”Joulupukkiusko” elämänlankana

”Joulupukkiusko” elämänlankana

DSC_3972

Yhdessä vaiheessa rohkaisivat erään raamatunkäännöksen Psalmin sanat:

Vaikka minä kulkisin kriisistä kriisiin, Sinä annan minulle voiman elää.

Joulupukkiuskoa

sanoi eräs sukulaiseni.

Joulupukki kuvattuna Virolahdella joulun alla 2014. - Santa at Virolahti in Finland before Christmas 2014.
Joulupukki kuvattuna Virolahdella joulun alla 2014. – Santa at Virolahti in Finland before Christmas 2014.

Uskottelua tai ei. Jumala toi minut vaikeimman läpi, teki jotain sellaista, joka hämmästytti minua: Hän toi minut vapauteen noista ahdistavista vaiheista. Mitenkään muuten en asiaa pysty selittämään kuin Jumalan asiaan puuttumisella.

“– mitä te tätä ihmettelette– ikäänkuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään.” 

“–uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.” 

Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”. 

Vastaa