Tarinani (1)

Äitini kertoi, että hänen oli pakko laittaa minut pienenä isoon jauhotynnyriin navettatöiden ajaksi, jotta en olisi mennyt lehmien jalkoihin. Kuulemma en kauan tynnyrissä pysynyt, vaan kipusin laidan yli.

Myöhemmissä vaiheissa on paljonkin puhutellut tuo kertomus. En suostunut pysymään ”tynnyrissä” myöhemminkään, vaan kiipesin laidan yli.

Elämä on ollut minussa sitkeää laatua. Uskon myös, että Kristuksen elämä minussa on ponnistellut pinnalle pitkin matkaa.

Olen lääketieteellinen ihme. Olin menehtyä samaan komplikaatioon kuin, mihin neljää vuotta vanhempi isosiskoni kuoli heti syntymänsä jälkeen.

Toiseksi kasteeni luterilaiseksi oli aluksi ajateltuna omituinen sattuma. (Myöhemmin olen ollut ymmärtävinäni siinä johdatustakin =) .) Tuohon aikaan vielä isän uskonto määräsi lapsen uskonnon. Ortodoksinen kastetoimitus peruuntui, koska pappi ei ehtinyt kastaa; minusta tuli siis luterilainen.

Ehkä tuosta kastetoimitusta koskevasta ”välinpitämättömyydestä” voi päätellä, ettei uskonnolla oikein ollut lapsuudenkodissani väliä. Silti olin uskonnollinen lapsi ja nuori. Ensimmäinen oikea kirja, jota luin 5-vuotiaana, oli Raamattu.

Rippikoulussa olin rukoilemaan. Rukouksesta tuli osa elämääni. Raamattukin tuli luettua moneen kertaan, koska eräässä tiukassa elämäni mutkassa olin luvannut Jumalalle: ”Jos minut tästä pelastat, luen joka päivä Raamattua.” Pidin lupaukseni.

Lukiossa jouduin uskonkriisiin. En omilla ansioillani löytänyt pelastusvarmuutta. Pelkäsin joutuvani helvettiin. Halusin löytää vaikka kivenkolosta jonkun, joka kertoisi, mitä minun pitää tehdä, jotta minä pelastuisin.

Voi sanoa, että Kristus kyllä löysi minut. En ollut mikään ”taipuvainen” tapaus. Ylpeästi väitin, että kirkolla ei ole mitään annettavaa nuorelle ihmiselle. Kunnes olin sellaisen paineen alla, että minun oli mentävä kirkkoon. Huomasin, että pappi puhuu ihan järkeä (!) ja olin valmis luovuttamaan elämäni Kristukselle – ilman että mitään varsinaista alttarikutsua ”Anna elämäsi Kristukselle tänään” esitettiin.

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: