Yhteyteenkö vai eroon?

Herättävä lauseen puolikas

Viittaan edelliseen kirjoitukseeni, jossa ilmaisin pöyristymiseni liki 20 vuoden takaisista tapahtumista.

Olen pohtinut tämän 20 vuoden jälkeen uudelleen tapaamani henkilön sanoja siitä, kasteen ja seurakunnan tulisi yhdistää ei erottaa.

Tajusinpa yhdestä lauseen puolikkaasta, miten pieni opin yksityiskohta voi saada aikaan melkoisen suuria asioita.

Ns. vapaissa suunnissa korostetaan kasteen erottavaa funktiota. Tottahan tuo onkin. Kaste erottaa ns. maailmasta. Sen sijaan kasteen tarkoitus ei ole erottaa kristittyä toisista kristityistä! Päin vastoin kaste liittää kristityn tavalla tai toisella (näistä tavoista on kristikunnassa eri tulkintoja, joihin palaan myöhemmin) Kristuksen ruumiiseen, seurakunnan yhteyteen. Tämä tulkinta, joka nimenomaan ns. uskovien kasteen yhteydessä monesti tulee esille, korostaa erottautumista – ihan oikein maailmasta – mutta myös toisista, toisin uskovista, kristityistä!

Oikean uskon mittaajat

  • Ja jos meillä on kanttia väittää, että oma (usein pieni) yhteisömme on se ainoa Kristuksen ruumis täällä maan päällä, taidamme sulkea aika monta muuta kristittyä Taivaan ulkopuolelle.

Tästä esimerkki vuosien takaa. Juttelin erään nuoren kanssa, joka kuului tällaisiin ”viimeisiin voideltuihin”, joiden kautta (ja ainoastaan heidän kauttaan!) pelastus oli mahdollinen. Luimme  ja keskustelimme uskosta ja elämästä. Tämä nuori totesi minulle: ”Sinä luet Raamattua niin kuin minä ja uskot niin kuin minä. Raamatun mukaan et joudu helvettiin. Meidän oppimme mukaan et pääse Taivaaseen. Minne ihmeeseen minä sinut pistän?”

Sinänsä kurjaa, että myöhemmin tämän ainoan oikean uskon paine kävi tälle nuorelle sietämättömäksi ja hän tietämäni mukaan otti rajusti välimatkaa tuohon uskoon – ja mikä pahinta – kaikkeen uskoon liittyvään.

Väkisinkin heräsi kysymys: Tuollaista hedelmääkö me ”oikein uskovat” haluamme? On tietenkin hyvä selittää, että monet luopuvat uskosta sen takia, että tie on kaita ja portti ahdas… mutta entä, jos me itse teemme sen niin ahtaaksi…?

Kalavalmisaterioita ja noitavainoja

Muutama kuukausi sitten minulle ns. luterilaiselle sattui pari tapausta, jotka saivat pudistelemaan päätä: Eräs minut ainakin ulkonäöltä tunteva – ja kirkon uskovaksi tietävä – henkilö alkoi ns. ”todistamaan” minulle. Hienoa kuulla toisen elämänmuutoksesta… mutta mitä tuohon voin oikein sanoa, etten alkaisi kilpailemaan uskonkokemuksillani tms…?  Sanoin mielestäni ihan maltillisesti, että nämä asiat ovat olleet lähellä minua vuodesta -89 saakka.

Seuraavana päivänä sain puhelun, jossa käskettiin lukemaan eräs linkki internetistä. Siinä kirkko rinnastettiin Baabeliin. Minulta tämä kristitty tivasti sitä, kuinka ns. luterilaisena opetan ihmisiä. Opetanko heille esimerkiksi ”väärää kastetta”.  Lisäksi hän tivasi, onko minulla uudestisyntyneet työtoverit…

On tietenkin mahdollista olla ns. ”leipätyöntekijä” – väitän kuitenkin, että kutsumustietoisuus on yksi luterilaisen kirkon työhön ajava tekijä – edelleen. Omista työtovereistani voin sanoa, että he ovat näitä kutsumuksen ihmisiä.

Loppupelissähän tässäkin keskustelussa oli kyse kastenäkemyksestä. Nämä kaksi uskovien kasteen kannattajaa pitivät minua, luterilaista, kollegoineni harhaoppisena. Noilla sivustoilla luterilaisten kastetta pidettiin ”noituutena” ja jatkettiin: ”On traagista, että pelkästään lapsikasteeseen luottavat joutuvat kadotukseen.”

Suurin ongelma tässä keskustelussa on se, että ei suostuta kuuntelemaan ns. toista osapuolta. Aikanaan minullekin maalattiin aivan kamala kuva  luterilaisen kirkon opetuksesta ja työntekijöistä. Olen nähnyt toisen puolen: Vakaumuksellisia kristittyjä, jotka uskovat asiaansa. Löytyy myös jykevää, syväänjuurtunutta uskoa ja rukouselämää.

Ehkäpä ennen kivien heittelemistä kannattaisi ottaa selvää, mitä tapahtuu siellä, mitä ollaan valmiita tuomitsemaan kuolleeksi, kylmäksi, kolkoksi, harhaoppiseksi – tai pahimmillaan demoniseksi (TV7:lla oikeasti eräässä ohjelmassa väitettiin, että luterilaisessa kirkossa on uskonnollisuuden demoneja – vielä monikkomuodossa (!))

Minulla on väkisinkin sellainen aavistus, että – niin hyvää kuin ollaankin tavoittelemassa omasta mielestään – leimaamisstrategia palvelee enemmänkin kalavalmisateriaa omaan pöytään! Joskus leimaamisstrategia muistuttaa noitavainoja, jolloin kartettavia ovat kaikki, jotka eivät usko pilkulleen niin kuin me…

Mitä kaivinkoneenkuljettaja halusikaan kuulla?

Myynnin ja markkinoinnin puolella on olemassa herrasmiessääntö:  Toisen tuotetta ei kannata moittia. Arvatkaas miksi. Siksi, että moittiminen ei korota oman tuotteemme imagoa – vaan saattaa meidät itsemme omituiseen valoon.

Ajatellaanpa seurakuntaa, joka keskittyy naapuriseurakunnan mollaamiseen. Kyllä sinne Sanan kuuloon mennyt henkilö jää aika heppoisten (ja kitkerien) eväiden varaan… Kuten eräs – jo edesmennyt – kaivinkoneenkuljettaja totesi tällaisessa tilanteessa: ”Minä haluan kuulla evankeliumia.” Paljon sanottu henkilöltä, joka vielä tuolloin etsi uskoa. Eikä hän puhunut mistään mitäänsanomattomasta, kantaaottamattomasta julistuksesta, vaan Sanasta joka tuo julki totuuden ja julistaa vapauttavaa evankeliumia.

Lopuksi Ulrich Schafferin ajatus:

Minä toivon, että koittaa aika, jolloin kiista Jumalasta ei enää erota ihmistä toisistaan

eikä kukaan vainoa toista siksi, ettei tämä usko oikein.

Minä toivon, että koittaa aika, jolloin ihmiset uskovat Jumalaan niin, että he pääsevät yhä lähemmäksi toisiaan ja että he yhdessä edistävät elämää sen sijaan, että kieltävät sen tai taistelevat sitä vastaan.

Tässä kysymys ei ole new agemaisesta yleisuskonnollisuudesta, joka sulattaa ja suvaitsee kaiken mahdollisen – vaan siitä, että omat juuremme ovat niin lujasti Kristuksessa, ettei ”toisinuskova” tuota meille migreeniä.

Itse asiassa Paavali mainitsee yhtenä hengellisen aikuisuuden merkkinä erilaisuuden sietokyvyn: Kypsä kristitty ei taistele kasteista tai kättenpäällepanemisista enempää kuin siitä, millaista ruokaa kristitty saa syödä. Kypsä kristitty on valmis joustamaan, jos esimerkiksi tietää jonkun asian loukkaavaan veljeään (/sisartaan). Ei meidän oppikysymyksillä tarvitse härnätä toisiamme – eikä etenkään napata toisiltamme valmiiksi paistettuja kaloja pannulta.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s