumien yksityiskohtia hienotunteisuussyistä (!!!) revittele) on muokannut minua myös sillä tavoin, että tänä päivänä pystyn monista asioista jo kiittämään. Näkemäni ja kokemani on vienyt enemmän Sanaan kuin aiemmin. Jos tuosta linjasta olen poikennut, olen kiitollinen palautteesta ja sen osoittamisesta, missä näin on tapahtunut.

      Viittaan omaan historiaani kirjoituksissani sikäli kuin kirjoitettu koskettaa sitä. Toinen vaihtoehto on heittäytyä ”historiattomaksi”, kieltää tapahtunut. Silloin pätkäisisin historiastani melkoisen palan… ja kieltäisin sen, mistä olen tullut. Kuten sanottu, koetussa ei ole pelkästään negatiivista.

      Kirjoitan asioista yleisellä tasolla, koska ”karismaattiseksi harharetkeksi” nimittämäni ei ole ainoa laatuaan. Nimenomaan vallankäytöstä (uskonnollisissa) yhteisöissä – Miten tämä on mahdollista? ON ESIMERKKEJÄ MONESTA ERI (KRISTILLISTÄ NIMEÄ KANTAVASTA) YHTEISÖSTÄ SUOMESSA! En siis leimaa ”tuota seurakuntaa”!!!

      Kysymys ei ole henkilökohtaisesta revanssista, koska elämäni on nyt varsin hyvällä mallilla. HALUAISIN VAIN NIIN KOVASTI SANOA NIILLE, JOILLE AITOUS JA TOTUUS MERKITSEVÄT ENEMMÄN KUIN SE, MILTÄ ASIAT NÄYTTÄVÄT, ETTÄ TEHDÄÄN ASIAT NIIN (JA OLLAAN MUKANA ASIOISSA), ETTÄ JÄLKI ON KRISTUKSEN MIELEN MUKAISTA! Niitten, kertomukset, jotka ovat kohdanneet esimerkiksi Sinun lukemassasi artikkelissa kirjoitettua vallankäyttöä, särkevät sydämeni – oikeasti! Kaikki tuo on tapahtunut ”hyvissä kulisseissa”.

      On ikään kuin kaksi totuutta, se mitä nuo särkyneet kantavat mukanaan ja se, minkä näkevät muut. Miten monesti nämä särkyneet ovat jääneet yksin asiansa kanssa – jopa vuosiksi… Ne joiden olisi kuulunut kantaa vastuu, ovat kuin fariseukset Jeesuksen edessä: ”Mitä me teemme tälle…?” Huomaamme, mitä Jeesus tekee… Hän johtaa osapuolet totuuden eteen. Nainen saa vapautuksen, koska katuu omaa osuuttaan,… ehkä fariseuksistakin jokunen aikanaan, sitten kun lopettaa totuuden pakoilun.

      Tuota Jeesuksen totuuttaa tarvitsemme kaikkein kipeimmin. Niin minä – kuin yhteisömmekin.

  3. (…meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan vaan pimeyden….)

    (…ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot..)

    (..Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot…)

    1. Liisa, olet tuossa aivan oikeassa.

      Viittaat muun muassa Efesolaiskirjeen 6:nteen lukuun ja hengelliseen sodankäyntiin. Loppupelissä – ilmestyi hairahdus missä tahansa muodossa – kysymys on hengellisestä ongelmasta, jonka yhtenä ratkaisuna on hengelliset aseet, joista puhutaan Efesolaiskirjeessä.

      Näyttää kuitenkin siltä, että tuo kohta ei käske meitä pelkästään istumaan ja uskomaan, vaan aktiiviseen toimintaan. KR -38 puhuu Jumalan koko sota-asusta. Tarvitsemme sekä aktiivista toimintaa että rukousta. Silloinkin, kun Israel soti nk. vihollista vastaan (huom! en pidä toista kristittyä tässä mielessä vihollisena… vertauskuva kuitenkin toimii rajaan saakka), sillä oli aktiivinen rooli: Herra ilmestyi – joskus antamalla voiton suoraan syliin ilman kenenkään käsin koskematta, joskus edellytti enemmänkin toimintaa israelilaisilta… Toisaalta esimerkiksi Uudesta testamentista luettava keskustelu tukee sitä, että kristityillä johtajilla/vaikuttajilla oli aktiivinen rooli esimerkiksi seurakuntien elämän/opetuksen oikeille urille ohjaamisessa. Suosittelen Uuden testamentin lukemista tästä näkökulmasta! Kun Paavali tosiaan puhui hengellisestä sodasta, hän puhui ytimestä, johon vaikutetaan hengellisin asein…Nämä aseet eivät ole pelkästään (kuten edellä kirjoitin) passiivista istumista ja uskomista, vaan …muun muassa totuuden päälle pukeminen, alttius rauhan evankeliumille sekä Jumalan Sanan ottaminen/pitminen miekaksi/miekkana… Paavali jopa pyysi rohkeutta julistaa evankeliumin salaisuutta… [Ja edelleen luetaan UT sillä silmällä – katsoen, mitä kaikkea Paavali sisällytti tähän julistukseen… välillä nuhdettakin…lohdutusta tarpeen mukaan…]

      Niin loppu pelissä asiat ja ihmiset onkin jätettävä Jumalan käteen – mutta poistaako tuo vastuun tuoda esiin sitä, minkä ymmärtää oikeaksi Raamatun valossa? (Eikö Raamatussa ole tuollaiseen aktiivisuuteen ohjaavia kohtia, kuten Hesekiel 3 ja Jaak 5:19, jossa viime mainittu selkeästi puhuu uskovasta tieltä poikenneesta.) Aivan pelkästään yksien raamatunkohtien valossa en näe perusteita pelkälle ”sikseen jättämiselle”…
      Seuraavassa siteeraus Ef 6:sta:

      ”Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
      Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta. Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee.”

      Kaikkein turvallisin rukous on ”Tulkoon Sinun valtakuntasi ja tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin (se on) taivaissa…” Tuo rukous kattaa oikeasti aivan kaiken!!!

      Toisaalta Kristuksen antamaan lähetystehtävään kuului rukouksen lisäksi myös käsky ”opettaa pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää”… Joten taidamme olla aika lähellä benediktiiniläisten tunnuslausetta:
      RUKOILE JA TYÖTÄ TEE.

      Siunauksin =)pk

  4. 13:24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: ”Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
    13:25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
    13:26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
    13:27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?’
    13:28 Hän sanoi heille: ’Sen on vihamies tehnyt.’ Niin palvelijat sanoivat hänelle: ’Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?’
    13:29 Mutta hän sanoi: ’En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
    13:30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'”

    1. Totta on, että Kristuksen tullessa ja tuomitessa jokainen meistä joutuu samaan syyniin.

      Viittaan edelliseen kirjoitukseeni (ja myös niihin, mitä olen blogissani kirjoittanut).

      Luemme itse kukin Raamattua kokonaisuutena ja katsomme tilannekohtaisesti, mihin kukin UT:n kohta sopii. Huomaamme, että niin Jeesus kuin Hänen seuraajansakin toimivat tilannekohtaisesti.

      Tuossa ei puhuta arvioimisesta, vaan lusteen nyhtämisestä. Mietipä vain jos lähdet kitkemään viljapellosta rikkakasveja, taidat talloa myös viljaa (Huomattava, että Jeesus puhui tuon ajan tutuin vertauskuvin). Sen sijaan ei ole kielletty sanomasta, mikä on rikkakasvin ja oikean viljan ero. Edelleenkin viittaan Raamatun kokonaisuuteen, profeetoihin (mm. Jer 23, Hes 13, UT:n kirjeet…) Kysymys kuuluu erityisesti UT:n kirjeiden kohdalla: Miksi esim. Paavali tai Juuda toimivat Jeesuksen sanoja vastaan, kun he kirjoittivat joukkoon luikerreista valheveljitä, etc?

      Mutta jos tuon mainitsemasi logiikan mukaan menemme, kristillinen opetus olisi tarpeetonta – antaa kaikkien kukkien kukkia on muotisana suvaitsevaisuuden aikanamme…

  5. Ei ne jääneet kiinni valheveljiin kuten sinä!

    – Ja kuningas sanoi vielä Siimeille:
    Sinä tiedät, tunnossasi tiedät, kaiken pahan, minkä olet tehnyt …
    Herra kääntää tekemäsi pahan omaan päähäsi –

    1. Tuosta voi kukin olla omaa mieltänsä… =)

      Olen vähän sori sinun puolestasi, koska nyt kommenttini kohdistuu sinuun, vaikka tämän pitäisi kohdistua niihin, jotka ovat opettaneet sinulle sen, mitä kirjoitat! (Joten älä ota tätä liian henkilökohtaisesti!)

      On varsin tyypillistä, että ”arvostelemattomuusoppi” perustellaan irrallisilla Raamatun kohdilla ja sovelletaan asiayhteyteen, johon ne eivät alun perin ole tarkoitettu.

      Kysymys kuuluu, olenko kironnut/manannut jota kuta – kuten Simei teki? (En)

      En myöskään ole uhannut ketään Raamatun kohdilla (mikä taas kuuluu ”arvostelemattomuusopin” tapaan toimia) – tai muutoinkaan?

      Simei kirosi/manasi Daavidia ilman syytä.

      Näin ollen me emme voi soveltaa kohtaa aiheelliseen arviointiin, joka kohdistuu Raamatun peruslinjalta hairahtuneeseen opetukseen tai samalta linjalta hairahtuneeseen moraaliin. Meillä on Raamatun kokonaisuuden perusteella oikeus – ja jopa velvollisuus – toimia noin.

      Onko tosiaan niin, että – edelleen Raamatun kokonaisuuteen vedoten – asioita ja epäkohtia esille nostavat ovatkin pahoja ja ansaitsevat pahan? ”Arvostelemattomuusoppi” kääntää asiat aivan päälaelleen!

      Kysymys kuuluukin: Miksi on niin valtava tarve vaientaa arviointi? Jos asiat ovat kunnossa, miksi lotkauttaa korvaansakaan meikäläisenlaiselle henkilölle? Eihän kritiikki osu ei uppoa silloin?

      Toisaalta – en pelkää ”tuon pahan” kosketusta – koska uskon, että Jumala ei Sanassaan pysymistä yrittävän salli kohdata pahaa – ei omasta eikä edes vihollisen kädestä! Luotan 100-%:sti siihen, että hiuskarvakaan päästäni putoa Hänen sallimattaan.

      Sen verran kannattaa itse kunkin valveilla olla, että ei tule kannattaneeksi jotain sellaista, mihin ei sisikunnastaan voi yhtyä… Vaikenemalla voin sallia pahojen asioiden tapahtua ympärilläni – ja samalla siunaan niiden tapahtumisen. Näinkö Raamattu opettaa? [Ymmärrän, että ei ole helppo puuttua, jos sattuu olemaan samassa sopassa… Ajattelen esimerkiksi äitiä, joka antoi miehensä käyttää seksuaalisesti hyväkseen omaa tytärtään… Sääli äitiä… sääli tytärtä… sääli koko systeemiä… Koska tämäkin tapahtui (ei tosin ”tuossa seurakunnassa”, johon olen kuulunut, mutta tietojeni mukaan kahdessa vastaavassa ”raamattu-uskollisessa” seurakunnassa, ja nämä ”veljet” olivat vastuutehtävissä :(…Tästäkö (ja tämänkaltaisista) oikeasti pitäisi vaieta??? Tuo ”arvioimattomuusoppi” rohkaisee vaikenemiseen, Jumalan Sana kehottaa totuuteen, joka taas pystyy vapauttamaan niin uhrin, sivustakatsojan kuin tekijänkin.]

  6. Veljeni, sisareni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
    niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.

    Jos joku näkee veljensä, sisarensa tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.

    Lopetan omasta puolestani keskustelumme turhana tähän.

  7. Ja luultavasti meillä on koko ajan uskovien keskuudessa aina joku häirikkö tai sairas tai vain läheisriippuvainen rakkautta tarvitseva. On ainakin aihetta rukoilla… Tunneosaaminen on asia josta kuulemma kaikki suomalaiset kärsivät. Ei osata käsitellä omia tunteita, ollaan kuin pikku lapset hiekkalaatikolla ja lyödään lapiolla, kun halutaan huomiota.

    1. Seuraavan voi kukin itse arvioida.

      Myös tämän kirjoittaja ja kirjoitukset on/ovat arvioitavissa 🙂

      (Aika kauniiseen kategoriaan kommenttisi vihjaa – Mutta Isän käsiin siltikin.)

Vastaa