Olipahan ohjelma!

Kristilliseltä TV-kanavalta katsomani ohjelma sai minut mykäksi.

Ohjelmassa kirkko kuvattiin kylmänä, kamalana ja kartettavana.

Voi asian tietysti noinkin kokea ja sanoksi pukea; jäykän, kaavoittuneen uskonnollisuuden hedelmä voi näyttäytyä noin.

…mutta se, että – niin kuin ohjelmantekijät väittivät – kirkossa vaikuttaa uskonnollisuuden demoni… saa minut sanattomaksi. Samainen demoni vaivaa ohjelmantekijöiden mukaan myös niitä ihmisiä, jotka arvioivat aikansa uskonnollisia ilmiöitä. Ajatus” Jeesus on sapatin herra” -opetus saa ohjelmantekijöiden käsissä vivahteen: Jumalan ”voideltu” on ”tavallisen” arvioinnin ulottumattomissa; Jumala kun voi ylittää rajoja ”voideltunsa” kohdalla.

Tulkinnoissa on kysymys tilannekuvien repäisemisestä irti  asiayhteydestään. On unohtunut vanha nyrkkisääntö, että Raamattua pitäisi tulkita Raamatulla. Ei hullumpaa olisi myöskään muistaa myös millaisessa historiallisessa tilanteessa tapahtumat alun perin tapahtuivat.

Fariseusten demonisaatio ei saa tukea Raamatusta – enempää kuin ajatus siitä, että joku tietty kristillinen kirkko olisi näiden demonien pesäpaikka. Sapatin herra -selitys ontuu pahan kerran, jos sillä yritetään kiertää tai kieltää ilmiöiden arviointia.

Kukaan ei ole arvioinnin yläpuolella oleva "voideltu" - koska Jeesuskaan, joka oli Voideltu (Messias), ei edellyttänyt olevansa "poikkeustapaus".  Jeesus kehotti ottamaan selvää, onko Hänen oppinsa Jumalasta vai ihmisistä.

”Sapatin herruuteen” liittyvän keskustelun historiallisena taustana on hyvä muistaa, että Jeesuksen aikana farisealaisuus oli aikamme tapaan jakaantunut tiukkaan, konservatiiviseen ja vähemmän tiukkaan, liberaaliin siipeen. Tiukan linjan mukaan työn tekeminen sapattina ei ollut sallittua, liberaalimpi linja suvaitsi jonkin verran enemmän, esimerkiksi hengen pelastamisen sapattina. Ilmeisesti Jeesuksen kanssa keskustelleet edustivat tiukkaa linjaa.

Jeesus puhui siitä, että Hän hallitsee sapattisäännöksiäkin; parantaminen ei ole sapatin rikkomista, pikemminkin oikeaa sapatin viettoa (josta esimerkiksi Jesajan kirjan luvussa 58). Kysymys ei ollut rajojen siirtämisesta, vaan niiden tulkinnasta. Kun joku tällaisella verukkeella yrittää perustella kaksinaismoraaliaan tms., veruke ei toimi; tarkoitus ei pyhitä keinoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s