Jumalaan uskovan ja luottavan ihmisen elämässä tulee aikoja, jolloin kaikki tuntuu pysähtyvän – tai jos ei ihan kaikki, niin ainakin jokin elämän osa-alue: Se, minkä olen ymmärtänyt/ollut ymmärtävinäni Jumalan tahdoksi, ei menekään eteen päin. Suuri kysymyksen on: Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Olenko kuullut ollenkaan oikein? Joskus olen voinut – aivan niin kuin israelilaiset – töpeksiä ihan itse, ja Jumalan on täytynyt pistää minut odottamaan.

Tuolla ajalle on kuitenkin päätöksensä – kuukausien, vuosien (ja meidän kauhuksemme joskus jopa vuosikymmenien) päässä. Tulee kuitenkin aika, jolloin Jumala sanoo – joko niin, että jollakin tavoin sen kuulemme tai olosuhteiden kautta:

”Te olette jo kyllin kauan viipyneet tässä vuoristossa. — Lähtekää liikkeelle ja menkää —  Menkää ottamaan haltuunne se maa, josta minä olen valalla vannoen antanut lupauksen” (5 Moos 1:6-8)

Tällä kertaa oppi oli mennyt perille. Ensimmäisellä kerrallahan liian monet olivat empineet vastoin Jumalan selkeää lupausta olla mukana, lupausta, johon Joosua ja Kaaleb luottivat:

”He ottivat sieltä mukaansa hedelmiä, toivat ne meille ja ilmoittivat: ’Maa, jonka Herra, meidän Jumalamme, antaa meille, on hyvä maa.'” (5 Moos 1: 25)

Mooses toteaa:

”Te ette kuitenkaan tahtoneet lähteä–.”

Vastoin Jumalan lupausta ja selkeää käskyä.

Se, mitä israelilaiset olivat palavasti rukoilleet – Jumalaa vapauttamaan heidät Egyptistä – kääntyi vastakohdakseen heidän mielissään: He syyttivät Jumalaa siitä, että Jumala oli tuonut heidät pois Egyptistä ja tuhotakseen heidät niiden kansojen kynsissä, joiden maa-alueet Jumala oli heille luvannut.

Meillä on epäilyksen hetkemme – usein silloin, kun olemme täsmälleen sillä paikalla, mihin Jumala on meidät tarkoittanut.

”Millaiseen maahan me olemmekaan menossa! Nuo miehet saivat meidät vapisemaan pelosta, kun he kertoivat –”! (5 Moos. 28)

Noissa tilanteissa tekee terää muistaa niitä hetkiä, jolloin Jumala on näyttänyt ilmestyvän elämässämme. (Käytin ilmaisua tahallisest.! Epäilyksen hetkinä ei mikään olekaan enää selvää.) Mooseskin muistutti israelilaisia siitä, kuinka he olivat nähneet Jumalan toimivan heidän elämässään:

”Herra, teidän Jumalanne, joka kulkee edellänne, sotii teidän puolestanne, kuten näitte hänen tekevän jo Egyptissä.” (5 Moos. 1:30)

Tuolla kertaa vielä eivät israelilaiset uskoneet – Tällä viimeisimmällä kerralle he olivat valmiita. Miten on meidän laitamme?

p.s. Ehkäpä jossain vaiheessa olisimme päässeet suorempaa tietä ja nopeammin päämääräämme, jos olisimme lähteneet liikkeelle ensimmäisestä käskystä, MUTTA Herramme ei jää toimettomaksi myöskään odottaessamme uutta lähtökäskyä; myös odotusaika koituu hyväksemme. Sinä aikana esimerkiksi Moosesta itseään koulutettiin 40 vuotta erämaassa! Ehkäpä juuri tuon koulun kautta hänellä oli hippusen enemmän kärsivällisyyttä kansan kanssa erämaassa toisena 40 vuoden jaksonaan!

Siis: Älä murehdi käyttämätöntä tilaisuutta! Toisen kerran viisaammin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s