Päätimme muun muassa viettää lahjattoman joulun. Jouluvalmisteluistakin tingimme. Tähän järjestelyyn oli kyllä kaksi ihan pätevää (ja ”vähemmän hurskaalta tuntuvaa” syytä:

  • Budjetin tiukkuus – olenhan luksusopintorahalla opintojeni vuoksi ja mieheni irtisanottiin ”joululahjaksi”.
  • Olemme olleet sinnikkään flunssan kourissa.

Totesin yllätyksekseni, että porukka ei oikeastaan moisesta ollut moksiskaan. Itselleni oli suorastaan stressivapaata, kun ei koko joulunalusaika mennyt kaupoissa juostessa ja huolehtiessa, minkämoisia lahjoja ostaa tai minkä kakun tänä jouluna leipoo; Jäi tilaa ystävien ja sukulaisten luona käymiselle ja nimenomaan joulun sanomalle!

Tänään menimme perheenä jouluaaton hartauteen. Papin sanat pysähdyttivät. Pappi puhui kuusen koristelun perinteestä – joka on omanlaisensa joka perheessä ja joka joulu.

On erilaisia jouluja”, hän totesi ja viittasi siihen, miten säilytämme rakkaita koristeitamme – ja silti puemme kuusen joka joulu hieman eri tavalla: Joku joulu on vaatimattomampi, karumpi.

Silti kuusi on Jumalan silmissä aina yhtä kaunis,

pappi jatkoi ja viittasi Jumalan armoon, joka on mukana joulussamme myös askeettisempina aikoina.

Puhe sai minut pyyhkimään kasvojani kaulaliinaan (kun en ollut varautunut nenäliinan kanssa jouluaatonhartauteen… =)!).

Tuo jos mikä oli ajantasapuhe! Säästin nimittäin jopa joulukoristeissa: Kuusenkynttilämme olivat ”pois päiviltä”, ja pojat veivät ajat sitten joulunauhoja ja jouluvaloja huoneisiinsa, joten kuuseen ei liiennyt tarpeeksi koristeita. Päätin, että en hanki valoja enkä uusia koristeita, vaan koristelen kuusen ulos vuosia sitten ostamillani olkikoristeilla. Siellä se kuusi nyt on pihalla olkikoristeissaan ja pakkasen huurtamana – mutta kaunis se on niinkin!

Tämän kuusiepisodin ja papin puheen yhdistelmänä mielessäni hahmottui tämän joulun armosanoma:

Elämämme on Jumalan silmissä kaunis, kun kulloisenakin hetkenä laitamme likoon sen, mikä meillä on ja palvomme Vapahtajaamme sillä, mitä meillä on.

Ehkäpä niin, että tässä joulussa ajantasaistuu myös – kirkossakin laulettu – joululaulu:

Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin,nuo
rikkaan täyttää aatokset, ja mielen köyhänkin: Suun ruoka,
juoma, meno muu. Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.

Oi ystävät, jos myöskin me kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen ois alku joulun taivaisen.

Siunattua Joulua! Joulun sanoman ydin ajantasaistukoon myös Sinun elämässäsi: Meille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra! Myös me voimme löytää Vapahtajan keskellä pimeää talvea – ja ehkä myös elämämme talvea ja pimeyttä! Hän on Immanuel, Jumala – meidän kanssamme!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s