Skip to content

38. Valtuuksitta valtaajat

Jokaisen paikan, jonne jalallanne astutte, minä annan teille, kuten olen Moosekselle luvannut.(Joos 1:3)

Tiedän tätä kohtaa käytetyn niin paikkakuntien kuin työpaikkojenkin ”valtaamisessa” ”hengellisessä” mielessä.

Hetkinen… eikö jakeen lopussa puhuttu siitä, että Jumala oli luvannut asian nimenomaan Moosekselle ja se koski nimenomaan ”Luvatun maan” valtaamista? Lupaus oli annettu tietylle ihmiselle ja tiettyyn tilanteeseen – eikä ja siten välttämättä ole ollenkaan sovellettavissa tilanteeseen, jossa vallataan jokin paikkakunta, työpaikka tai koti.

Itse en enää kokemusteni jälkeen laskisi yhtäkään porukkaa valtaamaan minun kotiani tai työpaikkaani tällaisilla perusteilla. Kodin kristillinen siunaaminen on asia erikseen. Se, että joku väittää tällaisella ”paikkaan astumisella” ottavansa haltuunsa jotain minulle kuuluvaa, on vähintään epäilyttävää. Emme voi myöskään vallata mitään työpaikkaa tai paikkakuntaa ”meille” – koska ei meillä ole tuollaiseen enempää Mooseksen kuin Luvatun maankaan ”valtuuksia”.

Minuun otti yhteyttä talon isäntä, jonka koti oli tällä tavoin ”vallattu”. Kodin omistaja kertoi olevansa ahdistuneensa kodissaan valtaustoimituksen jälkeen. Isännän tivattua syytäjulistajalta (joka oli ollut tuossa ”valtaustoimituksessa), tämä oli vastannut, että kyseisellä paikkakunnalla oli ”kuoleman henki”; oli parempi muuttaa pois ja myydä talo. Röyhkein osa jutussa oli se, että julistajalla oli kanttia profetoida kodin omistajaa antamaan myynnistä saamansa rahat julistajan ”korvamerkitsemiin kohteisiin”. Röyhkeää, Jumalan Sanaa kunnioittamatonta omanvoitonpyyntiä, joka isännän kuvaaman ahdistuksen jälkimaininkeineen muistuttaa enemmän manaamista kuin Luvattua maata.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: