61. Pöyristyttävää

Tapasin pitkästä aikaa erään uskonelämäni alkutaipaleen tukipilarin.

Paljastui eräs asia – liki 20 (!) vuoden viiveellä. Olen ollut oikeasti niin järkyttynyt ja pöyristynyt asiasta, etten ole osannut pukea sitä sanoiksi – ennen kuin pienen ”märehdinnän” jälkeen.

Kaikkein kauhistattavinta on, että itse olen – siitä huolimatta, että olen halunnut olla vilpitön niin Herran kuin lähimmäistenkin suhteen – ollut käsikassarana loukkaamassa syvästi kunnioittamaani ihmistä – ilman että itse olen tajunnut asian ”vakavuutta”. Ymmärrän vasta nyt, miksi entiset ystäväni pitivät minua liki pitäen petturina!

Kertomus on myös tyyppikuva siitä, kuinka enemmän tai vähemmän narsistisia luonteenpiirteitä omaava ihminen käyttäytyy: hän laittaa ympäristön palvelemaan omia tarkoitusperiään; hyvän kapellimestarin tavoin hän saa tarvittavankokoisen orkesterin soittamaan täsmälleen niin kuin hän haluaa. Tuossa tapauksessa minun täytyy suorastaan nostaa hattua; tämä kapellimestari onnistui täydellisesti! Minä sain tietää asian ”toisen laidan” vasta liki 20 vuotta myöhemmin.

Kouluissa on ala-asteilla kilpailu: Se toimii. Näin toimi tämä kapellimestari:

a) Kapellimestari pelaa asioista perilläolevat ja/tai ”kilpailijoinaan” kokevat henkilöt ulos”

Kriittisissä kohdissa henkilö laitetaan ”stressivapaalle” tai hyödynnetään hänen lomiaan – jotta päästään itse vaikuttamaan asioihin.  Asiasta perilläoleva ja/tai kilpailijaksi koettu voidaan yrittää irtisanoa tai irtisanotaan.

Kun/jos henkilö palaa takaisin remmiin, hän huomaa asioiden uudelleenjärjestelyt – eikä niihin voi enää vaikuttaa.

b) Kapellimestari osaa johtaa monia soittimia – ja kun kaikki keskittyvät omaan soittoonsa, kukaan ei huomaa. Ei edes usein soraääniä, kun on tarpeeksi tekemistä oman soiton kanssa. Kapellimestari nimittäin osaa vaatiakin.

Tässä välissä nostan uudelleen hattua! Nimittäin paljastuneissa taustoissa ”kapellimestari” onnistui hallinnoimaan melkoisen ihmismäärän – ilman, että kukaan tajusi olevansa vain ”kapellimestarimme” tahtipuikon – ja omien intressien – jatke. Päin vastoin kaikki luulivat olevansa osa suurta, hyvää suunnitelmaa paikkakunnalla, jossa kaikki tapahtui.

Strategia on yksinkertainen: Nyökkäys ja sana sinne, toinen tänne, kolmas signaali tuonne – ja vielä… vaiennetaanpa tuo, … ja sinä siellä… soita hiljempaa…

c) Ja voi kukannuppu – etten paremmin sano: Minä sain oikea-aikaisen puhelun, osuvan raamatunopetuksen – ja vielä vahvistavan puhelun samana päivänä – ja onneton pidin sitä tuolloin Jumalan johdatuksena!!!

Voi itkujen myräkät! Kunpa olisi ollutkin aitoa Jumalan puhetta – mutta oli armaan rakkaan kapellimestarimme aikaansaannosta!

Sitten piti vielä toimia hiljaa – salaa – ”etteivät vain estä ”Jumalan suunnitelmaa” kohdallani” – tai niin kuin näin jälkeen päin ymmärrän: Ettei kukaan kokeneemmista – poispelatuista uskovaisista – pääse puhumaan minulle järkeä… Kun sitten taiturimaisesti katkottiin siteeni aiempiin ystäviini (sekin osoittautui 20 vuoden takaisen tukipilarini kanssa jutellessani isoksi emävalheeksi!)- katkaistiin antamalla tukipilarini ja ”kapellimestarin” välirikolle tekaistu syy – taiturimaisesti saatiin aikaan se, että en tullut verranneeksi tarinaa toiseen tarinaan. Nyt kuulin asian toisen puolen – ja uskoisinpa, että uskon viime mainittua kertomusta!

Niin ja seurannaisvaikutuksena siitä, että entiset ystäväni pitivät minua nimenomaan asiaan liittyneen salailun takia pelkurimaisena petturina, osa heistä käänsi vuosiksi selkänsä…

Tarinani voi tuntua uskomattomalta – mutta kokemani, kuulemani ja lukemani jälkeen mikään ei ihmetytä minua. Olen kuullut dallas- ja dynastia – meiningistä niin työpaikoilla kuin uskonyhteisöissäkin. Se vain minua tässä järkytti ja herätti, että tajusin olleeni itse tuota sairasta peliä! Tuottaneeni mielipahaa varsin monelle ihmiselle!

Väitän, että on henkilöitä, joille pyhäkään ei ole niin pyhää, ettei sitä voisi käyttää omien intressien ajamiseen.

Tekisi mieleni ”jyrähtää” ja sanoa, että todellakaan meidän ei pidä hengellisessä kentässäkään ”sinisilmäisesti” uskoa kaikkea, mitä väitetään Jumalan puheeksi. Todellinen Jumalan puhe kestää tarkastelun. Se kestää myös sen, että antaa ajan kulua. Jumalan asioilla on harvoin niin kiire, etteikö ehtisi harkita.

Tämä vuosien takainen tukipilarini sanoi herättävästi tähän tapaan: ”Se minua siinä touhussa ihmetytti, että se erotti uskovia toisistaan. Jumalan seurakunta on se, joka yhdistää kristittyjä.” Sanoissa piili suuri totuus. Sanotaan, että varas on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan – ja että Herra on tullut, että meillä olisi yltäkylläinen elämä. Väitän, että tässä ei riitä edes sanat, jotka sanotaan ja joissa luvataan menestystä ja vaurautta henkisesti, hengellisesti tai fyysisesti. Hedelmä ratkaisee: Jos yhteisö/johtaja jättää jälkeensä eripuraa, kyyneleitä, eroja ja hajaannusta, voidaan hyvällä syyllä miettiä, onko kyseessä sittenkin susi, ei lammas.

Toinen mistä tekisi mieli ”jyrähtää”: Silloin jos/kun käytämme pyhää omiin tarkoitusperiimme noin häikäilemättömällä tavalla, mihin viittasin, alkaa olla lähellä pyhän pilkka – ehkäpä jopa Pyhän Hengen pilkka – kun ihmispolo typeryyksissään (ja ylpeydessään!) alkaa käyttää Jumalaa inhmillisten intressiensä takuuna…

Huh, huh. Niin pöyristyttävää, ettei sanotuksi saa.

 

 

 

 

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: