Skip to content

Reilusti Ristillistä

Löysin Klaus Korhosen, Helsingin Saalem-seurakunnan johtajan ja Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtajan, blogista terävän ja osuvan kirjoituksen. Otsikko oli Reilusti luterilainen – Reilusti helluntalainen.

Korhonen oli lukenut evankelis-luterilaisen kirkon ekumeenisen strategian, jossa oli seuraava teksti:

“Kirkollamme on vahva luterilainen identiteetti ja olemme reilusti suomalaisia luterilaisia”.

Korhonen viittaa tämän päivän uskonpuhdistuksen tarpeeseen, tarpeeseen palata juurille.

Itselläni on ollut sama tunne – joskus niin ”luthermainen” olo! Tekisi mieli niitä teesejä laittaa näkösälle.

Korhonen jatkaa:

”Aikamme tarvitsee kipeästi evankeliumin vesittämätöntä sanomaa ja totuuden suolaa, vaikka se kirvelisikin.”

Tämä tosiaan on kipein tarpeemme kristittyinä eri kirkkokunnissa ja kristillisissä yhteisöissä.

Korhonen jatkaa:

”Myös helluntailaisten tulisi mielestäni olla reilusti helluntailaisia.”

Ja kiinnittää huomion siihen, mikä hänen mielestään on helluntalaista: pelastuskokemukseen, jonka on tarkoitus tuoreutua jatkuvasti – siten, että uskova elää sovitettuna, armosta, ja näin säilyy nöyränä ja armahtavana myös muita kohtaan.

Toiseksi Korhonen nostaa Pyhän Hengen voiman ja kolmanneksi Raamatun arvovallan.

Korhosen blogi laittoi miettimään – ja kirjoitinkin samalla foorumille omia ajatuksiani aiheesta.

Ensinnäkin se, että ymmärrämme ehkä vähän eri tavoin uskovina kristittyinä oman identiteettimme auttaa myös vuoropuhelussa toistemme kanssa: Olemme asioista jotakin mieltä. Uskomme johonkin. Emme ole mitäänsanomattomia, ameebakristittyjä, joista ei saa otetta – melkein hajuttomia ja värittömiä, sanalla sanoen huomaamattomia.

Pitäkää suola itsessänne, sanoo Sana – ja kyllä suolaa tarvitaan jos mitä tämän päivän kristillisessä kentässä. Kysymys on siitä, uskallammeko uskoa! Mitäänsanomattomuuden ja rohkeuden puutteen lisäksi on vielä yksi oja tämän päivän kentässä. Ei vain liberaaliteologit ja vapaa-ajattelijat tai ateistit unohda suolaa – vaan yllättäen kristillinen karismaattinen siipi, jonka juuret ovat vahvasti Sanan pohjalla, uskonpuhdistuksen perinnössä.

Olen lukenut englanninkielisestä maailmasta lukuisia hätähuutoja sen puolesta, mikä evankelikaalisuudessa on enää evankelikaalista. Evankelikaalisuus tarkoittaa tässä lähinnä Raamatun arvovallan tunnustavaa suuntausta, johon sisältyy myös muita painotuksia, mukaan lukien Pyhän Hengen työ. Tässä mielessä myös ns. vapaat suunnat ovat kovasti kallellaan tähän suuntaan.

Nyt kolmansien ja neljänsien Pyhän Hengen aaltojen aikana tuntuu, että kokemus on sivuuttanut Sanan – jopa niin, että kentässä esiintyy opetusta, jonka mukaan Kirjain tappaa Hengen – ja sen vuoksi Sanaa pitää lukea kokemuksista käsin, eikä kokemuksia arvioida Sanasta käsin. On karmivaa kuulla Raamattunsa tuntevia ihmisiä nimitettävän näivertäjiksi ja saatanan kätyreiksi!

Vuonna -89 tein tietoisen ratkaisun seurata Jeesusta. Pian tuon jälkeen tapahtui rukouspiirissämme jonkinlainen Hengen humaus. Usea ihminen koki yliluonnollisia asioita, puhui kielillä, profetoi, näki näkyjä jne. Uskon, että liikehdintä oli niin raitista kuin se voi olla, kun tuollaisia innostavia asioita tapahtuu, asioita, jotka pistävät henkemme lisäksi liikkeelle myös tunne-elämämme. Profetioiden joukossa oli monia asioita, jotka muodostuivat käänteentekeviksi liikehdinnässä mukanaolleille henkilöille. Esimerkiksi exodus-työ alkoi sitä kautta.

Jotenkin liikehdintä meni sillä tavoin yli, että piirissämme ei puhuttu mistään muusta kuin exoduksesta ja lopunajoista. Lopulta eräs piiriimme kuulunut kaivinkoneenkuljettaja sanoi: ”Minä haluan kuulla evankelimia.” Se oli kovasti sanottu karskilta metsien mieheltä. Hän halusi ravintoa hengelleen, kuulla evankeliumia, joka vapauttaisi taakoitetun ihmisen.

Profetioiden esiinnostama asia oli oikea – mutta sen esillä pitäminen ei ravinnut etsiviä ihmisiä.

Samaan tapaan näissä ”aalloissa” on nostettu esiin ihmeitä ja ilmiöitä. Ne tietenkin kiinnittävät ihmisten huomion; ihmisiä kiinnostaa kaikki erikoinen. Kysymykseni on: Ravitsevatko ne etsivää ihmistä? Vai voiko käydä niin, että ilmiöiden ja vastaavien esilläpitäminen – niin paljon kuin se meitä uskovia kiinnostaisikin – jättää etsijän tyhjäksi. Pelastus ei ole enempää kirjatiedossa kuin ilmiöissäkään. Sana rististä pelastaa edelleen. Uskomalla Jeesukseen Kristukseen saa synnit anteeksi myös vuonna 2011. Jeesuksen veri tekee edelleen puhdasta jälkeä. Kristus vapauttaa edelleen taakoista ja sidoksista.

Kuten Korhosen kirjoitusta kommentoinkin, täytyy huomioida kaikki esillenostetut puolet: Pelastus – yksin uskosta, yksin armosta, Sana ja Henki.

Niin – Korhonen nosti vielä kaksi asiaa esille: Mission ja erilaisuuden hyväksymisen. Hänen mielestään jokaisella helluntalaisella on missio, se, että toisetkin kuulisivat ilosanoman.

Tämä ei Korhosen mukaan kuitenkaan merkitse tuputtamista (huh helpotus!) vaan sitä, että kun uskova näkee toisen kaipauksen, hän tarttuu tuohon kaipaukseen puhumalla ilosanomaa. Korhonen kirjoittaa helluntalaisista avarasydämisinä kristittyinä, jotka kunnioittavat toisin uskovia kristittyjä

Kyllä tässä sanon: Niin ja amen! Olimme sitten mitä -laisia, -läisiä, -llisia tahansa, meidän pitäisi omasta vakaumuksestamme käsin suhtautua kypsästi muihin. Totuus kestää myös kritisoinnin ja kyseenalaistamisen. Ehkäpä tuossa vuoropuhelussa kyseenalaistava osapuoli löytääkin henkilökohtaisen uskon.

Myös tuo missioasia on puhutteleva. Läsnäolomme työpaikoilla ja missä ikinä liikumme on mahdollisuus. Useimmat ihmiset eivät ensimmäisenä lähde kirkkoon tai rukoushuoneeseen; he kohtaavat meidät sitä ennen. Joku on puhunutkin kristityistä Jumalan käyntikortteina.

Millaisia käyntikortteja olemme?

Tähän kysymykseen uskoisin vastaavamme oikealla tavalla, kun sanomme, että olemme Reilusti Ristillisiä, reilusti sitä, mitä edustamme Emme painosta – emme myöskään häpeä olemassaoloamme. Uskon, että edelleen Jumala Henkensä kautta elävöittää Sanansa meidän jokaisen elämässämme, johdattaa meitä, kun kuljemme rukoillen. Satoa korjataan jalanjäljistämme. Onneksemme Kristus elää, voi ja vaikuttaa vielä vuonna 2011!

©Pauliina Kuikka

Julkaistu aiemmin blogissa Todellinen herätys

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: